Canucks teki
kaudella 2001-2002 NHL:n eniten maaleja ja joukkue oli löytänyt loistavan
ykkösketjun, jonka kaksi laitahyökkääjää mahtuivat koko NHL:n all-stars
ketjuihin. Joukkue oli selvästi nousussa ja sen keskuudessa vallitsikin
vankka usko omaan tekemiseen.
Mutta vaikka Vancouverissa luotettiinkin joukkueeseen, muualla
NHL:ssä jaksettiin muistella maalivahti Cloutierin yhtä keskialueen imaisua,
loukkaantumisherkän Andrew Casselsin ja 5-6 pakin Scott Lachancen lähtöä
Columbukseen ja sitä, että joukkueelta puuttuu kakkosketju. Nämä kaikki epäilyt
joukkue näytti kauden mittaan turhiksi. Se pelasi parasta peliään kymmeneen
vuoteen.
Canucks pelasi kaudella 2002-2003 yleisölle peliä, jossa leimaavinta oli
puolustuksen kautta lähtenyt "run and gun" tyylinen hyökkäysvoittoinen peli ja
tuloksena oli lopulta seurahistorian piste-ennätys, voittoennätys,
voittoputkiennätys, yleisöennätys, ensimmäinen Masterton Trophy, ensimmäinen
Hart Trophy finalisti paikka, kahden pelaajan mahtuminen NHL:n ykkös all-stars
kenttään ja monta pienempää ennätystä. Miten tähän kaikkeen päädyttiin, siitä
seuraavassa.
Synkkä lokakuu
Joukkueen pelaajarosteri oli kauden alussa yhtä pelaajaa lukuunottamatta selvä.
Canucksin ongelmalapsi Peter Schaefer nimittäin - joka kiukutteli koko viime
kauden TPS:ssä - ei ollut päässyt seurajohdon kanssa sopimukseen (
seura ei suostunut maksamaan ylihintaa nelosketjun peliajasta taistelevasta
hyökkääjästä ) ja hänen tilalleen joukkue haki pääasiassa puolustajaa, joka
toisi syvyyttä. Ottawa oli kiinnostunut Schaeferista ja tarjosi vaihdossa Sami
Saloa, kauppa johon manageri Burke suostui heti. Salo liittyi näin juuri ennen
kauden alkua Canucksiin ja pelasi ensimmäisen ottelunsa uudessa seurassaan
vieraissa Calgarya vastaan.
Salon ensimmäisestä ottelusta tuli heti menestys. Salo oli tärkeässä roolissa
kaatamassa Calgarya ja hän syöttikin joukkueensa kauden avausmaalin, jonka
viimeisteli Brendan Morrison. Avausottelu päättyi Canucksille maalein 0-3 ja
useat joukkueen fanit varmaan ajattelivat, että Canucks jatkaa samaa rataa kuin
saman vuoden keväällä 2002, jolloin joukkue voitti 43:sta ottelustaan 28 ja
hävisi vain yhdeksän kertaa. Joukkueen toiveikkaat fanit joutuivat
pian kuitenkin huomaamaan, että historiallisesta vierasvoitosta ( Canucks
voitti kauden avauspelinsä vieraissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1993 ja
maalilla Cloutier teki historiaa torjumalla kauden avausottelussa nollan )
huolimatta kauden alku tuli olemaan paljon tuskaisempi.
Lokakuussa joukkueen peli alkoi nimittäin muistuttamaan paljon kauden 2001-2002
syksyä. Canucks voitti hienon avausottelunsa jälkeen seuraavista 10 pelistä
vain kaksi ja jopa kuuluisa ykkönen oli tukossa. Tämän kauden mustimman
kuukauden lopuksi joukkue "kruunasi" kuukautensa häviämällä vihaamilleen
Avseille rumin numeroin 5-1. Jotain piti tämän jälkeen tehdä ja se jotain
tarkoitti jälleen kerran pelaajavaihtoja. Heikon alkukauden pelanneet pehmeät
Jan Hlavac ja Harold Druken saivat lähteä Carolinaan ja tilalle saatiin kokoa
ja kovuutta kun Marek Malik ja Darren Langdon saapuivat Vancouveriin. Tällä
pelaajakaupalla oli tuloksiin nähden todella merkittävä vaikutus, vaikka
Malikin ja Langdonin avaus uudessa seurassa ei ollutkaan paras mahdollinen.
