Jokipojat pelasi viimeisen kerran valtakunnan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kaudella 2000-01. Huolimatta siitä, että lähes kaksi kentällistä pelaajia jätti joukkueen palkanmaksuvaikeuksien takia kesken kauden, onnistui joukkue säilyttämään täpärästi sarjapaikkansa ilman karsintoja.
Seuraavana kesänä joensuulaisten taru Mestikseksi muuttuneessa ykkösdivisioonassa kuitenkin päättyi. Edustusjoukkueen ja A-junioreiden toiminnasta vastannut Kiekko-Karhut ry. ajautui konkurssiin liki 1,5 miljoonan markan velkojen saattelemana. Heti perään Jääkiekkoliitto eväsi Jokipojilta paikan kauden 2001-02 mestikseen.
Konkurssiin menneen Kiekko-Karhut ry:n seuraajaksi perustettiin heinäkuun puolivälissä uusi seura nimeltä Joensuun Kiekko ry. Uusi seurajohto asetti urheilulliseksi tavoitteeksi edustusjoukkueen nousun mestikseen kahden-kolmen vuoden sisällä oman juniorityön hedelmiin tukeutuen - ja ennen muuta ilman velkarahaa.
Jokipoikien ensimmäinen kausi kovatasoiseksi osoittautuneessa Suomi-sarjassa oli odotetun vaatimaton. Vasta loppukesästä kasattu ajoittain erittäin kapealla materiaalilla operoinut joukkue jäi lopulta etelälohkossa viidenneksi. Seurajohto panosti kaukonäköisesti A-nuoriin, jotka säilyttivätkin lopulta paikkansa ikäluokan SM-liigassa varsin kitkattomasti.
Kauteen 2002-03 joensuulaisen edustuskiekkoilun lähtökohdat olivat jo tyystin toisenlaiset. Jokipojat harjoitteli kesän kovaa ja laadukkaasti. Pelaajapuolella ei suuria muutoksia tapahtunut: muutamaa lähtijää ja tulijaa lukuun ottamatta joukkue lähti samalla ryhmällä uuteen kauteen.
Jokipojat aloitti kauden Suomi-sarjan etelälohkossa vaatimattomasti. Puolustus piti, mutta maalinteko tuotti suurta tuskaa, ja joukkue roikkui syyskaudella jopa pudotuspeliviivan alapuolella. Marraskuun lopulla tahti kuitenkin muuttui ja Jokipojat jäi lopulta viimeisessä 18 runkosarjan ottelussaan vain kerran pisteittä.
Huimalla loppukirillään Suomi-sarjan itälohkon voittanut Jokipojat lähti pudotuspeleihin länsilohkon nelosta Kiekko-Oulua vastaan selvänä suosikkina. Pudotuspeleissä joukkue ei kuitenkaan vakuuttanut; itse asiassa Jokipojat pelasi vain kaksi erää parhaalla tasollaan. Ensimmäisen ottelun joensuulaiset voittivat kotonaan 7-4, mutta Oulussa tuli kauden suurin tappio lukemin 1-5. Ratkaisevan kolmannen pelin Jokipojat voitti Mehtimäellä vahvan päätöserän turvin 5-1.
Puolustus pitänee, mutta löytyykö ratkaisijoita?
Keskiviikkona alkavassa Mestis-karsinnassa Jokipojat lienee eittämättä yksi nousijasuosikeista. Kotipeleissään Jokipojat on ennakkosuosikin asemassa jokaista Suomi-sarjan joukkuetta vastaan. Asetelmaa ei ainakaan heikennä yleisön tuki; jo molemmissa pudotuspelien kotiotteluissa Kiekko-Oulua vastaan Mehtimäkeä kansoitti nelinumeroinen yleisömäärä, joka varsinkin jälkimmäisessä pelissä intoutui ajoittain kannustamaan punapaitoja varsin mukavasti.
Pelillisellä puolella Jokipoikien suurimmat vahvuudet löytyvät peräpäästä. Suomi-sarjan ehdottomaan eliittiin lukeutuvien maalivahtien (Pekka Mäkitalo tai Marko Mäkkeli) edessä pelaa jopa Mestis-tasolla mitattuna kohtalaisen rutinoitunut ja taitava pakkikalusto. Myös hyökkääjät osallistuvat kiitettävästi puolustustyöskentelyyn, ja parhaimmillaan Jokipoikien viisikkopuolustus toimii ainakin Suomi-sarjan joukkueita vastaan todella vahvasti ja kurinalaisesti. Jokipojat päästikin Suomi-sarjassa ylivoimaisesti vähiten maaleja: vain tasan kaksi per ottelu.
Vahvuudeksi on laskettava myös Jokipoikien hyvä joukkuehenki sekä pelaajien sitoutuminen joukkueeseen ja halu tehdä töitä yhteisen päämäärän eteen. Hyvin harjoitellut joukkue on myös valmentajiensa Jouni Variksen ja Teemu Tiaisen johdolla pyrkinyt ajoittamaan kuntohuippunsa nimen omaan kevään ratkaisupeleihin.
