Ilves palasi lepsuna joulutauolta, HPK haki sille harvinaisen täyden pistepotin Tampereelta

LIIGA / Raportti
Tänään Hakametsässä juhli HPK.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Ilves ja HPK palasivat joulutauolta palauttavan kiekkoilun merkeissä, jossa ei hienouksia nähty. Hämeenlinnalaisvieraat olivat Hakametsässä tehokkaampia lukemin 5−3.
Lähtökohdat 

Ilveksen seitsemän ottelun voittoputki katkesi juuri ennen joulutaukoa 20. joulukuuta, kun JYP haki pisteet Tampereelta lukemin 6−5. Kahdekas perättäinen voittokin oli lähellä, sillä Ilves kiri jyväskyläläisten kolmen maalin johdon ja johti vielä 56. minuutilla lukemin 4−3. JYPin rutiini ja kunto kuitenkin riittivät kääntämään ottelun loppuminuuteilla 6−4:ään. Ilveksen viimeisen minuutin kavennus oli enää kosmetiikkaa.

Ilves lähti HPK:ta vastaan ilman viittä nuorten MM-kisapelaajaansa ja vielä viikon verran vammaansa parantelevaa Arttu Ruotsalaista. LIsäksi Teemu Rautiainen ja Samuli Vainionpää jäivät ottelusta sivuun kuumeen vuoksi.

Maalivahtipelaaminen 

Tänään ei ollut Ville Kolppasen ilta. HPK:n maaleista ainakin kolme syntyi luvattoman helposti. Jere Innala kiersi 1−2-maalissa Kolppasen maalin ja nosti kiekon pienestä kulmasta verkkoon. Valtteri Puustisen 1−3-osuma syntyi ylivoimapyörityksen jälkeen rannelaukauksella B-pisteeltä, eikä maskiakaan ollut Kolppasen tiellä. Markus Nenosen 2−4-maali suorasta luistelusta kesken Ilveksen kirin meni myös helposti ohi Kolppasen.

Puolustuspelaaminen 

Ilves-puolustus hukkaili luvattoman usein kiekkoja vastustajan lapaan. Varsinkin toisen erän loppu oli vaikea, kun esimerkiksi Aleksi Elorinne menetti kiekon paineettomassakin tilanteessa HPK:lle, mistä syntyi heti vastustajalle maalintekopaikka.

Hyökkäyspelaaminen 

Ilves pelasi turhan monimutkaista hyökkäyspeliä. Se kaipasi hyökkäyksiinsä lisää yksinkertaisuutta. Myös huolimattomuus oli läsnä: esimerkiksi Joose Antonen menetti kiekon parikin kertaa hyvässä tilanteessa HPK-alueella.

Ilveksen ensimmäisen erän 1−0-maali oli sen sijaan hyvin pelattu tilanne. Jasse Ikonen voitti hyökkäysalueella B-pistealoituksen, Eetu Päkkilä blokkasi kiekosta lähimmän HPK:laisen (Miro Ruokonen) ja Jarkko Parikalle avautui tilaa vetää maskin takaa kiekko verkkoon.

Erikoistilanteet 

Ilveksen ensimmäinen ylivoima toisen ja kolmannen erän taitteessa meni vielä harjoitellessa, mutta toisella ylivoimalla kuviot tepsivät. Maalin takana päivystänyt Eemeli Suomi syötöllään maalin edestä Jasse Ikosen, joka laukoi kiekon suoraan syötöstä yläkulmaan.

Lähtökohdat 

HPK oli pelannut epätasaisen joulukuun. Kuun tähänastisesta kuudesta ottelustaan Kerho oli voittanut kaksi ottelua varsinaisella peliajalla ja hävinnyt kaksi. Lopuista kahdesta ottelustaan HPK oli hävinnyt voittolaukauskilpailussa kerran, mutta voittanut jatkoajalla kerran.

Ennen joulutaukoa HPK hävisi KalPalle Kuopiossa 2−5. Ilveksen tapaan HPK hävisi edellisen ottelunsa päätöserän viimeisillä minuuteilla, sillä KalPa rykäisi viimeisen reilun kuuden minuutin aikana 2−2-tasatilanteesta ottelun voitokseen.

Maalivahtipelaaminen 

Joona Voutilainen pääsi tänään melko helpolla. Pari kertaa hänkin joutui venymään. Voutilainen esimerkiksi pysäytti 1−1-tilanteessa Teemu Lepauksen läpiajon patjallaan, kun peliaikaa oli kellossa reilut 21 minuuttia. Ilveksen maalit eivät menneet Voutilaisen piikkiin.

Puolustuspelaaminen 

HPK oli tullut Tampereelle yllättävän raskaalla jalalla. Etenkin puolustajat lähtivät tuomaan hyökkäystä jopa tepastelevalla jalalla. HPK-puolustus oli parikin askelta Ilvestä perässä omassa päädyssä, kun liike ei riittänyt.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyspelaaminen oli Kerhon illan parasta antia. HPK haki hyökkäyksiä virkein ratkaisuin ja mielikuvituksen kera. Illan herkkupala oli 1−1-maali, jossa Tommi Tikka teki Kolppasen eteen liikkuvan maskin ja Elmeri Eronen latasi suoralla laukauksella kiekon maaliin.

Erikoistilanteet 

Ensimmäisessä ylivoimassa HPK teki jopa pitkän kiekon, muttei se toisella ylivoimallaan antanut armoa. Puustiselle jäi B-pisteelle hyvän kiekottelun jälkeen runsaasti tilaa laukoa Kerho 2−1-johtoon.

Erikoista 

HPK otti Ilveksen vieraana nyt kolmannen täyden pistepottinsa kuuteen vuoteen. Viimeksi Kerho oli voittanut Ilveksen varsinaisella peliajalla vieraissa 21.11.2018 ja sitä ennen 18.01.2014.

Ottelun ratkaisu 

Vaikkei tänään Ilvekseltä sujunut mikään osa-alue, Ilves kaatui ennen kaikkea Ville Kolppasen maalivahtipelaamiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo