Mielipide

Vancouver Canucksin pelaaja-arvostelut kaudella 2001-2002, 1. osa

NHL / Kolumni
Monelle Vancouver Canucksin pelaajalle kausi 2001-2002 oli erittäin menestyksekäs, mutta joukkoon mahtui myös selkeitä pettymyksiä. Tässä ensimmäisessä osassa käsitellään joukkueen maalivahdit ja puolustajat. Mukana on myös katsaus pelaajien tulevaisuuteen ja The Hockey Newsin arvosana.

Maalivahdit:

Dan Cloutier

Ennen kauden alkua Canucksin suurimpana kysymysmerkkinä oli maalivahtipeli. Ykköseksi kaavailtu Cloutier oli kokematon ykkösmaalivahdin vastuulliseen rooliin, eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että viime kaudella hyvin pelannut kokenut Bob Essensa lähti kesällä Buffaloon. Cloutier oli pelannut hyviä pelejä viime kaudella, mutta silloin suurimmat paineet kantoi Essensa ja antoi Cloutierin keskittyä pelaamaan hyvin silloin kun pelasi - nyt Cloutierin piti itse kantaa joukkuetta läpi pitkän runkosarjan.

Joukkueen onneksi Cloutierin kauden alku oli joukkueen surkeasta pelistä huolimatta heti hyvää. Cloutier kantoi joukkuetta yhdessä toisen yllättäjän Trent Klattin kanssa ja piti Canucksin edes jollakin tavalla hengissä. Joukkueen surkeaa peliä kauden alussa kuvaa kuitenkin se tosiasia, että eroa playoff viivaan alkoi tulla, vaikka maalivahti pelasi tasaisen hyvin ja torjui muutaman nollapelin. Joukkueen heikosta pelistä johtuen Cloutierin tilastot eivät olleet alkukaudesta niin hyviä, kuin peliesitysten perusteella olisivat voineet olla.

Kauden lopulla Cloutier paransi tilastojaan, kun muukin joukkue pelasi hyvin. Maaliskuussa tämä yksi "Quebecin maalivahtien veljessarjaan" kuuluva maalivahti teki Canucksin seurahistoriaa pelaamalla kauden seitsemännen nollapelinsä. Cloutier pelasi runkosarjan lopun erittäin varmasti ja oli yksi liigan kuumimmista maalivahdeista kun playoffit alkoivat. Kauden suurin kysymysmerkki ei ollut enää kysymysmerkki. Hän oli Canucksin runkosarjan kolmen parhaan pelaajan joukossa ja joukkueen positiivisin yllätys - Artem Chubarovin, Brent Sopelin ja Todd Bertuzzin ohella.

Runkosarjan arvosana: A-

THN: A-
"Took no. 1 job and ran with it".

Playoff:

Ensimmäisessä ottelussa taakse neljä maalia. Kolmannessa ottelussa imi punaviivalta Nicklas Lidströmin kaukolaukauksen, joka jäi ottelun voittomaaliksi 1-3 vierasvoittoon päättyneessä ottelussa ja toi Wingsit takaisin sarjaan. Tämän imuroinnin jälkeisissä kolmessa pelissä 33:sta laukauksesta 10 maalia sisään. Petti pahasti joukkueen, fanien ja median odotukset. Kauden heikoimmat pelit ( lukuunottamatta joitakin yksittäisiä otteluja peliruuhkissa ) kauden tärkeimmällä hetkellä.

Playoffien arvosana: D+

Tulevaisuus:

Runkosarjan perusteella hyvä. Paljon tällä kaudella kehittynyt maalivahti, joka on samaa ikäluokkaa kuin Canucksin muun joukkueen runko. Kuuluu manageri Brian Burken ja valmentaja Marc Crawfordin suosikkeihin. Kauden loputtua Vancouverin media kritisoi ja kyseenalaisti Cloutierin playoffeja ja tulevaisuutta kaupungissa, mutta Burke kertoi Cloutierilla olevan täysi valmennus- ja seurajohdon luottamus. Andy Moogin lähtö Dallasin kakkosvalmentajaksi takaisku. Moog teki hyvää työtä Cloutierin kanssa, mutta jatkajasta ei tietoa. Olisikohan Buffalon Jim Corsi saatavilla?

