21-vuotias Jesse Rantamäki teki pääsarjadebyyttinsä jo kaudella 2014-15, jolloin Sport teki paluun ylimmälle tasolle. Tuolloin otteluita kertyi seitsemän, kaudella 2016-17 kahdeksan ja viime kaudella jälleen seitsemän. Rantamäki ei kirjauttanut otteluissaan tehopisteitä. Toissa kaudella Rantamäki kävi myös Mestiksessä pelaten Hermeksen riveissä seitsemän ottelua.
− Ikävällä tavalla minun pelit loppuvat, mutta näille ei voi mitään. On ollut kunnia-asia pukea kotkapaita päälle ja pelata koko yhteisön puolesta. Kotkasydän on ja pysyy!, sanoo Rantamäki.