Kuudessa ensimmäisessä pelissä Langdon ja Malik saivat yhteensä aikaan nolla
pistettä, nolla tappelua ja miinus seitsemän. Mutta tästä huolimatta Canucks
voitti noista kuudesta pelistä viisi ja joukkue teki näiden aikana 22 maalia (
lähes neljä per ottelu ). Tämä maalitehtailu oli sikäli ihmeellistä, että
Canucks oli vaihtanut juuri kaksi maalintekoon pystyvää hyökkääjää pois ja tilalle oli tullut kaksi pelaajaa, joilla ei
offensiivisia taitoja juurikaan ollut. Mutta kauppa oli vain osoitus siitä,
että Burke osaa kasata oikeanlaisen joukkueen.
Hän ikäänkuin lisäsi joukkueen heikkoja kohtia ilman mainittavia menetyksiä (
Hlavac pelasi alle kykyjensä ja Druken sai juuri ennen kauppaa manageri
Burkelta käskyn mennä kahdeksi viikoksi harjoittelemaan kuntoaan, - Druken ei
suostunut ja pitkälle tämän vuoksi sai lähteä ) ja joukkueen kokonaispeli parani niin paljon, että maalejakin alkoi
tulla. Toinen peliä parantava seikka oli tietysti se, että tällä kaupalla Burke
herätteli nukkuvaa joukkuettaan.
Trevor Lindenilla oli selitys Canucksin pelin paranemiseen; "I think there was
a realization that we have to get back to playing simple, straight-forward,
north-south hockey. We had build a foundation for ourselves. Once that is
established, now we're starting to see other good things happen. I think we
proved to ourselves after the Colorado game ( 1-5 tappio ) that the way we
wanted to play wasn't going to work. We looked disjointed; we had no foundation.
Loistava marraskuu
Marraskuussa, kolme päivää Langdonin ja Malikin pelaajakaupan jälkeen Canucks
kohtasi vihaamansa Avsit uudelleen. Canucksin ykkönen sai oikeastaan vasta
tässä pelissä pelinjuonesta kunnolla kiinni ja tästä pelistä alkaen koko
loppukauden ajan pideltiinkin sitten vain kiinni. Coloradoa vastaan ykkösen
pelaajista Näslund, Bertuzzi ja Morrison tekivät kaikki maalin mieheen ja
joukkue kaatoi Coloradon maalein 4-2. Marraskuun loppuajan ykkönen takoi
pisteitä urakalla, sillä trio iski huikeat 52 pistettä 13 pelissä.
Tärkein marraskuun peleistä ja ehkä koko kauden tärkein yksittäinen peli oli
marraskuun puolessa välissä pelattu ottelu Detroitia vastaan. Tätä ottelua koko
Canucksin joukkue oli odottanut siitä asti kun Wingsit pudottivat Vancouverin
kevään 2002 playoffeista ensimmäisellä kierroksella ulos. Joukkue ei voinut
missata tätä peliä ja se ottikin hienon 4-1 voiton kotonaan. Pelissä nähtiin
hienoja yksilösuorituksia ja näistä ikimuistoisimpana Dan Cloutierin torjuma
Niklas Lidströmin laukaus, joka lähti keskialueelta ja jonka Cloutier potkaisi
patjallaan helpottuneen näköisenä rauhallisesti pois. Viime kauden playoff
peikko oli ajettu ulos pesästään.
Muutenkin marraskuu oli joukkueelta suorastaan lentoa. Trevor Linden rikkoi
viimein Minnesota pelissä Stan Smyllin nimissä pitkään olleen maaliennätyksen
kaikkien aikojen parhaana Canucksin maalintekijänä kun hän teki uransa 263
maalinsa Minnesotan Manny Fernandezin taakse 2-1 voitossa. Sami Salo sai
maaliin syötön. Nykyisin Canucksin farmijoukkueen päävalmentajana toimiva Smyl
ja Linden pelasivat aikanaan ( 1988-1989 ) samassa joukkueessa, molemmat
asuivat länsi-Vancouverissa ( Linden asui Brett Hullin äidin asunnossa ) ja
kaksikko ajoi Canucksin harjoituksiin yhdessä Lindenin vuoden 67 Mustangilla.
Smyl myös valmensi Lindenia myöhemmin. Tätä taustaa vasten ei ollutkaan ihme,
että Smyl oli enemmän kuin tyytyväinen kun ennätyksen rikkojaksi tuli juuri
Linden;
"I couldn't be more pleased to see Trevor break that record. I thought for sure
someone would come along and break it and it's not surprising to me that Trevor
was the one. We spent a lot of time together in that car ( Mustang ), going to
games and travelling to the airpoirt and all those sorts of things. I got to
know him pretty well and you could see back then he was a special person. You
could see he was going to be a player with a long career. Trevor is a good
friend to this day. It's nice to have the record broken by someone you respect
and someone you you've kind of grown up with, someone you played with and
someone you coached."