Peter Skudra

Runkosarja:

Tuli Canucksiin New York Rangersista alkukaudella kun joukkueen "tulevaisuuden toivo" Martin Brochu oli pettänyt seuran odotukset luokattoman heikolla pelillään. Skudra osoittautui luotettavaksi ja erittäin kovaa harjoittelevaksi maalivahdiksi ja pelasi hyviä pelejä tammikuussa kun Cloutier oli loukkaantunut. Halpa kakkosmaalivahti, joka pystyy tarvittaessa tuuraamaan ja pelaamaan pelejä otteluruuhkissa. Ei pelannut Cloutierin loukkaantumisaikaa lukuun ottamatta kovinkaan paljon, mutta silloin kun pelasi, pelasi hyvin.

Runkosarjan arvosana: C+

THN: B
"Strong second half a big help."

Playoff:

Vancouverilla on selvä marssimisjärjestys maalivahtien peluuttamisessa, eli ykkönen saa pelata niin paljon kuin haluaa. Tämä näkyi playoffeissa ikävällä tavalla, kun paremmin pelannut Skudra ei saanut luottoa, vaikka Cloutier oli haparoinut ja päästänyt helppoja maaleja. Skudra pelasi playoffeissa yhteensä 96 minuuttia ja sai paremmat tilastot ( 89.1% - 87% ) kuin Cloutier, joka pelasi 273 minuuttia. Cloutierin osalla tilastoa parantaa lisäksi sarjan toinen peli ( Canucks voitti 2-5 ), jossa vaikeasti otettavat laukaukset olivat vähissä.

Playoffien arvosana: C

Tulevaisuus:

Halpa ja luotettava kakkosmaalivahti, eli jatko todennäköistä. Ei enää kehittyvä, niin kuin Cloutier, mutta roolissaan pätevä. Luultavasti jatkaa Vancouverissa siihen saakka kunnes Alex Auld on kehittynyt kakkosmaalivahdiksi.

Puolustajat

Mattias Öhlund

Runkosarja:

Isokokoinen ja vahva ruotsalainen pelasi ensimmäistä kertaa urallaan ehjän kauden ja teki piste-ennätyksensä. Joukkueen paras puolustaja ja yksi NHL:n tulevaisuuden suurista puolustajista. Kausi oli kokonaisuutena erittäin hyvä, mutta mahtui siihen myös muutama alamäkikin. Alamäkien joukkoon on laskettava silmäleikkauksesta johtuva "dopingin" käyttö, jota sensaatiolehdet paisuttelivat sivuillaan turhaan ( tätä ei viitsisi edes kirjoittaa tänne, sillä silmälääkkeillä ei ollut mitään tekemistä Öhlundin peliin ). Toinen kauden mustahetki osui Salt Lake Cityn Olympialaisiin, jossa turnauksessa siihen mennessä parasta peliä esittänyt Ruotsi tippui sensaatiomaisesti Valko-Venäjälle jatkosta.

Öhlund on todella tärkeä pala Canucksin puolustusta ja on nuoresta iästään huolimatta ( 25 vuotta ) jo joukkueen kokenutta kaartia. Erittäin monipuolinen ja hyvä kahteen suuntaan pelaava puolustaja, joka pelaa erikoistilanteita niin ali- kuin ylivoimallakin. Pelaa aina joukkueen hyväksi, eikä mieti omia pisteitään. Muiden pelaajien arvostama ja fanien yksi suurimmista suosikeista Vancouverissa.
Siirtyi kesken kauden pelaamaan normaalista oikean puolustajan paikaltaan poiketen vasemmalla puolella kun Brent Sopel tuli pakkipariksi. Tämän jälkeen paransi yllättäen peliään.