Suoranaista selvää heikkoutta Jokipojilla ei ole. Hyökkäyspäädyssä joukkueelta ei kuitenkaan löydy aivan yhtä kovia ratkaisijoita kuin Suomi-sarjan joukkueista HC Salamoilta tai SaPKolta. Toisaalta hyökkäysmateriaalin tasaisuus pienentää tätä ongelmaa: kaikki kolme ensimmäistä ketjua pystyvät tasaisen vahvaan hyökkäyspeliin. Myös ylivoimapeli on ollut Jokipoikien ongelmana. Kuten tasakentällisin hyökkäämisessäkin, niin tälläkin osa-alueella on kuitenkin menty selvästi syyskaudesta eteenpäin.
Useilla Jokipoikien pelaajilla on myös pienoisia loukkaantumisia, jotka eivät kuitenkaan välttämättä estä pelaamista. Pahimmin vaivat koittelevat puolustuspäätä. Varsinaisista avainpelaajista ei kuitenkaan ole varmuudella sivussa kuin hyökkääjä Sami Vanninen. Jokipoikien onneksi käytössä on A-juniorit mukaan lukien noin viisi kentällistä pelaajia.
Sarjaohjelmien laatija on suunnitellut Jokipojille hankalimman mahdollisen alun. Jokipojat aloittaa pelinsä keskiviikkona 12.3 Uudessakaupungissa. Lauantaina kohdataan kotihallissa toinen Mestis-joukkue KJT, ja sunnuntaina on edessä jälleen matka etelään, tällä kertaa Suomi-sarjan itälohkossa kakkoseksi sijoittuneen HC Salamien vieraaksi.
Hankala avausviikko viitoittaa hyvin pitkälle Jokipoikien suunnan. Mikäli Jokipojat onnistuu naaraamaan kolmesta ensimmäistä pelistään vähintään neljä pistettä, saattaa olla hyvinkin todennäköistä, että joensuulainen kiekkokausi päättyy riemukkaisiin nousujuhliin maaliskuun viimeisenä lauantaina.
Seuraa heitä:
Pekka Mäkitalo:
Sama mies, joka torjui keväällä 1999 TuTon paidassa sensaatiomaisesti Kärpät kesälomille silloisen ykkösdivisioonan pudotuspeleissä. Suomi-sarjan kiistatta paras maalivahti (torjuntaprosentti 92,85/24 ottelua, 3 nollapeliä) mahtuisi luultavasti mihin tahansa mestiksen joukkueeseenkin. Kolmatta kauttaan Joensuussa pelaava Mäkitalo pystyy kääntämään yksittäisiä otteluita Jokipoikien hyväksi, jos vain saa vähääkään apuja kenttäpelaajilta.
Arttu Käyhkö:
NHL:n farmisarjoissakin pelannut vanttera (195 cm/100 kg) puolustaja palasi pitkän kiekkokiertolaisuuden jälkeen Joensuuhun. 30-vuotias Käyhkö haki vielä viime heinäkuussa sopimusta lähinnä DEL-liigaan, mutta kun tarpeeksi rahakasta tarjousta ei tullut, hän palasi kotikaupunkiinsa opiskelemaan ja nostamaan Jokipoikia mestikseen. Joukkueen itseoikeutettu kapteeni näyttää nuoremmilleen esimerkkiä niin kaukalossa kuin kopissakin.
Mikko Vanninen:
Kuopiolaisen kiekkokoulun kasvatti, joka tuli toissa syksynä opiskelupaikan perässä Joensuuhun. Ottanut paikan Jokipoikien ykkössentterinä. Oli runkosarjassa sekä Jokipoikien paras pistemies että maalintekijä (22+16). Iski hattutempun ratkaisevassa pudotuspeliottelussa Kiekko-Oulua vastaan.
Juhana Repo:
Luultavastikin koko karsintasarjan pienikokoisin (169 cm/75 kg) pelaaja. Pienestä koostaan huolimatta kaikkea muuta kuin nysvääjä. Repo oli runkosarjassa yksi Jokipoikien kovimmista rymistelijöistä ja siinä sivussa joukkueensa neljänneksi paras pistemies lukemilla 11+15.
Olli Nissinen:
Jokipoikien A-nuorten paras pistemies, joka nostettiin A-junnujen kauden päätyttyä SM-liigasta putoamiseen edustusjoukkueen rinkiin. Pelasi kolmannessa Kiekko-Oulu-ottelussa ykköskentässä ja iski ratkaisevan 3-1-osuman. Kiekollisena erittäin taitava 18-vuotias Nissinen on yksi suurimmista joensuulaiskiekkoilun tulevaisuuden toivoista.
Lasse Leppänen:
Pienikokoinen, mutta sitäkin liukasliikkeisempi nuori hyökkääjä, joka pystyy parhaimmillaan jopa ratkaisemaan yksittäisiä otteluja.
Jouni Varis:
Jokipoikien vastuuvalmentaja, joka on sitoutunut pitkäjänteiseen työhön 2+1-vuotisella (ensimmäinen vuosi menossa) sopimuksella. Valmensi yhdessä Kari Riiholan kanssa kevätkauden 2001 Jokipoikia mestiksessä, muuten kannukset junioripuolelta. Joensuulaisissa kiekkopiireissä erittäin arvostettu ihmisläheinen ja herrasmiesmäinen, mutta silti vaativa valmentaja. Potentiaalia tulevaisuudessa jopa liigaluotsiksi asti.
Kirjoittaja on joensuulainen, erityisesti jääkiekkoa seurannut freelance-urheilutoimittaja.
