Mielipide

Kauppila palasi Lahteen tuomaan kokemusta

LIIGA / Kolumni
Jari Kauppila siirtyi Ruotsin Elitserienistä täksi kaudeksi Suomeen ja Pelicansiin. Ruotsissa peli ei hirveän hyvin kulkenut ja täten peliaikakin jäi vähemmälle. Nyt Kauppila palasi monen vuoden jälkeen Lahteen, mistä on aikanaan maailmalle lähtenytkin. Vastuuta on varmasti luvassa runsaasti ja joukkueessa muutenkin tärkeä johtava rooli.

Joukkueessa kävi suuri vaihtuvuus ja kokeneiden pelaajien tilalle hankittiin
lähinnä nuorempia pelaajia sekä heikommin viime kausina onnistuneita
pelaajia. Koetko, että sinulla tulee olemaan suuri vastuu lähteneiden
ainoana paikkaajana?

- Kyllähän siinä isot saappaat varmasti on, mihin hypätään. On siellä
muitakin tulokkaita, jotka ovat valmiita hyppäämään noiden lähteneiden
pelaajien saappaisiin. Ei se yksin kuitenkaan minun harteillani ole. Ihan
hyvältä näyttää sikäli, että vastuuta on tarjolla, ja sitähän tässä
lähdettiin hakemaankin.

Sinusta tehtiin joukkueen kapteeni heti täällä. Miltä se tuntuu?

- En odottanut enkä toivonut valintaa. Se oli valmentajien päätös, ja se
otetaan kunnialla vastaan ja hoidetaan kunnialla loppuun asti. Yritetään
nuorille pojille pitää vähän ryhtiä kopissa.

Aloitit urasi Lahdesta, pelasit aluksi Suomessa, mutta siirryit sitten
Ruotsiin. Viime vuodet olet pelannut Luulajan joukkueessa. Miten koit
Ruotsissa käymisesi?

- Oli ihan mukava kokemus, vaihtelu virkistää. Peli oli aika lailla
samanlaista, ei siinä ole ihmeempiä eroja Ruotsin ja Suomen välillä. Vähän
oppi ymmärtämään kieltäkin, kokonaisuuten ihan hyvä keikka.

Olet siis pelannut viime vuodet muualla. Reippaan aikoina olit monta vuotta
kokemattomampi kuin nyt - ja kuumapäisempi. Miten nämä pelivuodet ovat vaikuttaneet sinuun?
Millä tavalla pelaat erilailla, kuin Reippaan aikoihin?

- Eiköhän se aika lailla erilainen Kauppila ole. Tarkoitus on pysyä
jäähyboksista, eiköhän käyttöä ole enemmän siellä kentällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle