Jalon tulleessa taloon, oli seuran talous pahasti kuralla, oli uusi valmentaja ja monella kotimaisella pelaajalla oli pitkät ja ylihintaiset sopimukset, joista oli vaikea päästä eroon. Ulkomaalaisten suhteen Jalon käden jälki näkyi kuitenkin jo ensimmäisenä kautena.
1999-2000: Marois vaihtui Tenkratiin
Jalon edeltäjä Jussi Toikka oli hankkinut Ilvekseen seuran kaikkien aikojen kalleimman ulkomaalaispelaajan. Daniel Maroisilla oli rutkasti NHL-kokemusta, mutta pari edellistä kautta oli vierähtänyt Sveitsissä. Parhaimmalla NHL-kaudella oli syntynyt yli 70 tehopistettä. Toikka latasi nikkarille kovat paineet ja samaa tekivät kannattajat. Jalo näki heti karun totuuden: palkka oli seuralle liian iso. Maroisille alettiin välittömästi etsiä uutta työpaikkaa. Ilveksessä hän ehti pelata 13 ottelua, jossa syntyi neljä maalia ja yhteensä kuusi tehopistettä. Marois ei ollut huono, ottaen huomioon minkälaisessa tilanteessa mies pelasi, voisi sanoa että jopa hyvä. Ei ole helppoa pelata joukkueessa, jossa kaikkien muiden palkkaa oli laskettu ja itse olit myynnin kohteena. Maroisille löytyikin pelipaikka Sveitsin B-liigassa, jossa miehen ura jatkuu tulevanakin kautena.
Ilveksen kauden ulkomaalaispuolustaja oli latvialainen, aiemmin Jokereissa pelannut Rodrigo Lavins. Lavinsista toivottiin kiekollista ykköspuolustajaa, mutta se toive valui hukkaan. Lavinsin pelikäsitys ei riittänyt sille tasolle mitä Ilveksessä odotettiin ja kun Martti Järventie ja Pasi Saarinen pelasivat pääsääntöisesti ykkösparissa ja myös valtaosan ylivoimasta, jäi Lavins vähän varjoon. Huono mies ei ollut, mutta kun vaihtokaupassa HPK tarjosi parempaa…
Ilves vaipui ennen joulua pahaan tappioputkeen, mikään ei tuntunut onnistuvan. Erityisesti maalinteko tökki. Nelosketjussa istui kalliita miehiä, kuten Mikko Peltola ja kun HPK kaipasi kokemusta hyökkäykseensä sekä puolustajaa ja Ilves kipeästi maalintekijää, seurojen tarpeet kohtasivat. Lavins ja Peltola matkasivat Rinkelinmäelle ja Tampereelle tuli maalintekijä jumalan armosta – Petr Tenkrat. Allekirjoittanut oli Lapissa hiihtämässä, kun Tenkrat teki ensimmäisessä Ilves-ottelussaan Bluesia vastaan Espoossa tehot 2+1 ja Radio Suomen toimittaja hehkutti Tenkratia. Ja ensimmäisessä kotiottelussa sitten räjähti. Ensin Tenkrat sivalsi täydestä vauhdista siniviivalta ylärimaan hirveän rannelaukauksen ja muutamaa vaihtoa myöhemmin muutaman sentin edellistä alemmaksi, aivan yläpesään. Ilveksen kannattajat olivat myytyjä. Tenkrat toi joukkueeseen sitä kaivattua tulivoimaa ja ennen kaikkea itseluottamusta. Nuoren tsekin tehot Ilves-paidassa olivat 22 ottelussa 15+6. Ilves teki kauden päätyttyä miehen kanssa pitkän jatkosopimuksen, mutta se kariutui Tenkratin lähdettyä NHL:ään. Viime kaudella SM-liigassa Kärppiä edustanut Tenkrat pelaa ensi kaudella Venäjän liigassa.
Ennen siirtorajan umpeutumista Ilves hankki myös vahvistusta puolustuslinjoilleen. HIFK:sta tuli Mike Gaffney, joka täytti roolinsa ihan kelvollisesti. Puolustuspäässä Gaffney oli perusvarma, mutta kiekollisena ei häikäissyt. Muiden kauden vahvistusten tapaan Gaffneykin lähti pudotuspelitappion jälkeen muille maille ja on sen kauden jälkeen pelannut Pohjois-Amerikan farmisarjoissa.
