Mielipide

Joko Ritarit iskevät viimein kirkkaimpaan kärkeen?

LIIGA / Kolumni
Toissa kauden pettymyksen jälkeen HPK lähti uusitulla miehistöllä ottamaan omaa paikkaansa liigan kärkipäästä. Pitkällä tähtäimellä rakennettu joukkue tuottikin toivotun tuloksen, kun pelaajien kaulaan ripustettiin keväällä pronssiset mitalit. Vahvaa kautta kuitenkin on aina seurannut ns. välivuosi, kun perusrunko on hävinnyt muihin joukkueisiin. Hyökkäyspään runko saatiin pidettyä joukkueessa, mutta puolustus hajosi totaalisesti. Onko uusi puolustus tarpeeksi vahva? Seuraako menestystä taas kerran välivuosi?

Hämeenlinnassa on vaativa kiekkoyleisö. Jokaisen menestyksekkään kauden jälkeen paineet nousevat äärirajoille - nälkä kasvaa syödessä. Näin on myös tulevalla kaudella. Edellinen kausi oli ritareille yhtä nousukiitoa; runkosarjan piste-ennätys, sijoitus toiseksi runkosarjassa, ykkösnyrkki nousi yhdeksi Suomen pelätyimmistä viisikoista, mukana oli myös mailataituri Vujtek ja sokerina pohjalla pronssiset mitalit hienon kauden päätteeksi. Tulevalla kaudella panokset ovat taas kovemmat - jokainen Hämeenlinnassa haluaa nähdä Kerhon SM-Liigan finaalissa.

Tulevan kauden soppaa on taas kerran hämmennetty. Kun jo hyvissä ajoin viime kaudella uusittiin hyökkäyksen rungon sopimukset, niin nyt kuorittiin puolustus paljaaksi. Kimmo Peltonen vaihtoi ritarinutun TPS:ään, sikakatsomon ikisuosikki Sebastian Sulku suuntasi katseensa Espoon Bluesiin ja Markus Kankaanperä päätti jatkaa uraansa Helsingin Jokereissa. Kaikki kolme olivat erittäin tärkeitä miehiä edellisen kauden puolustuksessa ja varsinkin kapteenina toimineen Peltosen menettäminen Turkuun oli hämeenlinnalaisille kova menetys.

Kun puolustuksen runko oli menetetty, kasvoi muutamien miehien vastuu kertaheitolla. Marko Tuulolan, Vladimir Sicakin ja Teemu Aallon harteilla lepää paljon tulevalla kaudella. Sulun, Peltosen ja Kankaanperän korvaajiksi HPK hankki Ruotsista David Printzin, joka kiekkoili menneellä kaudella Tukholman AIK:ssa. Myös IFK-taustainen Tuomas Eskelinen tarttui Kerhon täkyyn tehden vuoden mittaisen sopimuksen HPK:n kanssa. Edellisellä kaudella liigamiehistöön nostetun Aki Heinon sopimus uusittiin ja Kuopion KalPan riveistä hankittiin kahden vuoden mittaisella sopimuksella erittäin lahjakas nuori, Tuomas Immonen, joka ainakin harjoitusotteluissa on esittänyt loistavia otteita. Tulleiden lisäksi HPK etsii vielä yhtä ulkomaalaista puolustajaa tilkitsemään takalinjoja tulevalla kaudella. Vaikka puolustus on nuori ja kokematon, on siinä potentiaalia erittäin paljon ja varsinkin Tuomas Immonen sekä Tuomas Eskelinen saattavat vielä yllättää monet jääkiekkoa seuraavat.

Hyökkäyspäässäkin tapahtui muutoksia, kun Pasi Määttänen päätti lähteä Ruotsiin hakemaan kokemusta - miehen uusi seura on HV 71. Kesken kauden Tommi Santalan paikkaajaksi tullut Eric Perrin teki sopimuksen JYP:iin, Zdenek Nedved suuntasi Sveitsiin, Ambri Piottaan ja Jarkko Savijoen sopimusta ei uusittu. Sitten alkoi pelätty NHL-ruletti pyöriä. Siirtorajan viime hetkillä tapahtui se, mitä monet olivat pelänneet - NHL:stä hankittu Hannes Hyvönen ja joukkueen sielu, Vladimir Vujtek tekivät sopimukset NHL:ään. Hyvönen matkusti Florida Panthers:ien riveihin ja Vujtek Super-Marion seurakaveriksi Pittsburgh Penguins:iin. Hyökkäyspää keveni huomattavan paljon ja oli aivan selvää ettei Vujtekin tasoista pelimiestä ole saatavilla.

