HPK oli alakynnessä Ilvestä vastaan ottelun alussa, mutta sai kasattua pelinsä kuntoon melko nopeasti. Elmeri Eronen iski ylivoimalla tasoituksen, jonka jälkeen ottelun hallintakin siirtyi hiljalleen vieraille.
− Näin että sinne oli syntymässä hyvä maski, joten päätin sinne päin laukoa
Kerholla toimi loistavasti sekä keskialueen puolustaminen että viimeistely. Ilves ei meinannut päästä omalta alueeltaan pois, kun eivät löytäneet keinoja trapin murtamiseen. Viimeistely puolestaan onnistui suhteellisen hyvällä prosentilla, vaikka muutama paikka oli varaa tuhlatakin. Oma osuutensa oli kyllä niin Ilveksen sekavalla puolustuksella kuin hiukan haparoineella maalivahti Ville Kolppasella.
− Puolustettiin todella tiiviisti. Pelattiin hyvin keskialueella ja pystyttiin siitä kääntään peliä. Saatiin itseluottamusta maalien kautta.
Seuraavakin peli HPK:lla on Hakametsässä, kun se lauantaina saapuu Tapparan vieraaksi. Alla olevalla videolla Erosen mietteet pelin päätyttyä.