Runkosarjan arvosana: B+

THN: B+
"Logged big minutes."

Playoff:

Pelasi Canucksin eniten ( 28:48 ), eikä Detroitissakaan pelannut Nicklas Lidströmiä lukuunottamatta kukaan yhtä paljon. Taisteli hyvin tilanteet loppuun ja pelasi pääosin Wingsin ykkösketjua Yzerman - Shanahan - Fedorov vastaan. Sai tästä johtuen teholukemakseen -3. Laukoi Ed Jovanovskin kanssa Canucksin pakeista eniten ( 10 kertaa ). Ei pystynyt pitämään Detroitin tähtipelaajia pisteittä, mutta silti ehkä Canucksin paras puolustaja myös playoffeissa.

Playoffien arvosana: B

Tulevaisuus:

Edessään loistava tulevaisuus - mikäli pysyy kunnossa. Ei ole loukkaantumisista johtuen kehittynyt lahjojensa edellyttämällä tavalla, mutta nyt näkyy pitkästä aikaa valoa tunnelin päässä. Kuuluu Brian Burken "suojattuihin" pelaajiin, eli ryhmään, josta Burke pitää tiukasti kiinni. Jatkossa Öhlund pystynee tekemään noin 50 pistettä kaudessa ja pelaamaan tästä huolimatta kovaa, fyysistä taklauspeliään vastustajan ykkösnyrkkiä vastaan. Suurin kehityksen tarve on omanpään virheet. Öhlund ( kuten kaikki nuoret puolustajat ) tekee vielä välillä liikaa virheitä omassa päässä.

Ed Jovanovski

Toinen Canucksin huippupuolustajista. Ainoa, joka voitti tällä kaudella jotain, sillä Ed pelasi Kanadan kultaa voittaneessa Olympiajoukkueessa. Teki NHL:n puolustajista toiseksi eniten maaleja ( 17 ) Washingtonin Sergei Goncharin jälkeen. Maalimäärä oli samalla oma ennätys. Jovanovski kehittyikin tällä kaudella hyökkäyssuuntaan, mutta valitettavasti hän pelasi puolustuspäätä hiukan huonommin kuin kaudella 2000-2001. Pelasi paljon, mutta kokonaisuutena hyvää kautta varjostivat pahat kiekon menetykset.

Öhlundin tavoin erittäin monipuolinen puolustaja, jolla myös parhaat vuodet edessä. Ed on kova taklaamaan, loistava luistelija, omaa hyvän laukauksen, pelaa agressiivisesti ja omistautuu joukkueelle. Miinuksina voidaan mainita edellä mainitut kiekon menetykset ja se, että hän voisi taklata enemmänkin.

Runkosarjan arvosana: B+

THN: A
"Became bona fide threat from back end."

Playoff:

Paransi peliään runkosarjasta. Pelasi runkosarjan tavoin parina Scott Lachancen kanssa ja muodosti toimivan kokonaisuuden. Ei runkosarjasta tuttuja riskejä kiekonmenetyksien muodossa, vaan varmaa peruspeliä. Sijoittui jaetulle ykkössijalla Canucksin pistepörssissä yhdessä Matt Cooken ja Trevor Lindenin kanssa. Tappioista huolimatta plussalla +/- tilastossa. Pelasi paljon ( 25:47 ), mutta taklasi vähän - tosin silloin kun osui, osui kovaa.