Smyllin NHL uran viimeinen maali syntyi muuten joulukuun 5. 1990 New Jerseyn
Chris Terrerin taakse. Doug Lidster ja Igor Larionov saivat tuohon maaliin
syötöt. Vancouver hävisi ottelun maalein 9-4. Smyllin ensimmäinen maali syntyi
St. Louisia vastaan tyypillisen "Smyllimäisesti". Thomas Gradin voitti
aloituksen taakseen mursuviiksi Harold Snepstsille, joka laukoi ja Smyll ohjasi
maalin edestä. Tälläisiä maaleja Smyll teki koko uransa. Hän sanoikin kerran,
että 'suurin osa hänen maaleistaan on tullut perse maalivahdin nenän edessä.'
Toinen hieno saavutus marraskuussa oli maalivahti Cloutierin nimeäminen NHL:n
kuukauden pelaajaksi ensimmäistä kertaa urallaan. Cloutierista tuli näin vasta
neljäs Canucksin pelaaja kaikkina aikoina, joka sai tämän kuukauden NHL pelaaja
kunniamaininnan. Aikaisemmat voittajat ovat Markus Näslund, Pavel Bure ja
Kaptain Kirk. Cloutierin marraskuu oli valinnan arvoinen. Hän voitti 11 ottelua,
pelasi kerran tasan, sai päästettyjen maalien keskiarvoksi 2.15 ja
torjuntaprosentiksi 92%. Marraskuun lopussa Cloutierilla oli tilillään saldo
14-5-3. Hän oli pelannut Canucksin 24 pelistä 22.
"It hasn't really sunk in yet, but it was a hell of a month for the whole team
and obviously myself." Cloutier sanoi valinnan jälkeen. Myös Canucksin pelaajat
osasivat arvostaa maalivahtinsa arvoa korkealle. Trevor Linden sanoi seuraavaa;
"The biggest reason behind our success has been the goaltending we have gotten.
"
Kokonaisuutena Vancouverin marraskuu oli yksi ikimuistoisempia kuukausia mitä
seurassa on nähty ja sen aikana joukkue keräsi 25 pistettä, 12 voittoa, teki
perättäisten voittojen ennätyksen 10 voitolla, sivusi vanhaa tappiottomien
pelien ennätystä ( 10 ) ja sivusi vierasvoittoputki ennätystä ( 5 ).
Joululahjaksi lännen ykköstila
Joulukuussa Canucks johti läntistä konferenssia ( ensimmäistä kertaa
historiassaan näin pitkällä kautta ) ja vaikka he hävisivätkin New York
Islandersille ( 3.12 ) katkaisten ennätyspitkän voittoputkensa, se ei tahtia
hidastanut. Islanders peliä seuranneena iltana Canucks kaatoi New Jersey
Devilsit, tästä alle viikon päästä perivihollisensa Coloradon toistamiseen ja
joulukuun lopulla kovakuntoisen Edmontonin kolmasti. Ensimmäisessä Edmonton
ottelussa näistä kolmesta Canucks kapteeni Markus Näslund iski neljä maalia
samassa ottelussa ensimmäistä kertaa urallaan ja siirtyi NHL:n maalipörssin
kärkeen 20 maalilla.
Canucksin kaikkien aikojen maalipörssin kärkeen marraskuussa siirtynyt Trevor
Linden loukkaantui joulukuun 15. päivä ottelussa Calgarya vastaan kun
joukkuekaveri Trent Klattin maila osui Lindenia kasvoihin Calgaryn Steve
Beginin horjutettua Klattia. Keskialueella tapahtunut tilanne oli tahaton,
mutta kun maila osui nenään ja oikeaan silmään, se näytti erittäin runsaan
verenvuodon takia pahalta.
Linden loukkaantui muutaman pelin ajaksi ja joutui olemaan vuoteessa
ensimmäiset viisi päivää tekemättä ( rasittamatta silmää ) mitään.
Loukkaantuminen sattui sikäli harmittavaan paikkaan, että juuri ennen
loukkaantumista Linden pelasi ( Artem Chubarovin ja Daniel Sedinin kanssa )
kauden parasta kiekkoaan ja oli tehnyt seitsemän maalia 12 ottelussa.
Loukkaantumisen jälkeen maalitahti rauhoittui huomattavasti.
Joulukuun toinen avainpelaajan loukkaantuminen oli alkuun vielä pahempi.
