Ilta-Sanomat uutisoi maanantaina, että SaiPan maalivahti Niclas Westerholm siirtyy Kärppiin ensi kaudeksi. Hänen sopimuksensa oululaisseuraan kattaa kaksi tulevaa kautta.
Tällä kaudella SaiPan ykköstorjujana pelannut Westerholm on torjunut 37 ottelussa torjuntaprosentilla 89,3. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa on 2,97 ottelua kohden.
Koko Liiga-uransa lappeenrantalaisia edustanut 25-vuotias veräjänvartija on murtautunut SaiPasta myös Leijoniin. Hän on pelannut viime ja tällä kaudella Suomen paidassa yhteensä kaksi EHT-kamppailua.
Karhu-Kissojen kasvatti on pelannut myös kaudella 2015−16 Yhdysvalloissa juniorikiekkoa.
Muokattu: 24.1.2023, kello 11.30: Muokattu Ilta-Sanomien oman muokkauksen suuntaisesti, eli Westerholm siirtyy Kärppiin ensi kaudella eikä vielä loppukaudeksi.