Playoffien arvosana: B

Tulevaisuus:

Öhlundin tavoin edessä hieno tulevaisuus. Kuuluu tällä hetkellä ainakin NHL:n 15 parhaan puolustajan joukkoon, joidenkin mielestä jopa 10 joukkoon. Kehittynyt todella paljon kahden viimeisen kauden aikana. Ensi kaudelta voidaan odottaa jälleen kehitystä ja paikan vakiinnuttamista NHL:n puolustajien top 10 joukkoon. Jatkossa kiekon menetykset tulevat todennäköisesti vähenemään kun kokemusta karttuu ja kyky tehdä päätöksiä paranee. Kuuluu joukkueen henkisiin johtajiin. Osallistuu paljon erilaisiin kentän ulkopuolella tapahtuviin tilaisuuksiin. Oli esimerkiksi viime kesänä Draft tilaisuudessa paikanpäällä toivottamassa Canucksin uudet varaukset tervetulleiksi seuraan.

Scott Lachance

Runkosarja:

Pelasi yhdessä Jovanovskin kanssa ja muodosti hyvän kaksikon. Kokenut puolustava puolustaja, joka paikkaili parinsa hyökkäysintoilun jälkeen omaa päätä. Tasaisen hyvä kausi. Oli etenkin alkukaudella joukkueen paras puolustaja. Jatkoi peliään samalla tasolla myös joulun jälkeen, mutta ei enää erottunut ryhmästä muiden parannettua peliään. Brent Sopelin uskomattoman tammikuun vuoksi tippui joukkueen neljänneksi puolustajaksi. Sopimus katkolla heinäkuun 1. päivä, joten pelasi tulevaisuudelle.

Runkosarjan arvosana: B

THN: B
"Unsung hero as Jovanovski's partner."

Playoff:

Jatkoi Jovanovskin parina ja teki varmaa työtä. Pystyttiin luottamaan tilanteessa kuin tilanteessa. Joukkueen toiseksi paras +/- saldo ( +2 ) Matt Cooken jälkeen.

Playoffien arvosana: B-

Tulevaisuus:

Sopimus katkolla ja saattaa lähteä rajoittamattomana vapaana-agenttina heinäkuussa. Pyytää Canucksilta lähelle kahden miljoonan taalan sopimusta, johon apulaismanageri Dave Nonis ei todennäköisesti suostu. Lachancen paikan voisi ottaa mahdollisen lähdön jälkeen joukkueen ykkösprospecti Bryan Allen, joka pelasi Manitoba Moosessa hyvän kauden. Allen olisi huomattavasti halvempi ja tulevaisuuden kannalta tärkeämpi pelaaja. Eri asia on sitten se, olisiko juuri Lachancen tehtävä tilaa Allenille...

Murray Baron

Loukkaantumisista kärsinyt sisukas ja isokokoinen puolustaja, joka ei noussut kauden 2000-2001 tasolle. Pelaa uransa viimeisiä hetkiä. On kunnossa ollessaan eräänlainen "liima" Canucksin puolustuksessa, eli puolustaja, joka tekee joukkueen puolustuksen yhtenäiseksi. Muistuttaa jotenkin takavuosien puolustajaa Dave Babychia - tosin ei samanlaisia viiksiä... Baron - samoin kuin Babych - ei aiheuta yleensä harmaita hiuksia valmentajille eikä katsojille. Putosi ykköspakkiparista joukkueen kolmospakkipariin "Golden Brentin" ottaessa tammikuussa paikkansa Mattias Öhlundin viereltä.

Ehkä joukkueen hitain ja lahjattomin pelaaja, mutta korvaa puutteensa erinomaisella asenteella. Ei koskaan mikään pisteiden tekijä, mutta hyvä joukkuepelaaja ja johtaja. Lisäksi loistava kiekkojen blokkaaja. Pelaa välillä puolikuntoisena pelkkiä runkosarjan pelejä ja sytyttää näin muuta joukkuetta - kukaan ei halua ottaa rennosti kun joukkueen kokenein pelaaja pelaa, vaikka normaalisti samassa tilanteessa pelaajat eivät edes suostuisi keskustelemaan pelaamisesta.