Joukkueen avainpuolustaja Ed Jovanovski loukkasi joulukuun 28. päivä vasemman
jalkansa ja joutui olemaan sivussa yli kuukauden päivät. Suurin kysymys tämän
jälkeen ympäri NHL:ää kuului; kuinka Canucks aikoo paikata tähtipakkinsa
jättämän aukon? Useimmat eivät tienneet vastausta, mutta joukkue antoi tähän
vastauksen nopeasti: Yhdessä.
Ensimmäisten 11 ottelun aikana Jovanovskin loukkaantumisen jälkeen Canucksin
puolustus teki kahdeksan maalia ja näiden maalien tekijöinä kunnostautuivat
viisi eri pakkia. Sami Salo, Brent Sopel ja Bryan Allen tekivät kaikki kaksi
maalia mieheen ja Marek Malik ja Murray Baron yhden. Yllättäen, ainoa pakki,
joka ei saanut maalin maalia Jovanovskin loukkaantumisen aikaan oli joukkueen
toinen tähtipakki Mattias Öhlund, jolle maalintekeminen uskottiin aluksi.
Öhlundin kunniaksi on tosin sanottava se, että hän antoi näiden 11 ottelun
aikana seitsemän syöttöä ja kunnostautui tällä saralla.
Canucks hävisi vuoden 2002 viimeisen ottelunsa Torontoa vastaan, mutta tästä
huolimatta vuoden 2002 kokonaissaldoksi jäi 48 voittoa, 18 tappiota ja
kahdeksan tasapeliä. Vuosi 2002 oli Canucksin seurahistorian paras ja tuntuu
melkein uskomattomalta, että joukkue, joka oli muutama kausi sitten Mike
Keenanin valtakaudella yksi NHL:n naurunaiheista, on näin nopeasti muuttanut
kurssia yhdeksi kovimmista joukkueista koko liigassa. Yksi tärkeimmistä
tekijöistä menestyksessä on valmentaja Crawford, jolle Burke antoi paljon
kehuja joulun aikaan;
"Hiring Marc Crawford was the best move I've made and he continues to prove why
he is in the top echelon of coaches in this league. You don't play like this
without some people behind the bench making some pretty smart moves."
Crawford, 41 vuotta, tuli Canucksiin tammikuun 24. päivä vuonna 1999 sen
jälkeen kun Burke oli erottanut entisen valmentajan Mike Keenanin. Tämän
jälkeen Canucksin kausien voittomäärät ovat kasvaneet tasaisesti; 30 - 36 - 42
- 45...
Tammikuu toi Crawfordille ennätyksen
Vuoden 2003 tammikuussa Canucks - joka taisteli läntisen konferensin
piikkipaikasta - kohtasi idän parhaan joukkueen, Ottawa Senatorsin. Kaksi
Kanadalaista joukkuetta, kaksi joukkuetta, jotka on rakennettu viisaasti ilman
suuria rahoja ja kaksi joukkuetta, jotka olivat molemmat 1990-luvun lopulla
vielä NHL:n hännillä, kohtasivat vuoden 2003 alussa liigan parhaimpina
joukkueina. Media rummutti tätä ottelua Kanadassa kovasti ja ottelu näytettiin
luonnollisesti Hockey Night Of Canadan otteluna. Ottelu oli Kanadan
mestaruusottelu.
Tässä ottelussa ottivat mittaa myös kauden alla vaihdetut pelaajat Sami Salo ja
Peter Schaefer. Nämä kaksi kohtasivat ensimmäistä kertaa vanhat joukkueensa.
Salo oli ennen Ottawa peliä pelannut Vancouverissa keskimäärin 20 minuuttia
ottelussa ja hänellä oli 12 ( 4+8 ) pistettä. Schaefer pelasi Ottawan
kakkosketjussa ja hänellä oli kasassa 16 ( 4+12 ) pistettä. Molemmat olivat
siis auttaneet uusia joukkueitaan hyvin. Salo näytti viimeistään tässä
ottelussa Vancouverilaisyleisölle, että vaihto Schaeferiin oli Burkelta
loistava veto.
Salo teki vanhaa seuraansa vastaan kolme pistettä ja kellotti peliaikaa
hienosti 25:57. Schaefer pelasi myös ottelussa, vaikka häntä ei kentällä
huomannutkaan. Canucksin 6-4 voittoon päättyneen ottelun tehokkain oli kukas
muukaan kuin Markus Näslund kahdella maalilla ja samalla Näslund jätti
varjoonsa Ottawan Marian Hossan, joka oli kiivennyt aivan Näslundin kannoille
NHL:n maalipörssissä. Canucks oli voittanut Kanadan mestaruuden ja taistelun
idän ja lännen välillä.
