Äijät ryntäilee päättömästi sinne tänne
Kahden päätuomarin käytännössä ongelmaksi on koettu epätasaisuus. Kahden pääpuhaltajan keskinäinen linja ja työnjako ei ole aina ollut johdonmukainen. Jos pelaajat ja joukkueet eivät saa ottelun aikana selvyyttä siitä mitä kaukalossa saa tehdä ja mitä ei, on turhautuminen ymmärrettävää. Turhautumisesta seuraa yleensä lisää rikkeitä, ja kierre on valmis.
Pelaajat toivovat kuitenkin, että kahden päätuomarin käytäntöä jatketaan. Kysehän on ensisijassa heidän turvallisuudestaan. Vaikka kahden pääpillipiiparin järjestelmä ei aukoton olekaan, vähentää se kuitenkin likaisia otteita ns. pelin, eli tuomarin selän, takana. Tuomitsemislinja ei sitä paitsi ollut kovinkaan paljon johdonmukaisempi silloinkaan kun käytössä oli vielä yhden tuomarin systeemi.
Ongelmia ei ollut niin paljon enemmän, eivätkä ne olleet niin ylitsepääsemättömiä, että SM-liigan olisi tarvinnut hätäillä paluuta takaisin vanhaan. Kahden päätuomarin järjestelmän edut ovat suurempia kuin sen ongelmat. Sitä ei ole myöskään vielä kokeiltu tarpeeksi, että voitaisiin sanoa kannattaako sitä jatkaa vai ei. Toisilleen sopivat ja toisiaan täydentävät tuomariparit eivät myöskään löydy kädenkäänteessä. Jo pelkästään pelaajien mielipide ratkaisee kuitenkin jo asian: Kahden dumarin systeemiä on jatkettava. Piste.
Nopea päätös paluusta yhteen päätuomariin kertoo SM-liigan loistavasta kyvystä säntäillä päättömästi sinne-tänne, kun se koittaa kehittää "brändiään". Ilmassa lienee kuitenkin ollut ennemminkin brandyn tuoksua kun asiaa on juntattu läpi.
Kuinka tähän on tultu?
On hauskaa kuvitella olleensa kärpänen katossa, kun asiasta on päätetty. Tarvittavat ainekset ovat olleet: muutama juuri sopivasti kirvelevän tappion kokeneen joukkueen edustaja, pari perässähiihtäjää ja ehkä joku lehmänkauppakin vielä päälle. Suomalainen kiekkopäättäjähän syyttää keskimäärin yksitoista kertaa kymmenestä tuomaria silloin kun omat eivät osaa tehdä maalia ollenkaan, tarpeeksi, tai sääntöjen puitteissa - tai muuten vaan eivät osaa voittaa tai mennä jatkoon pleijareissa, saati voittaa mestaruutta. Peili olisi lähempänä, mutta kauemmas on mukavampi syljeskellä. Phyiit. Kaikki kun eivät voi koskaan voittaa, on soppa saatu kasaan melko helposti ja päätös peruutuspäätöksestä on syntynyt nopeasti.
Samaan aikaan kun SM-liiga koittaa karsia törkeitä mailarikkeitä ja päähän kohdistuvia taklauksia, se on valmis viemään itseltään aseita toteuttaa missiotaan. Tätä vauhtia "brändi" syö oman häntänsä juureen saakka hyvinkin äkkiä ja joutuu pian nuuhkimaan omaa takapuoltaan. Veikkaan ettei kenelläkään ole silloin kovin kivaa, ja niistä joilla kenties on, en halua kuulla sanaakaan.
Nyt äijät järki käteen!
Kausi 2001-2002 on jo historiaa. Valitettavasti kaikki eivät voittaneet kaikkia otteluita, eivätkä kaikki - eivät edes kaikki jatkoon päässeet - voittaneet mestaruutta. Tällästä täällä on, life sucks. Nyt on kuitenkin kaikilla ollut aikaa rauhoittua. On aika katsella eteenpäin viileästi. On ajateltava tuotteen ja sen tärkeimpien palasten, pelaajien, parasta.
Kahden päätuomarin järjestelmä ei ollut ongelmaton. Kehitettävää löytyy. Tuomareiden on saatava lisää kokemusta ja toisilleen sopivia pareja on pyrittävä aktiivisesti löytämään. Puutteineenkin kaksi silmäparia on kuitenkin parempi kuin yksi, ja sitä paitsi: Milloin täällä on kukaan ollut tuomareihin tyytyväinen? Jos kerran kaukalossa olevien tuomareiden määrän vähentäminen auttaa, niin luovutaan raitapaidoista sitten kokonaan.
Kahden päätuomarin järjestelmä on koettu jonkinlaiseksi ongelmalapseksi. Ongelmalapsen ampuminen ennen tarhaikää ei kuitenkaan ole aina se paras vaihtoehto. Kehityskelpoista kakaraa pitää koittaa sietää ainakin muutama vuosi, jotta nähdään että onko siitä mihinkään. Samaan aikaan on painettava duunia hartiat mutkalla lapsen suotuisan kehityksen puolesta. Toivottavasti heräävät viimeistään vuonna 2008
Nyt järki käteen, Hjallis ja muut pojat.
että sikäli...