Runkosarjan arvosana: C-

THN: C+
"Gritty shot-blocker on third pairing."

Playoff:

Heikot playoffit. Pahasti pakkasella ( -3 ) pienestä jääajasta ( 12:29 ) huolimatta. Teki muutaman, maaliin päätyneen pahan virheen. Pelasi runkosarjan tavoin Bryan Helmerin parina joukkueen kolmannessa parissa. Selvästi Canucksin heikoin pakkipari.

Playoffien arvosana: D+

Tulevaisuus:

Muutama kausi NHL:ssä ja sitten lopettaa pitkän uransa. Ei kuulu ikänsä vuoksi Canucksin tulevaisuuden suunnitelmiin, mutta omaa kokeneena pelaajana arvostusta vielä tällä hetkellä.

Brent Sopel

Yksi tämän kauden suurimpia yllätyksiä. Nousi joukkueen mukana tammikuussa ja pelasi yhden seurahistorian parhaimmista kuukausista. Oli NHL:n tehokkain puolustaja tammikuussa ja sai paljon myönteistä julkisuutta. Loppukaudella vakiinnutti paikkansa joukkueen kolmantena puolustajana. Kauden jälkeen sai joukkueen parhaan +/- lukeman, +21.

Joukkueen yksi suurimmista kehittyjistä kauden aikana. Kehityksen takana kova työ, sillä vielä kesällä hänen tulevaisuutensa näytti pahalta. Sopel nimittäin kiisteli sopimuksestaan pitkään ja liittyi joukkueeseen vasta harjoitusleirillä. Hän oli kasvattanut kesällä - valmennusjohdon pyynnöstä - lihasmassaansa 10 kiloa ja oli kankea. Jäi tämän vuoksi syksyllä ilman peliaikaa. Brent harjoitteli kuitenkin paljon nopeutta ja kimmoisuutta - valmennusjohdon pyynnöstä - alkutalvesta ja otti itselleen pelipaikan Drake Berehowskyn lähdettyä Phoenixiin joulukuun lopussa.

Tammikuussa kova harjoittelu oli tehnyt tehtävänsä. Brentillä oli edelliskauteen verrattuna lisää voimaa kesän jäljiltä ja alkutalven harjoittelun ansiosta myös lisää nopeutta. Sopel oli kuin uusi pelaaja ja tehot sen mukaiset. Toivottavasti valmennusjohto on antanut hänelle nyt täsmälliset ohjeet, sillä hän näyttää onnistuvan aina siinä mitä toivotaan. Positiiviset merkit ovat ilmassa. Sopel ei ainakaan huilaa kesää. Hän on asettanut itselleen kovat tavoitteet pelaajana ja sen mukaan hän tekee myös töitä.

Runkosarjan arvosana: A-

THN: B+
"Became top four defender."

Playoff:

Joukkueen kolmanneksi eniten peluutettu pelaaja Öhlundin ja Jovanovskin jälkeen. Antoi kaksi syöttöä, mutta maalitili jäi vielä playoffeissa avaamatta. Pelasi paljon Detroitin kovaa ykkösketjua vastaan ja pärjäsi hyvin. Ei pahoja virheitä ja ajoitti nousunsa oikein.

Playoffien arvosana: B-

Tulevaisuus:

Mikäli kehittyy samaa vauhtia muutaman kauden kuin tämän kauden, edessä hieno tulevaisuus. Kuuluu Canucksin tulevaisuuden suunnitelmiin ja on vasta vakiinnuttanut paikkansa ylhäällä. Ensi kaudelta voidaan odottaa paljon. Sopimus jatkuu nykyisellään vielä kolme vuotta.