Tästä Ottawa pelistä noin viikon päästä Canucks sai vastaansa vieraissa Chicago
Blackhawksin ja jälleen kuultiin ennätysten menevän rikki. Tällä kertaa
ennätysten murskaajana toimi valmentaja Marc Crawford, joka johdatti joukkonsa
Brent Sopelin pelin lopussa tulleella kanuunalla 143 voittoon
valmentajaurallaan. Entinen ennätys, 142 voittoa oli Harry Nealen nimissä.
Neale tarvitsi aikanaan 142 voittoon 407 ottelua, Crawfordin tarvitessa
huomattavasti vähemmän pelejä, 329. Crawfordia juhlittiin Canucksin fanien
toimesta, mutta itse juhlakalu oli syystäkin rauhallinen;
"Let's face it, the record was not like that of the Montreal Canadiens or team
like that. This team has had a lot of coaching changes over the years. I'm the
15:th coach in just over 30 years. That's an avarage of one coach every two
years or so. Therefore, there's not a lot of opportunity to pile up wins."
Tämän Crawfordin ennätystenrikkojaisten jälkeen Canucks kaatoi tammikuussa
vielä toistamiseen Detroitin 4-1 ja tällä kertaa vieraissa. Tämä voitto oli
Canucksin ensimmäinen runkosarjan vierasvoitto hallitsevista mestareista
Detroitissa sitten vuoden 1997 ja helmikuun. Canucksin tappioputki Detroitissa
ehti kestää tätä ennen 10 ottelua ( yksi tasapeli ) ja maalisuhde tänä aikana
oli aika musta; 49-21. Dan Cloutier Canucksin maalilla oli tässäkin ottelussa
itse varmuus, samoin kun edellisessä kauden ottelussa Wingseja vastaan. Kaksi
ottelua, kaksi päästettyä maalia ja 52 torjuntaa. Cloutier halusi ottaa apinan
selästään Detroitia vastaan ja sen hän todella teki.
Helmikuussa hieno voittoputki, mutta myös loukkaantumisia
Helmikuussa Canucks jatkoi vahvoja otteitaan. Se voitti All-stars ottelun
jälkeisistä 11 pelistä yhdeksän, teki seuran uuden ennätyksen voittoputken
suhteen ( 14 ottelua ) ja muutenkin kuun lopussa kaikki näytti vielä todella
hyvältä. Joukkue oli välttynyt suuremmilta loukkaantumisilta - ellei lasketa
maalivahti Cloutierin, puolustaja Jovanovskin pitempiaikaista- tai Lindenin
loukkaantumisia -, se ei ollut hävinnyt kahta ottelua enempää putkeen, se oli
NHL:n paras vierasjoukkue, se oli NHL:n kolmanneksi eniten maaleja tehnyt
joukkue, sen erikoistilannepelaaminen oli loistavaa, se taisteli parin pisteen
päässä läntistä konferenssia johtavaa Dallasia ja näytti ottavan varman voiton
ainakin omasta tyynenmeren divisioonasta...
Yksittäisistä pelaajista Näslund näytti vahvalta voittajaehdokkaalta paitsi
piste- ja maalipörssin voittoihin, myös ylivoima- ja voittomaaleihin ja
maalilla Cloutier oli koko liigan kärkipäässä voitoissa. Brendan Morrison
pelasi parasta peliään koskaan, samoin Matt Cooke, Henrik Sedin, Sami Salo,
Trent Klatt... Fanit alkoivat uskomaan, että tällä kaudella kaikki olisi
mahdollista. Alettiin puhumaan jopa Stanley Cupista. Mutta liian aikaisin. Koko
loppukauden joukkuetta liian pahasti sotkeva loukkaantumissuma oli vielä
kokematta.
Helmikuun 25. päivä Canucks kohtasi Atlantan, voittaen 8-0, mutta menettäen
selkeän ykkösmaalivahdin Dan Cloutierin pitkäksi ( 16 ottelua ) aikaa.
Cloutierin tammikuussa Chicagoa vastaan saama polvivamma uusiutui ja tällä
kertaa pahasti. Cloutier pystyi pelaamaan Atlantaa vastaan vain niin kauan,
että hänestä tuli Canucksin historian ensimmäinen maalivahti, joka saavutti
kaksi peräkkäistä 30 voiton kautta. Hyvän ja selkeän ykkösmaalivahdin paha
loukkaantuminen olisi ollut mille tahansa joukkueelle todella paha takaisku,
mutta tämäkään epäonni ei pelkästään riittänyt Canucksille. Tarvittiin parhaan
puolustajan loukkaantuminen ja ykkösketjun laitahyökkääjän loukkaantuminen
vielä lisäksi.
