HPK kiitti HALL OF FAME -legendojaan kolmella pisteellä
Kahden tappiollisen ottelun kauden alkuun pelannut HPK haluaa näyttää kotiyleisölleen varmasti parastaan. Kaksi tappiota ei ole katastrofi, mutta se on iso pettymys hallitsevan mestarijoukkueen fanikatsomolle. Joukkueen on nyt aika kääntää niukat tappiopelit voitollisiksi. HPK:n ongelma ei ole ollut edellisissä otteluissa maalivahtipelissä. Torjuntavuoron sai kuitenkin tällä kertaa Antti Karjalainen.
Maalilla torjuntavastuun ottanut Karjalainen ei päässyt ottelussa helpolla. Ottelun toisessa erässä herännyt vastustaja pääsi lyömään kiekkoa maalille maskin takaa ja avopaikoista. Karjalainen pelasi maalillaan varmoin ottein ja kiitti hienosti saamastaan vastuusta.
Vaikka SaiPa lämpesi otteluun hitaasti, niin toisen erän alun jälkeen oli selvää, että puolustuksen vapaat oli lusittu. Kotijoukkue onnistui puolustuspelaamisessaan SaiPaa paremmin, mutta sitä ei myöskään rasittanut vastustajan tapaan lukuisat jäähyt. Ensimmäisen erän alkuun puolustaja Arto Laatikainen antoi oman maalin takaa namupassin SaiPan hyökkääjälle. Karjalainen maalillaan onnistui kuitenkin pelastamaan joukkueen takaiskulta. Laatikainen onnistui ottelun aikana syöttöpelissään myös hyökkäyspäässä. Ville Vainikaisen viimeistelemässä SaiPan toisessa osumassa puolustus ei ollut riittävästi mukana.
HPK tuli tulisella vireellä otteluun ja pitkän illan päätteeksi se myös palkittiin. Joukkueen hyökkäys sai ylivoiman jälkeen pidettyä paineen SaiPan kenttäpäädyssä ensimmäisessä erässä. Ottelun ensimmäinen osuma nähtiin, kun Miro Ruokonen sai ohjattua Laatikaisen siniviivavedon maaliin. Viimeistelyssä oli useammakin pelaajalla vielä parantamisen varaa. Janne Tavi leipoi itsensä hienosti lähes avopaikkaan, mutta rystylätty viuhui hiuksenhienosti maalin ohi.
HPK alkaa saamaan ylivoimakuvioita jo tuottamaan tulosta, mutta erikoistilanteet kaipasi vielä ajoittain suoraviivaisuutta. Tarpeeksi kauan kun kiekkoa siirrellään, niin vastustaja saa varmasti mailansa syötön väliin. Illan komein kilaus tuli Petteri Nikkilän tolppalaukauksesta. Elmeri Eronen teki joukkueen kolmannen osuman HPK:n pelatessa ylivoimalla.
SaiPa näytti ensimmäisissä otteluissaan, että joukkueelle maistuu maalien tekeminen kotonaan. Vierasottelussaan joukkueen tekeminen oli tahmeampaa. SaiPa kohtaa kauden toisessa vierasottelussaan nälkäisen HPK:n, joten ruudin on parasta olla kuivaa. Kolme pistettä kahdesta ottelusta ottanut SaiPa saattaa myös putsata pöydän jos puolustus ja maalivahtipelaaminen osuu kohdilleen.
Niclas Westerholm tunsi varmasti maalillaan itsensä ajoittain yksinäiseksi, vaikka vastustajia ympärillä pyörikin. Ottelun kuluessa joukkueen puolustukselta alkoi tulla enemmän apuja. Toisessa erässä kypärälläänkin torjunut maalivahti oli joukkueensa vahvimpia lenkkejä.
SaiPan puolustus oli ottelun alussa tuuliajolla, eikä pystynyt auttamaan maalilla pelannutta Westerholmia. HPK:n hyökkäys sai liian vapaasti olla maalin edessä ohjaamassa kiekkoja. Kotijoukkueen toisessa osumassa Philippe Cornet sai lähes vapaasti sutia kiekon verkkoon aivan maalin edestä.
SaiPan hyökkäys näytti ottelun alussa hermostuneelta ja vedot lähtivät isolla prosentilla vastustajan maalin ohi. Kiekon hyökkäysalueelle vienti onnistui, mutta tehokkaan pyörityksen saaminen tuotti ongelmia. Santeri Virtanen pääsi kokeilemaan Karjalaisen virettä aivan maalin edestä, mutta viimeistely ei tuottanut tulosta. Toisen erä alussa peli-ilme näytti jo paljon pirteämmältä ja joukkue sai luotua hyvin painetta vastustajan maalille. Tästä kielii myös HPK:n ottama aikalisä, jolla SaiPan toimiva hyökkäyspään myllytys pyrittiin katkaisemaan. Nelosketjun nuori Santeri Virtanen onnistui kavennusosumassa ottelun kolmannessa erässä.
SaiPan erikoistilanteet koostui alivoimapelaamisesta. Toistuva jäähyllä istuminen rikkoi myös pahasti joukkueen pelirytmiä.