Yhdysvallat pystyi vaivoin voittamaan Norjan lohkon päätösottelussaan

MAAJOUKKUE / Uutinen
Adam Gaudette vievaili ottelussa solmuun norjalaispuolustajia.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Yhdysvallat nappasi lohkon viimeisestä ottelustaan niukan voiton Norjasta maalein 4−2. Päätöserässä Norja nousi vielä kertaalleen maalin päähän, mutta pisteet jäivät yrityksestä huolimatta saamatta.

Lohkonsa viimeisessä ottelussaan kohtasivat vastakkain jo pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Norja, sekä neljännen sijansa varmistanut Yhdysvallat, joka ei päässyt lopulta helpolla merkityksettömässä ottelussaan.

Välillä joukkueen pelaaminen näytti enemmän tai vähemmän pelailulta. Norja pystyikin pitämään ottelun tiukkana loppuun asti, mutta voittoon asti se ei vain riittänyt. Yhdysvallat kirjasi ottelusta voiton numeroin 4−2.

Ensimmäisessä erässä Yhdysvallat otti odotetusti ottelussa kuskin paikan. Joukkue karkasi reilussa seitsemässä minuutissa kahden maalin johtoon. Ensiksi kiekon tolppien väliin iski Minnesota Wildin hyökkääjä Ryan Hartman.

Hetkeä myöhemmin maaliverkkoja venytti myös samassa seurajoukkueessa pelaava Matt Boldy. Ensimmäisen erän tehomies oli kahdella syöttöpisteellä hyökkääjä Alex Galchenyuk.

Yleisöä heräteltiin erän loppupuolella komealla taklauksella, kun Norjan Martin Rønnild taklasi yhdysvaltaispuolustaja Nate Schmidtin aina vaihtopenkkien väliin. Erän ainoan jäähy vihellettiin myös Yhdysvalloille, kun hyökkääjä T.J. Tynan lähti miettimään tekosiaan jäähyaitioon.

Strauss Mann korvasi toisessa erässä maalilla ensimmäisen erän pelanneen Jeremy Swaymanin. Hetken päästä Norja kuittasi Luke Hughesin virheestä ottelun 2−1:een. Andreas Martinsen pääsi läpiajoon, ja kokenut pelimies viimeisteli vuorenvarmasti kiekon ohi vasta maalille vaihdetun yhdysvaltaismaalivahdin.

Yhdysvallat oli kuitata Norjan kavennusosuman hetkeä myöhemmin, mutta tämä maali lopulta hylättiin. Tilanteessa Vinni Lettierin laukoma kiekko meni suoraan ottelun päätuomarista ohi Norjan maalissa pelanneen Henrik Haukelandin, mutta sääntökirjan mukaan maali oli hylättävä. Hetkeä myöhemmin kuitenkin Ben Meyers iski kiekon maalin sallituin keinoin.

Norja nousi vielä kolmannessa erän alussa jälleen maalin päähän, kun Daniel Rokseth kavensi ottelun 3−2:een. Kristian Jakobsson antoi osumaan erinomaisen esityön ja Rokseth pääsi iskemään kiekon ensimmäistä kertaa kisoissa maalin perukoille.

Kertaalleen Norja pääsi vielä yrittämään ylivoimalla tasoitusmaalin tekemistä, kun tuomarin kautta kiekon maaliin iskenyt Lettieri lähti istumaan jäähyaitioon, mutta lisäosumia joukkue ei ottelussa pystynyt Mannin selän taakse tekemään. Loppunumerorot 4−2:een iski vielä tyhjään maaliin Yhdysvalloille Sean Farrell.

Lohkon päätösottelussa kohtaavat kello 20.20 Suomi ja Tšekki.

» Lähetä palautetta toimitukselle