Leijonat avasivat Riian turnauksen makoisalla voitolla USA:sta

MAAJOUKKUE / Kuvakooste
Suomi ja USA ottivat yhteen lauantaina Riian Areenassa. Suomi hallitsi hienokseltaan ottelun kulkua, mutta USA latoi viimeiseen erään kovan kirin. Suomen kaksi maalia kuitenkin riittivät USA:n yhtä vastaan, joten Leijonat aloittivat kisaurakkansa maukkaalla 2−1-voitolla.
Kuva © Samuli Huikuri
Cal Petersen torjui paikoitellen hieman standardista poikkeavalla tavalla.
Kuva © Samuli Huikuri
Hymyile, olet maalikamerassa.
Kuva © Samuli Huikuri
Colin Blackwell löysi tiensä usein maalin eteen.
Kuva © Samuli Huikuri
Etenkin USA taklasi paljon ja kovaa.
Kuva © Samuli Huikuri
Myös Suomi antoi kovuutta tarvittaessa.
Kuva © Samuli Huikuri
Sasha Chmelevski toi kiekon alueelle.
Kuva © Samuli Huikuri
Oliwer Kasken kantapääkikka puri ja kiekko saatiin siivottua turvallisemmille vesille.
Kuva © Samuli Huikuri
Jussi Olkinuora oli tehokkaasti kiekkojen tiellä.
Kuva © Samuli Huikuri
Maalille ajettiin kovaa ja ketään säästelemättä.
Kuva © Samuli Huikuri
Hannes Björninen tuulettaa Suomen avausmaalia.
Kuva © Samuli Huikuri
Brian Boyle katkoi mailansa juuri ennen Suomen avausmaalia.
Kuva © Samuli Huikuri
USA ei saanut kiekkoa maaliin vielä tästä paikasta.
Kuva © Samuli Huikuri
Vaikka suomalaiset eivät sitä uskoneetkaan, Marko Anttila joutui tästä jäähylle.
Kuva © Samuli Huikuri
Tästä Anttila puolestaan luikahti USA:n alueelle.
Kuva © Samuli Huikuri
Iiro Pakarinen tiesi, että kiekko on maalissa ja Suomi johtaa 2−0.
Kuva © Samuli Huikuri
Jason Robertson laukoi tyylikkään kiekon ilmasta haltuun ottamisen jälkeen.
Kuva © Samuli Huikuri
Olkinuora tiesi, että kiekko sujahti längistä.
Kuva © Samuli Huikuri
Jason Robertsonilla yritystä riitti.
Kuva © Samuli Huikuri
Vain yksi kiekko ohitti Olkinuoran maalipuiden välistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19

Lue myös