Erik Karlsson näytti lauantaina Lappeenrannassa, miksi hän on halutessaan täysin ylikylän pelaaja SM-liigaan. Hän teki vierasjoukkueen avausmaalin ylivoimalla ja iski tärkeän tasoituksen alivoimalla upealla yksilösuorituksella. Siihen päälle vielä syöttöpiste Ilari Filppulan ylivoimaosumaan, ja ruotsalainen joutuikin kuuntelemaan toimittajien kehuja ottelun jälkeen korvat punaisena.
Komeat suoritukset hyökkäyssuuntaan eivät kuitenkaan kerro kaikkea Norris-voittajan pelistä. Puolustussuuntaan Karlssonin asenne on todella huono ja hän suorastaan kusee omiensa nilkoille löysäilyllään.
Totta kai hänen kaltaisensa hyökkäävä puolustaja saa vapauksia puolustussuuntaan, mutta rajansa kaikella. Lauantain ottelussa SaiPa sai puolen tusinaa hyvää maalipaikkaa, jotka syntyivät enemmän tai vähemmän ruotsalaisen löysäilyn ansiosta.
Tullessaan Suomeen Karlsson dominoi muutamassa ensimmäisessä ottelussa miten tahtoi, koska hänen asenteensa oli kunnossa ja hän halusi näyttää hänet hankkineelle organisaatiolle olevansa maailman paras. Okei, ei hän Suomessa ollessaan ole kertaakaan pelannut täydellä teholla, mutta SM-liigassa hänen 95-prosenttisensakin riittää tekemään hänestä liigan parhaan puolustajan.
Nyt hänen suoritustasonsa on kuitenkin korkeintaan 75 prosentin luokkaa. Sekin toki toisinaan riittää lauantain ottelun kaltaisiin suorituksiin, mutta kolikon kääntöpuolella on torstaisen paikalliskamppailun kaltaisia sukelluksia.
Ensimmäisissä otteluissa hän hyökkäsi samalla tavalla kuin nyt, mutta jaksoi myös taloudellisen luistelutyylinsä ansiosta luistella takaisin puolustamaan. Nyt hän lähtee edelleen samalla tavalla nousemaan, mutta kun bulgarialainen jättösyöttö Filppulalle siniviivan päällä epäonnistuu, nostaa Norris-voittaja selkänsä ja katselee, kuinka pakkipari Esa Lindell arpoo 1-2-tilanteessa vedon ja syötön peittämisen kanssa.
Yksittäisiä virheitä sattuu jokaiselle, mutta kun edellä mainittu tilanne toistuu vielä saman vaihdon aikana, on kyse jostakin muusta kuin huolimattomuudesta. Jos Teemu Pulkkinen on suunnanmuutoksen jälkeen nopeammin puolustamassa kuin Karlsson, silloin on jotakin todella pahasti vialla.
Karlsson on supertähti ja luonnonlapsi, jota eivät pelikirjat suuremmin kiinnosta. Mutta asenteessa ei ole kysymys siitä, vaan joukkuepelaamisesta. Toivottavasti kukaan nuorista jokeripuolustajista ei ota mallia ruotsalaisen asenteesta, lähes kaikesta muusta kyllä.
Vaikka Hannu Virta halusi heti ensimmäisen ottelun jälkeen tehdä opetusvideon Karlssonin pelaamisesta, kannattaa siitä videosta ainakin editoida tietyt kohdat pois. Esimerkiksi puolustuspään rännikiekot, joihin Karlsson suorastaan inhoaa mennä. Hän mieluummin yrittää blokata kärkikarvaajan pyörimisellään, ja on lopulta ihmeissään, kun esimerkiksi Anssi Löfman tai Jari Sailio luistelee hänestä tylysti ohi ja ottaa kiekon.
Lisäksi ruotsalainen tuntuu kaihtavan kontaktia ja suorastaan pelkäävän propellikiekkoja. Tämä toki selittyy sillä, että hän ei todellakaan halua loukkaantua ennen NHL-kauden alkamista. Se on toki ihan ymmärrettävää, sillä tienaahan hän vuodessa moninkertaisen määrän esimerkiksi koko SaiPan pelaajabudjettiin nähden.
Virran kannattaisi kuitenkin myös miettiä, että onko hän antanut Karlssonille jo jopa liian vapaat kädet. Ruotsalainen rehkii keskimäärin 25 minuuttia ottelussa, ja se on varmasti osasyy hänen puolustuspelaamisesta luistamiseensa. Jokereilla on toki paljon loukkaantumisia ja Karlsson tarvitsee paljon peliaikaa toimiakseen, mutta taas kerran rajansa kaikella. Jos puolustaja jaksaa ainoastaan hyökätä kentällä, eikö hänen silloin pitäisi olla hyökkääjä?
Se on ihan inhimillistä, että NHL:n glamouriin tottuneen Karlssonin on vaikea syttyä jokaiseen marraskuiseen vierasmatsiin, ja huonoja pelejä tulee parhaillekin. Olisi kuitenkin lätkätuotteen ja Jokerien kannalta erittäin tärkeää, että hyviä matseja tulisi enemmän kuin huonoja.
Hyvinä iltoina "Katto-Kassinen" on, kuten laulussakin sanotaan, "Världens bästa Karlsson". Ja sitä Karlssonia meistä jokainen haluaa katsoa.