San Jose ottelu helmikuun 27. päivä merkitsi joukkueelle myös enemmän kuin
aluksi uskottiin. Canucks hävisi yllätyskonttaajajoukkue Haille kotonaan
maalein 3-2, mutta pelkässä tappiossa ei ollut tarpeeksi, sillä Todd Bertuzzi
sai Evgeni Nabokovin mailasta päähänsä ja jätti kentän, ja paras pakki Mattias
Öhlund sai Matt Bradleyn tilanteen jälkeen tulleen taklauksen vastaansa,
palaten vasta playoffeissa. Tämän ottelun jälkeen Canucks aloitti konttaamisen.
Se voitti seuraavista 14 ottelusta ainoastaan kuusi, menetti sairastuvalle myös
Sami Salon, Artem Chubarovin ja Mats Lindgrenin ja hurjan draivin päälle saanut
pahin kilpailija Colorado Avalanche repi jo liian varmalta tuntunutta eroa
tyynenmeren divisioonassa hurjaa vauhtia kiinni.
Helmikuun positiivinen uutinen voittoputken lisäksi oli ilman muuta
runkopelaajien Trevor Lindenin ja Ed Jovanovskin jatkosopimukset juuri ennen
all-star taukoa. Molemmat saatiin sidottua Vancouveriin kolmeksi vuodeksi.
Jovanovski kirjoitti 15 miljoonan taalan sopimuksen, joka toi tälle all-star
pakille 500.000 USD:n allekirjoituspalkkion ja palkannousun seuraavasti; 4.5
milj, 4.75milj. ja 5.25. Lindenin sopimuksen arvo oli 6.3 miljoonaan taalaa,
josta 300.000 tuli allekirjoitusbonuksena ja vuosisopimuksen arvo on 2milj. USD.
Lindenin sopimuksessa joukkueella on lisäksi optio, jonka se voi halutessaan
käyttää.
"With these signings, we're making a statement to our fans and players that
just getting better is not enough. Our owner, John McCaw, is determined to keep
the core of this young team together." - Burke
May ei tullut toukokuussa vaan maaliskuussa
Maaliskuussa Canucks hankki riveihinsä yhden uuden / vanhan kasvon kun
siirtotakarajalla joukkueeseen liittyi taistelija Brad May varausoikeutta
vastaan. Monet fanit olisivat halunneet kuuta taivaalta, mutta näin toimien
Burke halusi antaa näytön luotostaan joukkueeseen, eikä toisaalta halunnut
ottaa sitä riskiä, että koko kauden loistavasti toiminut joukkuekemia olisi
alkanut yskähdellä kauden tärkeimmillä hetkillä liian suuren egon astuessa
koppiin. Mayn dybyytti Canucks paidassa herätti heti kohua kun hän tyrmäsi
Bluesin Keith Tkachukin kolmeksi viikoksi sairastuvalle.
Avainpelaajien loukkaantumisista kärsivän Canucksin maaliskuun positiiviset
uutiset tulivat lähinnä nuorten pelaajien taholta. Nuori taskuraketti Brandon
Reid antoi syötön ensimmäisessä pelissään maaliskuun alussa Montrealia vastaan
ja heti ensimmäisessä kotipelissään Nashvillea vastaan tämä todennäköisesti
ensi kaudella lopullisen läpimurtonsa tekevä entinen QMJHL liigan
tähtihyökkääjä teki pisteet 2+1. Crawford olikin Reidin peliin maaliskuussa
erittäin tyytyväinen;
"His speed has really jumped out at everybody. It jumps out at opposing teams,
it jumps out enthusiastically with our team. Any time you see a guy of his size
and stature moving so fast, it helps to encourage our group. Those things have
not gone unnoticed. He's an extremely dedicated and determined young guy."
"He has lots of energy. He prepares himself to come in and play hard every
shift. He's not a guy who takes anything for granted and he's used to having
that kind of preparation. He has good preparation habits and with his size, I
suspect it's because he's had to be like that."
Toinen nuori onnistuja oli maalilla torjunut ja Cloutierin korvannut Alex Auld,
joka esitti yllättävän hyviä otteita. Auld otti voitot mm. Dallasista ja Los
Angelesista ( molemmissa otteluissa noin 30 torjuntaa ), sekä nollapelin
Washingtonista ( 6-0 ). Auldin peli antoi toiveita siitä, että hän pystyisi
kilpailemaan tosissaan Cloutierin kanssa kahden vuoden sisällä ykkösmaalivahdin
paikasta.
