TPS ja Elias Laitamäki ovat purkaneet keskinäisen pelaajasopimuksensa. 20-vuotias puolustaja siirtyi turkulaisryhmään viime kaudeksi Ilveksestä kaksivuotisella sopimuksella eli sopimus olisi kattanut vielä tulevan kauden.
Seinäjokelaislähtöinen Laitamäki esiintyi päättyneellä kaudella viidessä liigaottelussa, mutta jäi vaille tehopisteitä. TPS:n U20-joukkueessa hän iski 13 ottelussa tehot 3+3=6.
Laitamäki on pelannut urallaan kaikkiaan 18 liigaottelua. Mestiksestä otteluita vyölle on kertynyt 53 kappaletta.