Ennen kauden alkua maalivahtipeli oli se osa-alue joka näytti olevan SaiPan parhaassa kunnossa oleva osa ja sitähän se myös oli. Vaikka kauden ensimmäinen peli ei ensimmäisen erän osalta hirveän hyvää kuvaa Jarmo Myllyksen taidoista antanutkaan, niin onneksi tahti parani jo heti seuraavassa kotipelissä. "Jamo" pelasi tasaisen kauden, välillä meni helppoja, mutta vastaavasti konkari pelasi lähes yksin muutaman voiton joukkueelleen. Myös ensi kaudella jatkava kaksikko Myllys-Kuokkanen kestää kyllä vertailun liigan muihin joukkueisiin.
Ohi mentiin ja heittämällä
Jos oli maalivahtipeli kohtuullisen onnistunutta, niin sitä ei todellakaan voi sanoa puolustuksesta. Alkukaudesta näytti vielä siltä, että kyllä näillä miehillä pärjätään, mutta pian valkeni totuus. SaiPan puolustus oli liian huono, jotta pudotuspeleistä olisi voinut haaveilla.
Vaikka huonosti meni, niin olihan siellä niitä onnistujiakin. SaiPan puolustuksen ehdoton ykkösnimi oli Petri Kokko. Kokko oli kiekollisessa pelissä valovuoden muita puolustajatovereitaan edellä ja tällä kaudella myös oman pään peli sujui eleettömän varmasti. Hyvän ja tasapainoisen kauden jälkeen muillakin paikkakunnilla tiedetään kuka Petri Kokko on. Tulee olemaan jatkossakin SaiPan puolustuksen kärkinimiä.
Muista joukkueen puolustajista onnistujien kaartiin voidaan laskea loppukauden SaiPassa kiekkoilleet Harri Tikkanen ja Olli Malmivaara. Tikkanen pelasi kevään eräänlaisella testiajalla ja valmentaja Heikki Mälkiä olikin jopa yllättynyt Tikkasen hyvistä otteista. Malmivaaralla potentiaalia tiedetään olevan ja varma oman pään pelaaminen antaakin viitteitä paremmasta. Ollista onkin lupa odottaa vahvaa takalinjojen luutaa tulevilla kausilla.
Sitten vuorossa ne murheita tuottaneet ja faneja synkistäneet miehet. Pahiten epäonnistui Jussi Pekkala, hänestä odotettiin kokeneempaa peruspuolustajaa SaiPan nuoreen puolustukseen, mutta kaikkea muuta saatiin. Tekihän Jussi muutaman tärkeän maalin ja tehot 6+8 ovat puolustajalle oikein mukavat. Mutta ja vieläpä oikein iso mutta, omassa päässä ja avauspelissä oli koko kauden ajan valtavia vaikeuksia. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun numero kakkosen mies oli se joka maalin viimeisteli. Huonon kauden alun voi vielä selittää kesällä operoiduilla nivusilla, mutta ei sen enää helmikuussa olisi pitänyt pelin lukuun vaikuttaa.
Kaksikko Matti Hana ja Antti Weckströmkin olivat jonkinasteisia pettymyksiä, mutta hieman eri tavalla kuitenkin. Hana pelasi paljon Pekkalan kanssa ja oli ajoittain yhtä pihalla kuin pakkikaverinsakin, mutta loppukaudesta alkoi jälleen löytyä varmoja peruspakin otteita. SaiPan harjoituksissa onkin nähty kuinka Matti on joutunut laihdutuslinjalle Mälkiän alaisuudessa, josko se toisi parannusta ainakin kankeahkoon liikkeeseen.
Pikkumies Weckström onkin sitten tapaus, joka pelasi alkusyksystä aivan käsittämättömän hyvin, miehelle ei miinusmaaleja kertynyt millään, mutta eipä kyllä pisteitäkään, vaikka kiekollinen puolustaja on kyseessä. No sitten alkoivat vaikeudet ja loppukausi menikin sitten KooKoo:ssa, joten se siitä sitten. Ihan pienenä vinkkinä aloitteleville kiekollisille puolustajille ja miksei Antillekin, pisteiden saamisessa auttaa jos laukauksessa on voimaa edes sen verran että se jaksaa maalille asti.
