Liigan televisiolähetykset uudistuvat kokonaisvaltaisesti tulevalla kaudella, kun sarjan nykyinen mediakumppani Telia ottaa ohjat. Yhtiö julkaisi tänään ruutukasvonsa.
Asiantuntijoina työskentelevät entiset NHL-pelaajat Sean Bergenheim ja Tomi Kallio, entiset Liiga-pelaajat Ari Vallin ja Pekka Saravo, entinen Liiga-päävalmentaja Ismo Lehkonen sekä Naisten Liiga -pelaaja Saija Tarkki. Heistä Bergenheim sekä Kallio lopettivat ammattilaisuransa viime kauteen, ja Tarkki jatkaa yhä uraansa. Lähetyksiä juontavat Tuomas Nyholm, Hanna-Riikka Kaski ja Suvi Puukangas.
Telian Liiga-projektin vastaava tuottaja Kalle Takala sanoo heille olevan tärkeää tuoda suomalaiseen jääkiekkotelevisiointiin uutta paitsi teknisesti myös sisällöllisesti.
– Haluamme tehdä tätä pilke silmäkulmassa. Aiempaa innokkaammin, positiivisemmin ja raikkaammin.
Telia panostaa Liiga-tuotantoon runsaasti. Yhtiöllä on Helsingissä Pasilassa Yleisradion entisissä tiloissa käytössään uusi tuotantokompleksi, joka sisältää muun muassa virtuaalistudion, josta lähetykset tehdään. Se on myös rakentanut Liiga-halleihin kesän aikana valokuituverkkoyhteydet, joiden on tarkoitus turvata kuva- ja ääniyhteyksien sujuvuus. Täyden, eli seitsemän ottelun kokoisen, kierroksen aikana studiolla työskentelee noin 40 henkilöä. Telian käyttämän tuotantotilan omistaa yhtiön alihankkija Streamteam Nordic Oy.
Takala sanoo, että kameroiden ja mikrofonien määrä on jatkossa halleissa moninkertainen aiempaan verrattuna. Hän kaavailee jopa vaihtopenkkien mikittämistä, mitä ei ole Liigassa aiemmin kuultu.
– Vaihtopenkkien mikittämisestä ei ole sovittu vielä mitään, mutta kyllä penkkejä mikitetään. Emme varmasti kaikissa otteluissa, mutta joissakin niistä. Ja ääntä julkaistaan eri tilanteissa eli esimerkiksi alkulämmittelyn aikana tai erän päättyessä. Nämä ovat vielä mietinnässä, Takala toteaa.