Pikkuleijonat hävisi Ruotsille kotiturnauksen päätösottelussa

MAAJOUKKUE / Kuvakooste
Ruotsi voitti Suomen U18-vuotiaiden poikien Rauman turnauksen päätöspäivänä lukemin 4–2. Ruotsi hallitsi peliä, mutta Pikkuleijonat sinnitteli hyvin mukana. Kolmannessa erässä selkäranka katkesi ja turnausviikonloppu päättyi Suomen osalta tappioon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ennen ottelun alkua kuultiin molempien joukkueiden kansallishymnit.
Kuva © Tiia Mahkonen
Suomella oli oiva paikka aivan ottelun alussa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tilanne kuumensi tunteita.
Kuva © Tiia Mahkonen
Avausmaalia ei vielä nähty.
Kuva © Tiia Mahkonen
Arttu Alasiuruan maila jäi Tom Willanderin kainaloon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Otto Stenberg vei Ruotsin johtoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Albert Wikman kokeili laukaustaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Eemil Vinnin vartioimalla maalilla riitti ruuhkaa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Katsomossa nähtiin paljon Suomen lippuja.
Kuva © Tiia Mahkonen
Rasmus Kumpulainen tasoitti pelin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jesse Nurmi yritti kurkottaa kiekkoon samalla, kun Axel Landen otti hänet syleilyyn.
Kuva © Tiia Mahkonen
Stenberg onnistui toistamiseen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Suomen tasoitus oli lähellä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Noah Erliden venyi hienosti kiekon tielle.
Kuva © Tiia Mahkonen
Lauri Merikivellä oli asiaa tuomarille.
Kuva © Tiia Mahkonen
Aron Kiviharju koetti blokata Noah Dower Nilssonin laukauksen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ruotsi meni menojaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Viimeiset läpyt vielä faneille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19

Lue myös