Tämän kevään ylivoimainen ykköspuheenaihe ei ole ollut Jarmo Muukkonen, vaikka hänestäkin on ihan aiheesta jauhettu vaikka kuinka ja paljon. Kaikista eniten on viimeisen kahden viikon aikana puhuttu maalivahdeista. On puhuttu Mika Lehdon loukkaantumisista, on puhuttu Tuukka Raskin epäonnistumisesta, Miika Wiikmanin loukkaantumisesta ja tietysti Niklas Bäckströmin nilkasta.
Se kuuluisa Bäckströmin nilkka on aiheuttanut niin paljon kysymyksiä, että eräs valaistunut lukija lähetti Jatkoajan toimitukseen oikein kysymyksen, josko me tietäisimme mitä Bäckströmin nilkalle kuuluu. Emme tiedä. Jokaisen SM-liigahallin mediakatsomossa on joku tietäjä, joka tietää ”Niken” pelaavan milloin minkäkin prosentin todennäköisyydellä seuraavassa pelissä ja lähes kaikki ovat heittäneet häränpyllyä. Siispä lopetetaan se spekuleeraaminen ja todetaan, että Mika Pietilän kanssa Kärpät voittaa korkeintaan pronssia. Jotain Kärppien tilanteesta kertoo se, että pelikirjaan on tässä vaiheessa tehty hienosäätöjä, joita vielä alkuviikosta kuumeisesti harjoiteltiin, kiitos muuttuneen maalivahtitilanteen.
Loukkaantumisista on puhuttu myös Hämeenlinnassa. Siellä oli ensin loukkaantuneena Karri Rämö ja viimeisessä pelissä Miika Wiikman, mutta sehän ei ketään kiinnosta. Miksikö? No koska Kerhonhan pitäisi olla varma pronssijoukkue, seisoi siellä maalilla kuka hyvänsä. Todellisuudessa Karri Rämö, jonka TSN-urheilukanava veikkasi yhdeksi Tampa Bayn suurista lupauksista, on niin kova kassari, että Kerho voi yltää vaikka mihin.
Ässien pullat ovat selvästi parhaiten uunissa tällä sektorilla. Porilaisten Juuso Riksman on miikkakiprusoffmaisesti pelannut itsensä parrasvaloihin, vihdoin ja viimein. Riksman on suorastaan erinomainen osoitus siitä, miten valtakunnan eliittiin voi nousta hieman kypsemmällä iällä.
Oma lukunsa koko maalivahtikeskustelussa on tietysti HIFK. Helsinkiläisleirissä tietysti vannotaan Jan Lundellin nimeen kuin vuoreen, mutta joka kevät on nähty näitä ”Jannen playoff-erikoisia” eikä tämä kevät ole sen suhteen poikkeus.
”Uskon, että Lundell on yksi liigan parhaista kakkosmaalivahdeista, vaikka en olekaan nähnyt kaikkia joukkueita. Onko hän valmis ykkösmaalivahdiksi, joka pelaa 40 ottelua? En tiedä, mutta en usko. Luulen, että ollaksemme menestyviä hänen pitää olla kakkosvahtimme.” Doug Shedden sen tiesi jo syyskuussa Jatkoajan haastattelussa. Jan Lundellin kanssa ei pitkälle pötkitä.
Kuka johtaa joukkoja?
Jonkinmoinen totuus on sekin, että joukkue ei voi voittaa mestaruutta, ellei siinä ole yhtään jo aiemmin mestaruutta voittanutta pelaajaa. Tämä pitää hyvin pitkälle paikkaansa. Tänä keväänä vähiten mestaruuksia on vyöllä HPK:lla, jossa ainoastaan Jukka Voutilainen on päässyt leikkimään nakkikattilan kanssa.
Toinen asia on johtajuus. Löytyykö joukkueesta sitä selvää liideriä, pelillistä johtajaa, joka pitäisi joukkuettaan pystyssä huononakin hetkenä. Ja joka kaikenlisäksi on liideri myös kopissa. Siihen tämä kevät ratkeaa, eikä mihinkään erikoistilanteisiin tai pelikirjoihin, kirkkaimpien ja taitavimpien yksilöiden paineensietokykyyn ja johtamisominaisuuksiin. Yksilöt vastaan yksilöt. Jalkakynä vastaan taklaus.
Kevään ennakolta kovin liideri löytyy Oulusta. Mamman helmoissa kotikylässä viihtyvä Jari Viuhkola on kentällä herra ja hidalgo, jota vastustajat pelkäävät ja jonka varaan Kärppien valmennusjohto laskee paljon. Kärppien ongelmana voi olla se, että joukkueessa on liiankin monta johtajaa. Enää ei riitä jämäkkä rutiiinisuoritus, varsinkin jos maalissa on Mika Pietilä, vaan yksilöiden on noustava esille.
HPK:ssa Ville Leino on valkoisine luistimineen ollut tähän asti pudotuspelien kuningas, mutta todellinen liideri on jossain muualla. Kun katsoo HIFK:n puolustuskalustoa, puolivauhdilla hiipivälle Leinolle on luvassa vaikeuksia. HPK:n onneksi heidän liiderinsä, puolustaja Mikko Jokela on palaamassa täyteen pelikuntoon.
Suomen Calgary Flamesissa, Porin Ässissä Marko Kivenmäki on ehkä hieman yllättäen ollut tehomies myös pudotuspeleissä. Pehmeäksi arvioidun Kivenmäen kropasta on löytynyt kovuutta jopa niin paljon, että mies saa huilata vielä ensimmäisen välieräottelun. Ässien pudotuspeli-ilmiön yksi näkyvimmistä hahmoista on ollut köyhän miehen Ville Nieminen, ikitaistelija Matti Kaipainen, joka pelaa uransa parasta kevättä. Juttu luistaa ja ne maalit. Tärkeät maalit.
HIFK:n Tony Salmelaisen tähänastinen epäonnistuminen puolivälierissä ei ole ollut yllätys kuin Nordenskiöldinkadun hallin alakahvilasta SM-liigaa seuraaville. Mikäli Salmelainen ei herää eloon HPK:takaan vastaan, ei kissapedoille kunnian kukko laula.
HIFK meinasi kompastua SaiPaan, mutta ryhtiliikkeen kautta hoiti homman ”himaan” ja vei välieräpaikan. Se tuli tosin tuskien kautta ja helpottaa ainakin jollain tasolla HPK:n urakkaa. Kun IFK:n johtajan viitta pitäisi olla Jere Karalahdella, ei pullat ole hyvin uunissa. Karalahti on edelleen keskenkuntoinen, mutta tietää tasan varmasti mikä tilanne on. Näyttämällä nyt epäilijöille voi kuitata monet kitinät.
Tänä keväänä pelataan ensimmäistä kertaa SM-liigan historiassa välieräkamppailuja ilman Tapparaa, TPS:ää tai Jokereita. Kun unohdetaan tyystin pelilliset asiat, suomalaiselle jääkiekolle olisi hyväksi, että mestarijoukkue olisi joku muu kuin Kärpät tai HIFK. Pienelläkin on siis mahdollisuus…