Kerhon johtoporras alkoi välittömästi kalastella korvaajaa Vujtekille ja sellainen löytyikin, kun taitava Slovakki Jan Pardavy liittyi ritarimiehistöön. Edellisellä kaudella Pardavy pelasi Ruotsissa Djurgårdenin joukkueessa heikoin tuloksin. Hankittujen pelaajien listalta löytyy myös paluumuuttaja, kun Jyrki Louhi päätti yhden kauden jälkeen palata Ruotsin AIK:sta Hämeenlinnaan. Louhi tuo hyökkäykseen mukavan ripauksen fyysisyyttä, joten tällä sektorilla Erkki Rajamäki ei ole aivan niin yksin kuin viime kaudella. Sentteripula ritareiden keskuudessa oli taas ilmeinen, kunnes Kerho hankki Tero Lehterän tuomaan syvyyttä em. osastolle. Lehterä kiekkoili edellisen kauden Espoon Bluesissa. Omista junioreista Juhamatti Yli-Junnila ja KalPasta tuleva Tatu Miettinen ovat edelleen try-outilla ja heidän sopimuksien kohtalo ratkeaa lähipäivinä.

Maalivahtikuvioita voisi sanoa uusiksi, sillä viime kaudelle hankittu Zdenek Smid vaihtoi maata jo kesken kauden ja miestä tuli paikkaamaan Mika Pietilä Ilveksestä. Pietilä mahtuu myös lähteneiden listaan, kun herra päätti jatkaa uraansa Englannin liigassa. Pietilän paikan ottaa näin nuori Joni Puurula, joka pelasi huikeat play-offit Pietilän loukkaannuttua. Puurulaa säestävät Ahmoista hankittu Sami Heinonen ja tulevaisuuden lupaus Hannu Toivonen, joka varattiin kesällä NHL:ään, Bostonin Bruinsin organisaatioon, ensimmäisellä kierroksella. Kakkuun kuorrutuksen tekee Jari Kaarela, joka liittyi Kerhon maalivahtivalmentajaksi monen HIFK ja maajoukkuekauden jälkeen.

Ritareiden johto on pysynyt ennallaan ja valmennuksessa jatkavat Jukka Jalonen sekä Timo Lehkonen, joilla tulee oleman kova työ, jotta joukkueesta saadaan yhtä tehokas kuin edellisellä kaudella.

Kaikenkaikkiaan Hämeenlinnassa on hyvin mielenkiintoinen nippu kasassa, eikä vähiten siitä syystä, että se muistuttaa paljon sitä joukkuetta, joka epäonnistui toissa kaudella pahasti. Joukkueessa on voimaa, taitoa, vauhtia sekä kaikki edellytykset menestykseen, mutta miten paketti tulee toimimaan? Harjoitusotteluiden perusteella voisi sanoa, että paketti on ollut levällään aina näihin päiviin asti, mutta onneksi harjoitusotteluiden varaan ei tarvitse laskea paljoakaan. Ykkösketjussa jatkavat aina vaarallinen kolmikko Somervuori-Santala-Miettinen ja kakkosketjussakin on ratkaisijaa Pardavyn, Kucharcikin ja Laakkosen muodossa. Kolmosketjussa on voimaa ja tahtoa enemmän kuin pienessä kylässä, kun Jyrki Louhi ja Erkki Rajamäki hoitavat laitureiden paikkaa Tero Lehterän hoitaessa perusvarmasti keskushyökkääjän tontin. Nelosketjuunkin jää vielä nippu hyviä nuoria ja pelipaikasta taistelee Kasper Kenig, Olli Sillanpää, Janne Lahti, Harri Suutarinen, Max Kenig ja mahdollisesti myös Juhamatti Yli-Junnila sekä Tatu Miettinen.

Loukkaantumiset ovat vaivanneet joukkuetta ja loukkaantuneiden listasta löytyy niin Tommi Santala, kuin myös Antti Miettinen. Lisäksi Teemu Aalto on kärsinyt jalkavammasta, mutta mies on jo päässyt pelikuntoon. Miettinen ja Santala palannevat kokoonpanoon liiga-avaukseen. Silloin vasta nähdään joukkueen todellinen taso, sillä ainakin ykkösnyrkin kunto ja pelaajien yhteensopivuus on koetuksella rikkonaisen harjoituskauden jäljiltä, eikä yhteinen sävel välttämättä löydy heti edellisen kauden tapaan.

Mikäli ritarit kuitenkin jatkavat keskiaikaisissa turnajaisissa edellisen kauden tapaan - voitokkaasti - on aivan varma, että Ritarihalli pullistelee tulevallakin kaudella ihmisistä, jotka tulevat tekemään Hämeenlinnasta yhden SM-Liigan vaikeimmista paikoista pelata. Toivottavasti joukkue itsessäänkin on sopinut, että pronssisia mitaleita Hämeenlinnaan on tullut tarpeeksi monta - miksi tavoitella mitään muuta kuin sitä kirkkainta?

» Lähetä palautetta toimitukselle