Washington ottelussa Canucksin ykkösen syömähampaat Näslund ja Bertuzzi
vankistivat asemiaan NHL:n maali- ja pistepörssin kärjessä. Bertuzzi teki
kauden seitsemänneksi viimeisessä ottelussa kaksi maalia, saaden kasaan jo 45
maalia ja Näslund otti pistepörssin keltaisen liivin Bostonin nyrkkisankarilta
Joe Thorntonilta maalilla ja syötöllä. Näslundilla oli tämän ottelun jälkeen 97
pistettä. Canucksilla oli joukkueena 99 pistettä ja se oli vain pisteen päässä
läntistä konferenssia johtavaa Detroitia takana.
Tämän jälkeen Canucks hävisi läntisen konferenssin kärkipaikalle tärkeän
ottelun Dallasille 4-3, mutta otti voitot Los Angelesista ja Phoenixista ja
teki uuden ennätyksen runkosarjan pisteissä, saavuttaen 103 pisteen rajan
kauden 79 ottelussaan. Kaksi ottelua oli kuitenkin vielä jäljellä ja niissä
Canucks olisi tarvinnut kaksi pistettä saavuttaakseen tyynenmeren divisioonan
voiton ja kolmannen sijan läntisessä konferenssissa.
Runkosarjan tärkeimmillä hetkillä Canucks kuitenkin romahti ja pelasi
ainoastaan tasapelin Phoenixin kanssa, häviten kotonaan rumasti 0-2 Los
Angelesille. Tämä ei riittänyt kun Colorado pelasi virheettömästi kauden lopun
ja nousi kalkkiviivoilla ohi. Kapteeni Näslund pyysi anteeksi
Vancouverilaisyleisöltä kauden viimeisen runkosarjapelin jälkeen puhumalla
mikrofoniin tunteekkaan puheen. Ensimmäinen iso voitto oli jo niin lähellä ja
pahinta oli, että joukkueella oli omissa käsissään mahdollisuus se saada...
Playoffeissa soitettiin Bluesia
Canucksin playoffien kaavaksi voidaan karkeasti määritellä; alamäki, ylämäki ja
alamäki. Joukkue nimittäin aloitti playoffit tyrmäävästi. Se hävisi ensimmäisen
ottelunsa St. Louis Bluesille 0-6 ja oli häviöllä sarjassa jo 1-3 kunnes heräsi.
Bluesilta puuttui sarjan lopussa ykköspakki Al MacInnis ja Canucks onnistui
kääntämään jo lähes varman tappioaseman lopulta 4-3 voitoksi. Joukkueen
grinderiosasto teki avaussarjassa erittäin hienoa työtä väsyttäen Bluesin
puolustajat ja lopusta huolehti kapteeni Näslund, joka vei joukkueensa toiselle
kierrokselle yllättäjäjoukkue Minnesotaa vastaan.
Voitto Bluesista oli Canucksin ensimmäinen playoff sarjan voitto sitten vuoden
1995, jolloin Canucks voitti niin ikään Bluesin. Kahden viime vuoden
avaussarjan vastustajat Colorado ja Detroit menivät lopulta mestareiksi asti ja
moni uskoi, että 'Canucksin avaussarjan voittajan onni' jatkuisi tänäkin vuonna.
Minnesotan piti olla Colorado sarjan jäljiltä kylläinen ja Canucks oli saanut
hengen päälle. Tämä näkyikin sarjan neljässä ensimmäisessä ottelussa, mutta
sitten iski kipsi päälle.
Minnesota sarja alkoi samalla kaavalla kuin Blues sarja loppui. Canucks oli
parempi joukkue ja se siirtyi jo varman tuntuiseen 3-1 johtoon paljolti
puolustuksen avulla, joka teki sarjan neljässä ensimmäisessä ottelussa
Canucksin 12 maalista kuusi. Näistä neljässä maalissa maalintekijänä oli Ed
Jovanovski ja tämä Jovanovskin ennätys 'neljä maalia neljässä peräkkäisessä
ottelussa' sivusi NHL:n kaikkien aikojen ennätystä puolustajalle.
Canucksin puolustuksen pelistä Minnesota sarjassa kertoo paljon se, että
puolustuksen neljä parasta pakkia - Jovanovski, Öhlund, Salo ja Sopel -
laukoivat neljässä ensimmäisessä ottelussa 88 laukausta kun joukkueen
ykkösketju jäi 11 laukausta vähemmälle. Mutta sitten tähän neljänteen peliin
kaikki loppui. Puolustuksen maalihanat menivät tukkoon ja hyökkäyksestä ei
ollut apuja. Minnesota käytti tilaisuutensa hyväkseen, sai draivin päälle ja
voitti sarjan lopulta seitsemännessä ottelussa.