2000-2001: Godzilla
Ilves luotti ulkomaalaisten hankinnassa myös seuraavalla kaudella vanhoihin hyviin tapoihin. Petr Kuchyna oli pelannut Ässissä hyvin, joten näyttöjä pärjäämisestä SM-liigassa oli. Kuchyna toikin Ilveksen puolustuslinjoille kaivattua kokemusta ja oli kopissa hyvä isähahmo. Tsekin kausi ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla ja osa tuomitsi Kuchynan flopiksi. Hän kärsi kuitenkin ajoittain loukkaantumisista ja lopullinen niitti tuli tammikuussa, kun polven ristisiteen todettiin revenneen ja näin ollen koko loppukausi oli pilalla. Allekirjoittanut on tänä päivänäkin sitä mieltä, että Kuchyna olisi ollut Ilves-pakistoon juuri se rauhoittava tekijä, mikä olisi saattanut olla ratkaiseva tekijä välierissä Tapparaa vastaan. Ainakin olisi pistetty kampoihin kovemmin. Kuchyna on pelannut Ilveksen jälkeen Itävallassa ja jatkaa ilmeisesti siellä myös tulevana kautena.
Jalo haki hyökkäykseenkin tsekkipelaajaa ja sellainen löytyikin Saksasta. Marian Kacir oli tehnyt DEL:ssä hyviä tehoja ja esiintynyt myös Tsekin maajoukkueessa, monet muistavat Kacirin kaksi maalia Suomea vastaan MM-välierässä 1998. Kacir oli luonteeltaan tsekkiläisen pelaajan sterotyyppi: taitava, hyvä peliälyinen, mutta ilman kiekkoa huono. Valmentaja Heikki Mälkiä piiskasi joukkuetta huikeaan yritykseen ja kun yksi mies kakkosketjun laidalla sai surffailla niin, ettei 60 tehokkaan peliminuutin jälkeen ollut edes hiki, aiheutti se joukkueen sisällä epäsopua. Kacir sai lähteä ennen joulua. Suuntana oli Björklöven Ruotsissa. Ilveksen jälkeen Kacirin ura kääntyi alamäkeen, Ruotsissa pelit eivät sujuneet ihan toivotulla tavalla ja viime kaudella mies pelasi Tsekin Extraliigassa ja ykkösdivisioonassa.
Monen muun seuran tapaan myös Ilves viritteli yhteistyötä NHL:än suuntaan. Sieltä haaviin tarttui isokokoinen puolustaja Matt Smith, jonka St. Louis Blues lähetti Eurooppaan kehittymään. Palkan maksoi St. Louis. Smith oli alkukaudella todella pahoissa vaikeuksissa, mutta paransi kohti loppukautta ja oli pudotuspeleissä tärkeässä roolissa. Smith kävi mm. puhuttelemassa Pasi Nielikäistä ennen ensimmäistä puolivälierää ja Nielikäinen jättikin koiruudet väliin koko ottelusarjassa.
Eniten riemua pronssille päättyneen kauden ulkomaalaisista toi kuitenkin slovakkikolossi, joka ristittiin Ilveksessä Godzillaksi. Heinäkuussa Ilveksen toimistolle ilmestyi agentin tuomana videonauha, missä oli Slovakian liigan ottelu ja viestinä seurata yhtä tiettyä pelaajaa. Jalo ja päävalmentaja Mälkiä katselivat ottelun ja totesivat puolustajan kehityskelpoiseksi ja sopimus syntyi. Ivan Majesky osoittautui kullan arvoiseksi Ilvekselle. Majesky oli kolossimainen järkäle, joka jo ilmestymällä maalin eteen säikäytti pienimmät hyökkääjät, välillä tuli typeriä jäähyjäkin, mutta pääsääntöisesti otteet olivat hyviä: kovia taklauksia, kiekonriistoja ja irtokiekkojen siivoamista oman maalin edestä. Ivan pelasi itsensä Ilves-fanien sydämiin ja myös Slovakian maajoukkueeseen. Ilveksen kannalta esitykset olivat liiankin hyviä, sillä matka jatkui Tampereelta Floridaan.
