Nuorten tasolla on yleinen trendi, että kun maa nousee sarjaporrasta ylöspäin, monet joukkueen avainhahmoista on jo yli-ikäisiä, ja siten maasta tulee usein helppo pala niiden maiden seassa, jotka tuottavat huippupelaajia jatkuvalla syötöllä. Tämä trendi on nähtävissä myös Helsingissä.
Valko-Venäjä nousi viime vuonna nuorten MM-kisojen ylimmälle tasolle. Tänä vuonna joukkue on täysin erilaisessa tilanteessa, eikä kyse ole vain kovemmista vastustajista.
Viime vuonna Valko-Venäjän nuorten joukkueessa pelasi neljä alaikäistä pelaajaa: Daniil Bokun, Stepan Falkovski, Dmitri Buinitski ja Vladislav Misnikov. Näistä pelaajista Misnikov joutui jättämään tämän vuoden kisat loukkaantumisen vuoksi kolmen muun ollessa mukana.
Tänä vuonna Valko-Venäjällä on alaikäisiä pelaajia peräti 12, joten isolle osalle joukkuetta kisat ovat hyvää oppia ensi vuoden turnausta ajatellen. Suurena uhkana on kuitenkin se, että sillä kertaa joukkue pelaa jälleen alemmalla tasolla.
Joukkueen päävalmentaja Aleksandrs Belavskis ei suostunut sanomaan juuta eikä jaata asiaan. Hän kuitenkin myönsi, että tämän vuoden joukkueella kokemus kovista kansainvälisistä peleistä on vähäistä.
Valko-Venäjä on putoamisotteluissa ehdottomasti altavastaaja, on vastustaja mikä tahansa. Joukkueen ikärakenteen huomioiden ensi vuonna voi odottaa parempaa. Vaikka putoaminen onkin todennäköisempää kuin säilyminen, on vaikea taata että ensi vuodeksi ylimmälle tasolle nouseva Latvia olisi ensi vuoden miehistöllään parempi kuin Valko-Venäjä silloin.
Huomattavasti parempi olisi, jos viimeisistä kisapaikoista karsittaisiin kisoihin kuuluvien ikäluokkien kesken, jolloin kisoissa pelaavat juuri sen ikäluokan parhaat joukkueet.