Karri Rämö, 33, loukkasi polvensa viime syksynä Tšeljabinskissa pelatussa harjoitusottelussa ja ei sen seurauksena pelannut koko kaudella. Polvi oli jo viime kauden lopulla hyvässä kunnossa, mutta lopulta Rämö ei päässyt tolppien väliin.
− Olisin ehkä pariin vikaan runkosarjapeliin päässyt pelikuntoon, mutta pudotuspelit alkoivat, niin joukkue ei halunnut enää sekoittaa pakkaa, Rämö sanoo.
Pahasta loukkaantumisesta huolimatta Rämö koitti olla mahdollisimman hyvin joukkueen mukana.
− Olin koko kauden periaatteessa halilla kuntouttamassa ja yritin olla mukana koko ajan. Se tavallaan auttoi siinä, että ei ollut ihan yksin.
Rämö harjoittelee toistaiseksi Pelicansin matkassa. Ilman sopimusta oleva maalivahti ei vielä tiedä, missä tulee ensi kaudella pelaamaan, mutta tähtäin on ulkomailla. Kokenut maalivahti pitää edelleen myös NHL:ää mahdollisuutena.
− Ei tuossa ole mitään poissuljettua. Kyllä minä uskon, että minulla on vielä parhaat pelivuodet edessä. Onhan se monen asian summa. Jos katsoo kaikkia liigoja, ne nuorentuvat koko ajan. Pitäisi tulla semmoinen trendi, että vähän kokeneempia pelaajia haluttaisiin, Rämö letkauttaa.