2001-2002: Nemirovsky pelasti
Majeskyn siirryttyä NHL:ään, Ilvekselle tuli akuutti puolustajapula. Sitä paikkaamaan palkattiin Jeff Brown, onneksi vain koeajalle. Brownin pelikäsitys, vauhti ja kädet eivät riittäneet kotimaiseen SM-liigaan ja jo syyskuun alussa Brown lähetettiin takaisin. Ilves testasi seuraavaksi HIFK:n kanssa sopimuksen tehnyttä Jan Kobezdaa, joka osoittautui yhtä pahaksi flopiksi. Loukkaantunut Kobezda oli hidas, kankea ja kaikin puolin epäsopiva Ilvekseen. Slovakki ehti kuitenkin pelata viisi liigaottelua Ilveksen riveissä.
Loistavan kevään pelannut Matt Smith sai jatkopahvin ja kunnian olla ensimmäinen Jalon ulkomaalainen, joka viihtyi seurassa vuotta pidempään. Tällä kaudella palkan maksajana toimi Ilves. Jälkimmäisellä kaudella Smithin kehitys ei kuitenkaan jatkunut kuten olisi pitänyt ja kun muukin joukkue vaipui flegmaattisuuteen ja harmaaksi massaksi, oli kausi jenkille vaikea. Jäähyjä syntyi liikaa ja olipa mies pari kertaa ikävästi pelikiellossakin typeryyksiensä takia.
Hyökkäyspuolelle hankittiin kovuutta, jälleen kerran toisesta liigajoukkueesta, kun tsekki Roman Vopat siirtyi Ilvekseen. Vopat oli pelannut pitkään Pohjois-Amerikassa, ja oli railakkaan fyysisenä pelaajana todella epätyypillinen slaavilainen pelaaja. Vopatilta odotettiin myös maaleja, mutta ne jäivät saamatta. Iskettyään näyttävästi yhteen Magnitogorskin joukkueen kanssa Tampere Cupissa, Vopat loukkasi kätensä ja missasi muutaman liigaottelun. Vopat oli pukukopissa todellinen johtajatyyppi, mutta peliesitykset kaukalossa eivät olleet ihan samaa tasoa, mies turhautui ja peli meni tukkoon, varsinkin kun valmennusjohto ehdottomasti kielsi typerät jäähyt. Joulukuussa Roman siirtyi HIFK:iin, missä nousi fanien suosikiksi. Ura jatkuu edelleen Helsingissä.
Kun paikkaa Floridan auringosta ei avautunut ja suuntana olisi ollut AHL, päätti Ivan Majesky käyttää hyväkseen sopimustaan Ilveksen kanssa ja palata Tampereelle. Majesky oli harjoitellut Ilveksen kanssa ennen Amerikkaan lähtöään ja oli sovittu, että mikäli tie vie farmiin, palaa slovakki Ilvekseen. Niin kannattajat kuin pelikaveritkin toivottivat Godzillan riemulla takaisin. Majesky pelasikin hyvän kauden, ei tosin niin loistokkaan kuin edellisellä kaudella, mutta ei joukkue muutenkaan ollut yhtä hyvä. Hän loukkaantui juuri ennen runkosarjan päättymistä, eikä ollut auttamassa Ilvestä pudotuspeleissä. Syksyllä 2002 Majesky sai vihdoin Mike Keenanin vakuuttuneeksi taidoistaan ja mies luuti koko kauden Floridassa. Kuluvan kesän varaustilaisuuden yhteydessä Majesky siirtyi kuitenkin Columbuksen riveihin.
Mika Pietilä oli ollut edellisellä kaudella Ilveksen maalilla tuki ja turva. Mies oli kuitenkin perusluonteeltaan haparoiva ja Jalo suuntasi katseensa ulkomaille. Lokakuussa saapui edellisellä kaudella Lukossa loistanut Bruce Racine, joka oli ollut alkukauden Venäjällä. Kanadalainen oli kuitenkin fyysisesti huonossa kunnossa ja kun Pietilä siirtyi HPK:hon, Racine joutui kantamaan kohtuuttomasti vastuuta maalin suulla, vaikka olisi pitänyt hankkiutua parempaan fyysiseen kuntoon. Joulun jälkeen, samalla kun koko joukkue piristyi, alkoi Racinekin ottaa kiekkoja kiinni paremmalla prosentilla. Keväällä nikkari torjui Ilvekselle tärkeitä pisteitä.
