Mielipide

Raimo Summanen – mies Jokeripenkin takaa

LIIGA / Kolumni
Jatkoajan toimitus pääsi haastattelemaan hallitsevan Suomen mestarijoukkueen valmentajaa, Raimo Summasta. Mielipiteitä jakava valmentaja kertoili mielipiteitään mm. tulevasta kaudesta, tuomareista ja tavoitteista. Jatkoaika haastatteli mestarivalmentajaa edellisen kerran vain pari viikkoa sitten, joten tämä haastattelu on jatkoa aiemmalle haastattelulle.

Jokerit lähtee siis tulevaan kauteen hallitsevana Suomen mestarina. Edellisen kerran tässä tilanteessa oltiin 5 vuotta sitten, syyskuussa 1997. Tuleva kausi tulee olemaan mielenkiintoinen kaikin puolin.

”Mielenkiintoinen liigakausi odotusarvoiltaan, kärkijoukkueiden erot tulevat olemaan tosi pienet. Faneille tulee olemaan hieno homma. Avauskierros myydään täyteen ja se sitten lähtee vyöryttämään enemmän ja enemmän sanaa, että liigassa pelataan hyvää lätkää.”

SM-liiga päätti tähän kauteen muuttaa kentällä olevien tuomareitten lukumäärän neljästä kolmeen. Toinen päätuomari sai luvan väistyä syrjään ja jäljelle jäänyt päätuomari päättää nyt yksin kaikesta. Muutosta on perusteltu mm. linjan tasaisuudella ja ottelun yksinkertaistamisella. Yksi tuomari pitää yhtä linjaa ja pelaajat tietävät, mikä se kulloinkin on. Tuomarityöskentelyyn on Summasella kommentit valmiina.

”Periaatteessa se ei muuta meidän peliä mitenkään. Tässähän on ollut jo pitkään trendi, että tuomaritoiminnasta puhutaan enemmän kuin itse pelistä - ja se on epätervettä. Tuomarit ovat peliä varten varmistamassa pelaajien turvallisuuden kentällä ja tuomassa pelin taitoelementit esiin. Siitä tässä keskustelussa tuomareiden määrästäkin on kyse. Auttaako se pelin laatuun ja pelaajien turvallisuuteen? Ennustajaeukko en ole, mutta voin sanoa, että se tulee olemaan kauden aikana iso puheenaihe - puhutaan varmaan liikaakin.”

Kysyttäessä Jokereiden tavoitteita tulevaksi kaudeksi muuttuu Summanen salaperäiseksi.

”Kukaan meidän pelaajistosta ei tällä hetkellä mieti varmastikaan mitään tavoitteita. Kaikki miettii vain, että ketä saadaan sairasosastolta kauden avaukseen. Käytännön elämässä eletään hyvin reaaliajassa tällä hetkellä. Kaikki ne tavoitteet menevät sitten taka-alalle, kun kiekko tippuu jäähän. Se arki tulee heti sen ensimmäisen ottelun aikana - nähdään, että tätä tämä nyt on.”

Tulevaisuudesta pari sanaa

Vajaan viikon päästä starttaa jääkiekon SM-liiga 27. kerran käyntiin. Monella liigajoukkueella on ollut miehiä välillä sairastuvalla, niin ettei koko joukkueen voimin ole päästy harjoittelemaan yhtenäistä viisikkopeliä. Tällöin joukkueen yhteen kasautuminen viivästyy eteenpäin. Tosin runkosarjahan on vain asetelmien hakemista pudotuspelejä varten ja siellä sitten todelliset pelit alkavat.

”Meillä on ollut neljä-viisi kaveria, jotka eivät ole edes vielä käyneet joukkueen mukana jäällä. Joten joukkueen kasaaminen kevään iskuun saattaa siirtyä hieman eteenpäin. Mutta hyvä tahto ja määrätynlaiset periaatteet saattavat viedä joukkueen hyvään iskuun hyvinkin nopeasti. Määrätyt perusasiat kun ovat kunnossa, niin ennuste on aika hyvä ja sitä tässä odotellaan ja toivotaan.”

Harjoittelu SM-liigaa varten on rankkaa. Runkosarjan aikana se menee varmasti myös rankemmaksi. Pelaajat joutuvat usein koville ja tiukassa harjoittelussa saattaa tulla loukkaantumisia. Jokereilla on ollut parhaillaan useampi mies sairastuvalla.

”Ei ole ollut tällaista vastassa aiemmin, koko pelaajaurallanikaan. Siinä mielessä myös hieman omaa vikaa, että nämä kaikki uudet kotimaiset pelaajat ovat sellaisia, jotka jo viime kaudella loukkaantuivat. Kokoonpanon tulemisella ja huipputasolla on paljon eroa. Tästä tämänhetkisestä kyllä selvitään, mutta jos loukkaantumiset jatkuvat niin on mahdollista, että kaikki kaverit eivät saa koko kauden aikana sitä huipputasoaan esiin.”

Kun Summaselta kysytään pelaajaa, jota kannattaisi tulevalla kaudella seurata, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä.

”Kari Lehtonen on sellainen, jota kannattaa seurata. Yksi maailman parhaista maalivahdeista. Vuoden päästä hän lähtee pois, joten kannattaa käydä katsomassa nyt, kun vielä ehtii.”

Jokaisessa mestaruuden voittaneessa joukkueessa on ripaus jokaista osa-aluetta: Nuoruutta, kokemusta, taitoa, työntekoa, jne. Yhdellä osa-alueella ei päästä pitkälle, vaan kaikkea pitää olla tasaisesti. Tällöin joukkueen tasapainoisuus auttaa ottamaan sen viimeisen, kannuun tarvittavan askeleen.

Joka vuosi valmentajilla ja toimitusjohtajilla on oma tehtävänsä joukkueen kasaamisessa. Pelaajia pitää tutkia ja tarkastella etukäteen. Oikeitten vahvistusten hankkiminen voi tuoda joukkueelle mestaruuden, väärä viedä sen pois ulottuvilta. Joukkueessa on oltava oikea määrä nuoruutta ja innokkuutta, kokemuksen ja rauhallisuuden tasapainottaessa molempia. Nuorten osuuteen joukkueessa on Summasella myös mielipiteensä.

”Meillä on kaikissa näissä viime aikojen mestarijoukkueissa ollut yksi-kaksi kaveria nuorten maajoukkueissa. Sen enempää ei ole ollut ja se on realiteetti. Jos niitä on enemmän, niin silloin tietää, että voittamisen todennäköisyys on pienempi."

» Lähetä palautetta toimitukselle