Suomi voitti Yhdysvallat tiukan kamppailun jälkeen maalein 2−1. Puolustaja Atte Ohtamaa myönsi, ettei joukkue saanut kolmannessa erässä peliään käyntiin vastustajan kovan karvauksen alla.
− He kierrättivät kiekkoa paljon. Jussi (Olkinuora) pelasi todella hyvin. Me voimme auttaa maalivahtiamme jatkossa paremmin. Tänään annoimme paljon tontteja vastustajalle. Viisikko pitää saada tiiviimmäksi emmekä voi hukkailla kiekkoja, jotta tilanteet eivät käänny niin nopeasti omiin.
Olkinuora ohjeisti omiaan paljon muun muassa "rauha, rauha!" -huudoilla. Aktiivisen veskarin kanssa pelaaminen auttaa joukkuetta.
− Veskarin puheella ohjaamisella ja mailapelillä on iso vaikutus. Kun maitohappo puskee jalkoihin ja pää ei pysy mukana, niin ohjeet auttavat kenttäpelaajia, Ohtamaa virkkoi.
Voitosta huolimatta Suomelle jäi paljon parantamisen varaa. Kapteenistoon kuuluvan puolustajan mielestä ei ole syytä huoleen.
− Tällainen peli on ennemminkin kehittävä kuin stressaava ja se kuuluu asiaan tällaisessa turnauksessa. Saimme äijät peliin mukaan ja ensimmäisen yhteisen kokemuksen. Ytimen suojelua ja paineen alta lähtemistä on kehitettävä. On kuitenkin tärkein juttu, että opimme tuntemaan toisemme.