Kuka tekisi maaleja, kun pelkkä taistelu ei riitä
Jos oli Kokko SaiPan puolustuksen selvä ykkösnimi, niin koko kauden ajalle ei hyökkäyksestä sellaista löytynyt. Moni pelaaja pelasi hyviä jaksoja, mutta sitten tuli myös aina hiljaisempi jakso tai loukkaantuminen.
Parista vaisummasta jaksostaan huolimatta hyökkääjistön ykkönen oli joukkueen sisäisen pistepörssinkin voittanut Petr Sachl. Harvemmin on SaiPan paidassa, tai edes SM-liigassa nähty niin kovalla työmoraalilla varustettua pelaajaa, kuin Sachl. Pelistä toiseen hyvää kahden suunnan peliä mieheltä, jonka edellinen kausi meni aivan plörinäksi selkävamman takia. Lähtökohtiin nähden 15 maalia ja 23 syöttöpistettä tuottanut kausi oli täysosuma, kun vielä huomioidaan, että mies pelasi 11 pelin jakson tehoin 0+2. Vaikka paikkoja tulikin hukattua, niin tässä on mies jonka varaan ykköskentän voi rakentaa.
Onnistujaksi voidaan lukea myös joukkueen paras maalintekijä Kalle Kerman, joka myös vaipui välillä tyystin yöhön, mutta nousi sitten tärkeillä paikoilla ratkaisijaksi. Kallen loppuhetkien tasoitusmaalit ja jatkoaikamaalit toivat monia ilon hetkiä SaiPan kannattajille. Kun tasainen suorittamisen niksit löytyvät, niin tulosta on syytä odotella.
Kauden ehdoton komeetta oli kuitenkin Petteri Nokelainen, joka vain 17-vuotiaana murtautui liigajoukkueen vakiomieheksi. Fyysisesti erittäin valmis nuoresta iästään huolimatta ja hyvät otteet kantoivat välillä jopa ykkösketjuun asti. Selkeä tulevaisuuden nimi SaiPan joukkueessa.
Ei hyvin, mutta ei myöskään huonosti pelanneita, oli koko joukko heitäkin. Tasaista suorittamista saatiin miehiltä Mika Kauppinen, Ville Koho, Timo Hirvonen ja Pasi Nielikäinen. Viimeisenä mainittu olisi noussut kauden onnistujiin, mutta muutamat hölmöilyt tiputtivat miehen siitä joukosta.
Totaalisia epäonnistujia ei hyökkääjistöstä oikein ollut, mutta muutamia epäonnistujia kuitenkin. Ville Immonen avasi kauden vahvasti ja Lappeenrannassa iloittiin oman kasvatin paluusta huipulle. Mutta kun peli ei kulkenut koko joukkueella, niin vielä syvemmälle vaipui Ville. Pelaaminen ei tuntunut kiinnostavan lainkaan ja miehen surffailuun tuskastui moni. Asenne olisi syytä saada kuntoon ennen kuin paluusta liigajäille voi haaveilla.
Sami Kaartisen voi myös laskea epäonnistujien joukkoon. Mestiksessä maaleja mättänyt peluri oli kauden alussa hyvä, mutta sitten maalihanat tyrehtyivät vaikka paikkoja oli aivan entiseen malliin. Koska avut eivät riitä puolustavaan rooliin, niin tie vei loppukaudeksi muualle. Yritystä kyllä riitti, mutta auttamatta liian kevyt SM-liigaan.
Ainoa totuusko
Monia pelaajia jäi listauksessa mainitsematta, mutta kaikkia ei tässä ollut tarkoitus arvostellakaan, tässä vain minulle mieleen jääneet. Moni varmasti suuttuu kun veljen vaimon kummin kaima haukuttiin aivan surkeaksi, mutta niin se vain nyt on. Joku on aina huonompi kuin joku toinen. Toivottavasti ensi kauden jälkeen saan kirjoittaa jutun pelaajistosta, jossa ei epäonnistujia ollut. No olenhan minä joskus uskonut joulupukkiinkin.