Canucksin positiivisin pelaaja Minnesota sarjassa oli runkosarjassa peräti 46
ottelua katsomossa istunut "Helsinki hell-raiser", Jarkko Ruutu, joka pelasi
hyvin jo Bluesia vastaan. Ruudun playoff esiintyminen oli vakuuttava. Hän
pelasi paitsi alivoimaa, myös otteluiden ratkaisuhetkiä silloin kun Canucksin
piti turvata omaa maalia. Ruutu sai Crawfordilta paljon luottoa ja kehuja
otteluiden jälkeen. Toivottavasti hän pelasi samalla itsensä Crawfordin
vakikokoonpanoon tuleviksi vuosiksi.
Mutta negatiivisimmat asiat olivat jälleen kerran fanien luomia. Katseet
maalivahtien hautausmaalla kääntyivät nimittäin jälleen kerran tappion hetkellä
maalille, jossa yhden sarjan voittanut Dan Cloutier oli ollut jo yhden voiton
päässä toisen sarjan voitosta. Fanit rummuttivat joukkueen keskusteluissa
Cloutierin pään menoksi, media arvosteli Cloutieria pahasti ja tuntui, että
kaikki olivat unohtaneet sen, kuinka hyvin hän pelasi pääosan tämän vuoden
playoffeista. Yksi mies ei sitä kuitenkaan ollut unohtanut. Manageri Burke.
"The notion this crushing disappointment could be placed at the door step of
one player is so unfair and so wrong and so mean-spirited that it's shocking me.
Was Danny the only player who didn't live up to our expectations in the second
round? No. Shame on anyone who wants to say this is Dan Cloutier's fault.
Yhteenveto kaudesta
Canucks teki monia uusia ennätyksiä, joista tässä muutamia:
Eniten pisteitä yhden kauden aikana: 104
Pisin voittoputki: 10 peliä (9 - 30.11)
Pisin tappiottomien pelien putki: 14 ottelua (26.1. - 25.2.)
Pisin vieraissa tulleiden tappiottomien pelien putki: 9 ottelua (4.2 - 3.3)
Eniten vierasvoittoja: 23
Eniten maaleja kaikkien aikojen Canucksina: Trevor Linden (278)
Eniten voittoja valmentajana kaikkina aikoina: Marc Crawford (161)
Eniten pisteitä kahden peräkkäisen pelin aikana: Markus Näslund, 10pts (23.2 - 25.2)
Dan Cloutierista ensimmäinen maalivahti, jolla kaksi peräkkäistä 30 voiton kautta.
Markus Näslundista ensimmäinen pelaaja, joka tehnyt kolmena kautena peräkkäin yli 40 maalia.
Näslundin 12 voittomaalia rikkoi Geoff Courtnallin voittomaaliennätyksen 11 (1992-1993).
Todd Bertuzzin 25 ylivoimamaalia sivusi Pavel Buren ennätystä ( 1993-1994 ).
4-2 voitolla Dallasista ( maaliskuun 17. ) Canucks paransi pistemääräänsä neljän peräkkäisen kauden aikana. Tämä sivuaa ennätystä.
Näslund ja Bertuzzi ovat ensimmäiset pelaajat, jotka tekevät samalla kaudella +40 maalia.
Näslund ja Bertuzzi ovat ensimmäiset pelaajat, jotka mahtuvat NHL:n ykkösall-star kenttään.
Näslund on ensimmäinen Masterton Trophy (pelaajien valitsema paras pelaaja NHL:ssä - pelaajien keskuudessa arvostetuin palkinto) voittaja Canucksin historiassa.
Näslund on ensimmäinen pelaaja Canucksin historiassa, joka sijoittuu Hart Trophy äänestyksen kakkoseksi.
Uran parhaat:
Dan Cloutier: 33 voittoa (entinen ennätys 31)
Mattias Öhlund: 27 syöttöä (26)
Brent Sopel: 30 syöttöä (17) ja 37 pistettä (25)
Sami Salo: 9 maalia (4) ja 30 pistettä (19)
Brendan Morrison: 25 maalia (23), 46 syöttöä (44) ja 71 pistettä (67)
Markus Näslund: 48 maalia (41), 56 syöttöä (50) ja 104 pistettä (90)
Todd Bertuzzi: 46 maalia (36), 51 syöttöä (49) ja 97 pistettä (85)
Matt Cooke: 15 maalia (14), 27 syöttöä (20) ja 42 pistettä (33)
Henrik Sedin: 31 syöttöä (20) ja 39 pistettä (36)
Ed Jovanovski: 40 syöttöä (35)
Artem Chubarov: 7 maalia (5), 13 syöttöä (5) ja 20 pistettä (10)