Jos oli Tenkrat ollut pelastaja pari kautta aiemmin, niin samaa voi sanoa David Nemirovskystä. Venäläiset sukujuuret omaava kanukki tuli Ilvekseen tammikuun alussa. Hän oli Racinen tapaan lähtenyt suuren rahan perässä Venäjälle, pettynyt pahasti ja oli harjoitellut HV 71:n a-nuorten kanssa loppusyksyn. Nemirovsky oli alussa vaisu, mutta kun pääsi pelaamaan Vesa Viitakosken ja Tommi Miettisen kanssa, alkoi tehoja syntyä. Siinä missä Vopat oli epätyypillinen tsekki, niin Nemirovsky oli epätyypillinen kanadalainen: todella taitava, mutta pehmeä ja hidas. Nemirovsky takoi kuitenkin huipputehot ja raahasi Ilveksen pudotuspeleihin.
2002-2003: Racinen nivunen ja floppi-tsekit
Ilves julkaisi hyvissä ajoin huhtikuussa kahden tsekkihyökkääjän nimet. Lubomir Korhon ja Petr Vala olivat pelanneet hyvillä tehoilla edellisen kauden Havirovissa ja vielä samassa kentässä. Ilveksen piti siis saada valmis tutkapari. Korhon oli suoraviivainen ja nopea maalintekijätyyppi ja Vala pienikokoinen ja taitava sentteri. Aluksi näyttikin hyvältä, mutta sitten alkoi kasaantua ongelmia. Ensin Korhon loukkasi polvensa harjoituksissa ennen kauden alkua ja kun Vala oli murtautunut jo pistepörssin kärkikymmenikköön, hän sai kiekon polveensa ja menetti yhden eduistaan, hyvät jalat. Molemmat tsekit yrittivät pelata puolikuntoisena, mutta heikolla menestyksellä. Vala ja Korhon oli hankittu tuomaan tehoja hyökkäykseen ja heidän puuttuminen sekä muut ongelmat joukkueessa aiheuttivat Ilveksen syöksykierteen. Tämän kaiken keskellä huonosti englantia puhunut puolikuntoinen kaksikko ei meinannut millään sopeutua Tampereelle, varsinkin kun monet kannattajat vielä usein osoittivat syyttävät sormensa heihin. Ensin lähti Korhon HV 71:een ja joulukuun lopussa Korhon Karlovy Varyyn.
Bruce Racine hankki hyvillä otteillaan itselleen jatkosopimuksen ja harjoituspelit sujuivatkin vähintään hyvin. Ensimmäisessä liigaottelussa Tapparaa vastaan mies kuitenkin loukkasi nivusensa, joka osoittautui vakavaksi. Racine palasi luukulle vasta ennen joulutaukoa. Senkin jälkeen nivunen vaivasi ajoittain, mutta ainakin allekirjoittaneelle tuli mieleen, olisiko syynä ollut motivaatio-vamma. Kevätkaudella Racine oli ajoittain hyvä, mutta ajatukset olivat jossain muualla kuin Tampereella.
Pitkän huopaamisen ja soutamisen jälkeen myös David Nemirovsky teki jatkosopimuksen Ilveksen kanssa. ”Nemo” oli ensimmäisissä otteluissa vaisu, mutta yltyi hyvään vireeseen, vaikka turhautuikin ajoittain muun joukkueen huonoon pelaamiseen ja loppujen lopuksi Nemirovsky myytiin talouden paikkaamiseksi mestaruutta havitelleeseen Jokereihin.
Kun Ivan Majesky vihdoin ja viimein oikeasti lähti Floridaan ja mitään takaportteja ei enää jätetty Ilveksen puolustus tarvitsi jälleen tilkintää. Koeajalle tuli NHL-kokemusta omannut ruotsalainen Bert Robertsson, joka useiden ihmetykseksi vakuutti Jalon ja saikin sopimuksen. Robertsson oli hidas, kankea ja huono kiekon kanssa. Isosta koostaan huolimatta Robertsson ei ollut edes kovin fyysinen kiekkoilija. Ura ei jatku Ilveksessä ensi kaudella
2003-2004: Joko vihdoin?
Ilves palkkasi kesken viime kauden Ville Sirenin etsimään pelaajia. Siren yhteistyössä Vaclav Sykoran kanssa löysikin kolme tsekkiä ja lisäksi SM-liigasta tarttui yksi kanadalainen.