Bryan Helmer

Runkosarja:

Tuli kesken kauden farmijoukkue Manitobasta ja piti paikkansa kuudentena pakkina loppuun saakka. Tasainen peliesitys, ei paljon huonoja vaiheita, mutta ei myöskään loistanut. Voidaan silti laskea yllättäjäksi, sillä kovinkaan moni ei olisi uskonut Helmerin ottavan paikkaansa pelaavasta kokoonpanosta. Kolmikymppisenä ensimmäinen ehjä NHL kausi ylhäällä, joten on varmasti itsekin tyytyväinen kauteensa. Pelasi välillä ylivoimaa hyvän laukauksensa ansiosta. Positiivista +/- saldoon kirjattu merkintä +10, vain 40:ssä pelissä.

Runkosarjan arvosana: C

THN: B-
"Won job as sixth D-man."

Playoff:

Canucksin pakeista vähiten peliaikaa ja tulosta. Ensimmäisessä ottelussa päästi Robitaillen karkuun ( siitä 1-0 ), mutta ei muuten pettänyt pahasti. Siinä mielessä positiivinen esitys, että näkyi kentällä vähän. Ei yhtään kiekon riistoa, eikä kiekon menetystä kuudessa pelissä. Tämä kertoo jotain kiekollisesta osuudesta peliin.

Playoffien arvosana: D+

Tulevaisuus:

Taistelee ensi kaudella peliajasta Justin Kurtzin, Jason Strudwickin ja Bryan Allenin kanssa. Ei suurta tulevaisuutta Vancouverissa, mutta yrittää kaikin keinoin roikkua ylhäällä. Harjoitusleirillä luo hyvää kilpailutilannetta muiden kokemattomien pakkien kanssa.

Jason Strudwick

Runkosarja:

Pelasi heikomman kauden kuin vuotta aikaisemmin. Taistelee suurella sydämellä ja pienellä taidolla. Joukkuekavereiden suuresti arvostama, yksi joukkueen henkisistä liidereistä. Ei mahtunut kokoonpanoon kuin 44 ottelussa - syynä liikkuvuuden puute. Pelasi sekä hyökkääjää, että pakkia.

Runkosarjan arvosana: D

THN: D
"Couldn't find role."

Playoff:

Katsomossa.

Tulevaisuus:

Ei suurta roolia tulevaisuudessa. Sydän veisi vaikka Hart Trophyyn, mutta lahjat riittävät vain taisteluun farmin ja NHL:n välillä. On ihmeellisesti jaksanut keikkua joukkueen mukana näinkin kauan.

Bryan Allen

Kausi ja tulevaisuus:

Pelasi vain muutaman ottelun NHL:ssä, vaikka odotettiin ennen kautta lyövän itsensä lopullisesti läpi. Scoutit pitävät häntä kuitenkin edelleen huippulupauksena. Kehittyi jälleen eteenpäin farmissa, jossa pelasi paljon. Liikkuvuutta tuli kauden aikana lisää, mutta riittääkö se ensi kaudella? Siinä suurin kysymys Allenin tulevaisuuden kannalta. Allenille olisi edelleen tarjolla suuri fyysinen rooli Canucksin takalinjoilla. Hänellä on lahjoja hallita kenttää omasta päästä - vähän samaan tapaan kuin Derian Hatcherilla tai Mike Rathjella, joihin häntä on paljon verrattu. Ei nouse koskaan pistepörssissä kärkeen, mutta tullee olemaan suuri fyysinen voima vuosikausia Canucksin puolustuksessa.

Justin Kurtz

Kausi ja tulevaisuus:

Nousi yllättäen joukkueeseen harjoitusleiriltä, jossa pelasi hyvin. Hyvin liikkuva ja kovaa laukova puolustaja, joka on kehittynyt kahden viimeisen kauden aikana paljon. Alkukaudesta erittäin positiivinen yllätys ( pelasi mm. ylivoimaa ), mutta tippui joukkueesta kesken kauden pitkälle pienen kokonsa vuoksi. Mikäli kehitys jatkuu samanlaisena kuin se on kaksi vuotta jatkunut, taistelee tosissaan NHL paikasta myös jatkossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle