Raumalla tiedetään turhankin hyvin, että Lukko on voittanut ainoan Suomen mestaruutensa vuonna 1963. Edellisen kerran raumalaiset ovat olleet Liiga-finaaleissa keväällä 1988.
Nyt Lukko lähtee TPS:ää finaalisarjaan ennakkosuosikkina, eikä käsillä olevan mahdollisuuden merkitystä raumalaisille tarvitse selittää kenelläkään. Sekä Lukolle että sen kannattajille pienen kirpaisun juhlavassa ajassa aiheuttaa se, että näillä näkymin ainuttakaan tavallista katsojaa ei kotiotteluissa nähdä. Tällä hetkellä Lukon otteita Äijänsuon hallissa saavat todistaa ainoastaan tv-tuotannon tekijät sekä kuusi valittua median edustajaa.
Satakunta on sairaanhoitopiirinsä linjauksen mukaisesti tällä hetkellä epidemiologisesti perustasolla. Koko maakunnan tasolla todennettuja koronavirustapauksia on viimeisen kahden viikon ajalta 50.
Aiemmasta kohentuneen tilanteen vuoksi Lukossa elätelläänkin etäistä toivetta, että viranomaiset saattaisivat höllätä yleisörajoituksia, jotka tällä hetkellä ovat voimassa 14. toukokuuta saakka. Alueen koronanyrkki kokoontuu torstaina ja Lukko on muiden Liiga-seurojen tavoin tehnyt koko kauden tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa.
– Sellainen takaportti meillä on, että jos Satakunnan tilanne rauhoittuisi vielä selvästi ihan lähipäivinä, koronanyrkki voisi torstaina päättää rajoitusten muuttamisesta, kertoo Lukon markkinointi- ja tapahtumajohtaja Mikael Eklöf.
– Siinä tapauksessa meillä on suunnitelmat valmiina tehdä useita 50 henkilön lohkoja. Pystymme ottamaan turvallisesti halliin pienen määrän ihmisiä, jos saadaan vihreää valoa, lupaa Eklöf.
Liiga-finaalien kaksi ensimmäistä ottelua pelataan perjantaina ja lauantaina Raumalla.