Martin Hlavackan odotetaan nousevan Ilveksen ykköspuolustajaksi, tsekki on nykyaikaisen puolustajan ruumiillistuma, voimakas, fyysisen pelin hallitseva ja kiekon kanssa hyvä. Kanadalainen Cory Murphy on pienikokoinen, hyvin peliä tekevä puolustaja, joka on tosin ajoittain ongelmissa omassa päässä. Hyökkääjistä Marek Vorel on hyvä kahden suunnan sentteri, kun taas Radim Kucharczyk on enemmän tyypillinen tsekki, joka on ilman kiekkoa usein ihan pihalla. Näiden ulkomaalaisten arvioinnin aika on ensi keväänä.
Tapaus Oliver Setzinger
Vuosina 1999-2002 Ilveksen liigajoukkueessa pelasi jokaisena vuonna myös itävaltalainen Oliver Setzinger. Oliverin saapuessa 15-vuotiaana Ilvekseen, häntä hehkutettiin eräänä ikäluokkansa lupaavimmista pelaajista Euroopassa. Hehkutukset olivat liikaa ja mies ei koskaan onnistunut lunastamaan näitä lupauksia, vaikka saikin NHL-varauksen (Nashville, 3. kierros 2002). Mm. Heikki Mälkiä yritti pariinkin otteeseen saada ”Ollia” raiteilleen, mutta turhaan. Mestis-komennuksistakaan ei ollut apua ja Olli vaihtoi maisemaa, ensin lyhyeksi aikaa Itävaltaan ja sieltä viime kaudeksi Lahteen Pelicansien riveihin.
Erikoisinta koko Setzinger-touhussa oli, että Ilves ei koko aikana omistanut Setzingerin pelaajaoikeuksia, vaan ne olivat Itävallassa, kuten ovat tänäkin päivänä. Ilves ei siis Setzingerin mahdollisen NHL-siirron yhteydessä olisi saanut euroakaan kasvattajakorvauksia.
Halvalla ei saa hyvää
Ilveksen budjetti on näiden vuosien aikana ollut ajoittain todella tiukka. Kun rahaa pelaajahankintoihin ei ole käytettävissä määrättömästi, ei voida ostaa ihan Extraliigan pistepörssin kärkeä, vaikka se kuinka hyvin soveltuisi pelitapaan. Toisaalta, hutkimalla harvoin saa hyvää, sekin on Jalon aikana huomattu. Liikaa on ehkä tuijotettu pelaajan tilastoihin, eikä kaikkiin muihin ominaisuuksiin (kielitaito, kokemus ulkomailta, fyysinen kunto jne.)
”Ripa” on ansiokkaasti käyttänyt hyödykseen toisten liigaseurojen kokemuksia pelaajista ja useilla ulkomaalaisilla onkin ollut kokemusta SM-liigasta jo heidän tullessaan Ilvekseen.
Eräs ulkomaalaispolitiikan ongelma on tietysti ollut ajankäyttö, Jalo tekee töitä myös Suomessa ja toimitusjohtajalle kuuluu paljon velvollisuuksia, jolloin täyspäiväiseen pelaajien tarkkailuun ei rahkeet riitä. Jostain täytyy tinkiä, ja kun pelaajille pitää kuitenkin palkat maksaa, niin helpoin on tinkiä scouttauksesta. Viime talvena sitä puolta hoiti Ville Siren, mutta Ville lähti St. Louisiin töihin ja uusia ”Sirenejä” ei kasva puussa. NHL:n säännöt kieltävät täyspäiväisten scouttien osallistumasta minkään muun seuran toimintaan, vaikka se toimisi vanhalla mantereellakin, joten Sireniltä ei ainakaan suoranaisesti saada apua.
Yksi ulkomaalaispolitiikkaa rajoittava tekijä on ollut kotimaiset pelaajat. Kun omista junioreista ei ole saatu nostettua halpoja tai jopa puoli-ilmaisia pelaajia, on nelosketjuunkin jouduttu hankkimaan pelaajia kotimaasta, heidän siirtokorvaukset jne. syövät rahaa ulkomaalaisvahvistuksilta.
Pääsääntöisesti Jalon aikana Ilveksellä on ollut yksi onnistunut ulkomaalaisvahvistus per kausi. Tulevalla kaudella vaikuttaisi siltä, että niitä olisi useampia, syytä ainakin olisi. Aika kuitenkin näyttää..
