Lahdessa iloista hyökkäämistä ja maalivahtien juhlaa - Robin Press sooloili Lukolle kaksi pinnaa
Pelicans onnistui sarjakauden avauksessa leveästi: Joukkue otti täydet kuusi pinnaa ja joka ikinen hyökkääjä pääsi pisteille kauden avausviikolla lukuun ottamatta seiskapakkina jämäminuutteja pelannutta Roope Elimäkeä. Lisäksi Tomi Karhunen venyi heti uransa ensimmäisessä Pelicansin liigaottelussa nollapeliin. Ylivoimakin oli tehokasta, sillä joka kolmas erikoistilanne johti maaliin.
Karhunen oli Pelicansin maalilla taas hyvin pitkälle itsevarmuus muutamaa pienen pientä räpellystä lukuunottamatta. Vahti on pelaamassa itseään jo tässä vaiheessa ykköstorjujaksi - kuten ehkä moni odottikin.
Pelicansin kolmospari Jarkko Pynnönen - Santtu Kinnunen oli pelottavan hasardi ja kotijoukkue vaikutti olevan ajoittain muutenkin kankea Lukon karvauksen kanssa. Juurikin mainittu pari oli ottavana osapuolena, kun Jonne Tammela pääsi veivaamaan täysin tyhjällä tontilla Karhusen ulapalle ja 0−1-maalin.
Pelicansin tuttua tavaramerkkiä, aktiivista kiekkoa ja vimmattua karvaamista oli havaittavissa taas, mutta toisen kaksikymppisen aikana se väheni. Pelicansilla ei tosin ollut keskiviikkona tuuriakaan, kun kiekko pomppi ties minne.
Pelicans-sotureista Juhamatti Aaltonen pelaa järkyttävällä itseluottamuksella, mutta ei turhan riskialttiisti. Kovaa tekoa näyttäisi olevan tutkapari ja peliä nätisti tekevä Janos Hari. Unkarilaisella on kasassa jo messevät viisi syöttöpinnaa.
Pelicansin ylivoima pyöri kyllä hyvin, mutta kiekko ei mennyt mistään. Ehkä huonoa tuuria, ehkä heikkoa pelaamista viimeisissä ratkaisuissa. Alivoima vastaavasti oli maltillista ja jämäkkää - kuten tulostaulukin todistaa.
Vaikka Lukon pakistossa oli Ville Heinolan ja Tarmo Reunasen mentävät aukot, päästi joukkue liigakauden kahdessa avauspelissä vain neljä maalia. Vastustajien reppuja se venytti viidesti ja näistä peräti neljässä mukana oli Ponthus Westerholm tehoin 2+2=4.
Karhusen tavoin myös toisessa päässä seisoi loistavan iltapuhteen tehnyt vahti. Oskari Setänen ei antanut Pelicansille mitään saumoja, ja jos ei pomppinut kiekko muualta lahtelaisille niin kaikkein vähiten sen pomppi Lukko-vahdin hyppysistä.
Pelicans sai luotua jonkin verran pidempiä paineita, mutta ne eivät johtaneet toivottuun tulokseen yhtä osumaa lukuun ottamatta - kiitos Lukon sitkeän ja järkevän puolustamisen. Nämä sanat koskivat puolustamista oikeastaan jokaisella puolella kenttää.
Jos karvasi isäntä voimakkaasti, niin ihan samaa voi kyllä todeta vieraistakin. Lukko ei tosin ehkä saanut horjutettua isäntiä niin paljon kuin Pelicans vieraitaan. Vieraat olivat kahden ensimmäisen erän ajan hyökkäyspelaamisessa ehkä potkun edellä lähtökohtiin nähden - eli kun huomioon otetaan se, että hyökkääminen on Pelicansin suurin vahvuus. Sitä lahtelaiset saivat rummutettua urakalla ja potentiaalisesti vasta päätöserässä.
Tähän kohtaan pätevät oikeastaan täysin samat sanat kuin Pelicansin vastaavassa laatikossa. Ylivoimasta puuttui viimeinen silaus, alivoima oli sanalla sanoen jäätävää.
Lahdessa pelattujen CHL-otteluiden alussa kuullut Suomen kansallislaulut jäivät lopussa nolosti kesken kahdesti ja keskiviikkona vuorossa oli summerin niskurointi. Se ei soinut loppuun asti kertaakaan.
Kummatkin joukkueet ansaitsivat päästä pisteille loistavien ja varmojen maalivahtien pelaamisen myötä. Paikkoja oli puolin ja toisin vaikka kuinka moneen lisämaaliin. Kun niitä ei tullut, meni voittajan hakeminen niin pitkälle kun se vaan voi mennä. Pressin sooloilut eivät jättäneet Karhuselle mahdollisuuksia.