Pikkuleijonat järjesti perjantai-illan kunniaksi murskajaiset Norjaa vastaan voittamalla ottelun peräti lukemin 7–0. Voiton takuumiehinä häärivät ikäluokkansa kirkkaimmat suomalaistähdet Konsta Helenius (0+3), Aron Kiviharju (0+2) sekä Emil Hemming (2+0).
Suomi aloitti ottelun vahvalla paineella Norjan päädyssä, ja kiekko liikkui pääosin sinipaitojen hallussa. Avausmaalin iski Roope Vesterinen, jonka terävä laukaus b-pisteen tienoilta ei jättänyt Markus Walbergille mitään tehtävää. Hemming iski vain kaksi minuuttia myöhemmin lukemiksi 2–0 miltei identtisellä maalilla torstain avausotteluun verrattuna Kiviharjun pedatessa TPS-laiturille suoran vetopaikan b-pisteelle ylivoimalla.
Osumat vaudhittivat kotijoukkueen peliä vain entisestään, ja Joona Saarelainen iski seuraavalla ylivoimalla maalin edustalta Pikkuleijonien erän kolmannen osuman. Erätauolle suunnattiin turvallisessa kotijohdossa Suomen viedessä erän laukaukset lukemin 18–5.
Toisessa erässä avausottelua äänekkäämmän kotiyleisön edessä esiintynyt Suomi painoi kaasua entisestään vaikka norjalaistenkin luistimet liikkuivat avauserää sulavammin. Vesterinen tuplasi maalisaldonsa erän kuudennella minuutilla, eivätkä Pikkuleijonat katselleet enää taakseen. Lauri Sinivuori ja Niklas Nykyri laukoivat 43 sekunnin sisällä tehdyillä maaleilla Walbergin vaihtoon, eikä Norjalla ollut mitään vastausta jatkuvasti hyökkäysalueelle vyöryneen Suomen peliin.
Hemmingin piiska lauloi vielä uudestaan, kun erää oli jäljellä vain 14 sekuntia. Turnauksen kolmannen maalinsa laukonut laituri on tehnyt kaikki osumansa miltei identtisellä tavalla; Kiviharjun syötöstä, one-timerilla, ylivoimalla ja b-pisteen lähettyviltä.
Päätöserään jokseenkin turvallisessa seitsemän maalin johdossa lähtenyt kotijoukkue hölläsi tahtiaan, mutta kiekko kaivettiin vielä kertaalleen Norjan maalista. Kiekko päätyi nerokkaan aloituskuvion jälkeen verkkoon, mutta Saarelaisen katsottiin estäneen norjalaispuolustajaa tilanteessa, joten maali hylättiin ja Saarelainen lähetettiin rangaistusaitioon.
Suomi marssi lopulta vakuuttavaan 7–0-voittoon ja jatkaa puhtaalla pelillä lohkonsa kärjessä. Peräkkäisinä päivinä pelanneelle leijonalaumalle on luvassa lepopäivä lauantaina ennen sunnuntain Slovakia-ottelua. Norjan karu alku on vaarassa muuttua vielä karummaksi, sillä joukkue kohtaa lauantaina Yhdysvallat.