HIFK on tehnyt edellisissä viidessä ottelussaan yhteensä kolme maalia. Se on vähemmän kuin koskaan aiemmin viidessä Liiga-ottelussa HIFK:n historiassa.
Kolmesta maalista kaksi syntyi kaksi viikkoa sitten 2–0-voitossa Ässistä ja yksi viime perjantaina jatkoaikatappiossa JYPille. Nollille HIFK on jäänyt edellisissä viidessä ottelussaan kolmesti; KalPaa, Pelicansia ja Lukkoa vastaan.
Tähän asti HIFK on tehnyt historiansa vähämaalisimmilla viiden ottelun jaksoillaan viisi maalia. Sellaisia jaksoja on seurahistoriassa useita.
HIFK:n pistekeskiarvo on toistaiseksi tällä kaudella Liigan kolmanneksi pienin, 1,067 sarjapistettä keskimäärin per ottelu. Otteluja se on pelannut 15. Maaleja HIFK on tehnyt sangen selkeästi vähiten. Tehtyjä maaleja on 23, joka on viisi vähemmän kuin toiseksi tehottomimmalla, SaiPalla. Liigassa on tehty toistaiseksi tällä kaudella keskimäärin alle viisi maalia yhteensä per ottelu.
HIFK:n paras maalintekijä on nyt puolustaja Ilari Melart, joka on kerännyt neljä maalia 15 ottelussa.