Maple Leafs- Canadiens 4-2
Lauantai-illan huumaa. Mitäpä olisi kanadalainen lauantai ilman Kanadan lellikkilasten kohtaamista. Eipä paljon mitään. Jälleen kerran nämä perinteiset joukkueet esittivät draamankaaren johon ei ole lisäämistä. Mats Sundin iski 3-2-johtomaalin kun peliä oli jäljellä vajaat puoli minuuttia. Ottelun jälkeen kaivettiin esiin vahvat tilastot vakuudeksi siitä, että vahingossa ei Mats paikalle osunut: Sundin johtaa liigan tämän kauden kolmannen erän pistepörssiä ja on ykkösenä myös voittomaaleissa jos lasketaan mukaan kaudet 2001-02 ja siitä eteenpäin.
Toronto hävisi 20.11 Edmontonille varsinaisella peliajalla, mutta on sen jälkeen kerännyt 26 pistettä 28 mahdollisesta. Kovakuntoinen ja huippumotivoitunut Canadiens pisti liigan kuumimman ryhmän koville. Montrealilla oli huippupaikat ratkaista ottelu niin sen ollessa 2-1-johdossa, kuin myös ottelun ollessa jo tasan. Mm. Andreas Dackell jätti paikan käyttämättä. Toronton toi peliin mukaan 2-2-maalin tehnyt Wade Belak, joka ei juuri ole saanut peliaikaa varsinaisella pelipaikallaan puolustuksessa. Tomas Kaberlen ja Aki Bergin puuttuminen on kuitenkin avannut tilaa. Montrealin maalintekijät olivat Pierre Dagenais ja Mike Ribeiro.
Dallasille niukka voitto
Lightning – Stars 1-2
Dallas sai ensimmäisen vierasvoittonsa seitsemään otteluun voitettuaan Tampan maalein 2-1. Mike Modano iski ensimmäisen maalinsa 12 otteluun. Dallas on tehnyt 18 vierasottelussa vain 21 maalia tällä kaudella, joten voitto oli helpotus joukkueelle.
Tampa sai torstaina tappioputkensa poikki Philadelphiassa, mutta otti pataansa taas. Valmentaja John Tortorella oli pettynyt tulokseen edellisen pelin tuloksen jälkeen.
- Et voi ottaa askelta eteenpäin ja seuraavassa pelissä kahta taaksepäin.
Modano vei Dallasin johtoon ensimmäisessä erässä. Tampa tasoitti toisessa erässä Martin St. Louisin alivoimamaalilla. Saman ylivoiman aikana Dallas iski kuitenkin maalin ja samalla otteluvoittomaalin.
Marty Turcolle Dallasin maalilla 26 torjuntaa, virkaveli Nikolai Khabibulinille 20.
Dallasin Teppo Numminen ei pelannut kipeän jalan takia ja hän pääsee pelaamaan piakkoin. Tilanne katsotaan päivittäin. Niko Kapanen pelasi vajaan 4 minuuttia ilman tehomerkintöjä.
Jere Lehtiselle kertyi peliaikaa 17 minuuttia.
St.Louisissa tasapeliin
Blues – Coyotes 1-1 ja.
St. Louis ei ole hävinnyt joulukuussa, eikä se hävinnyt vieläkään. Molemmilla joukkueilla oli läpiajo ylivoimalla, mutta maalivahdit pitivät maalinsa koskemattomina. Chris Osgood torjui ottelussa 24 laukausta Bluesin maalilla, Sean Burke Phoenixin maalilla 30.
Shane Doan vei vierasjoukkueen johtoon alivoimalla ensimmäisessä erässä ja Pavol Demitra tasoitti ylivoimalla toisessa erässä.
Bluesin maalivahti Joel Quenneville yltyi kehumaan maalivahteja.
- He olivat loistavia, ottelun parhaita.
Ottelun maalivahdit ovat lähellä rajapyykkejä. Osgoodilta puuttuu 9 voittoa 300 voitosta NHL:ssä, Burkelta vain kolme voittoa.
Ossi Väänänen urakoi totutut 20 minuuttia Phoenixin pakistossa ja ampui kahdesti kohti maalia.
Minnesota voittamaton viidessä viime ottelussa
Wild – Blue Jackets 5-2
Wild on pelannut siis viisi viime ottelua voitoilla. Näissä otteluissa joukkue on iskenyt 17 kertaa kiekon vastustajan verkkoon.
Wildin valmentaja Jacques Lemaire kommentoi voittoputkea.
- Kaikilla joukkueilla on tälläisiä aikoja. Kun on vaikeampaa, se suorastaan tappaa sinut.
Minnesota meni ensimmäisessä erässä puolentoista minuutin aikana kahden maalin johtoon Wes Walzin ja Matt Johnsonin maaleilla. Waltzin maali tuli alivoimalla ja sen syötti muuan Antti Laaksonen. Columbus iski kuitenkin kavennuksen nopeasti Geoff Sandersonin toimesta. Toisessa erässä Minnesota iski kaksi maali lisää ja lähti karkumatkalle. Andrei Zyuzin ja Wes Walz toistamiseen olivat viimeiset kiekkoon koskeneet. Antti Laaksoselle taas syöttöpiste Walzin maaliin. Viimeissä erässä Trevor Letowski iski kavennuksen Blue Jacketsille ja Sergei Zholtok teki viidennen Wildille.
Fred Brathwaite seisoi ensimmäisen erän Columbuksen maalilla mutta siirtyi sitten syrjään Marc Denisin tieltä. Brathwaitelle 9 torjuntaa ja Denisille 21. Dwayne Rolosen Wildin maalilla ehti kiekon eteen 27 kertaa.
Wildin Antti Laaksoselle siis kaksi syöttöpistettä ja reilut 16 minuuttia peliaikaa.
Columbuksen Lasse Pirjetä oli ns. terve raaputus ja puri penkillä tuppea peliä katsellessaan.
Onneksi Avsilla on Sakic
Kings – Avalanche 3-3 ja.
Joe Sakic teki kaikki Avalanchen maalit ja saavutti uransa 13. hattutemppunsa.
Losilta maalin tekivät Eric Belanger, Joe Corvo sekä Martin Straka. Viime mainittu teki maalinsa harvinaisen 7 minuutin ylivoiman aikana. Colorado Jim Cummins haastoi toisessa erässä Kip Brennanin, joka vain suojeli itseään Cumminsin iskuilta. He olivat tapelleet jo ensimmäisessä erässä. Losille 7 minuutin ylivoima, koska Brennan ei saanut rangaistusta lainkaan.
Straka oli siis ainoa, joka teki maalin Losille ylivoiman aikana.
Ottelussa jaettiin 89 minuuttia jäähyjä. Jim Cummins tappeli kolmasti ja lensi näinollen suihkuun.
Philippe Sauve Avsin maalilla torjui peräti 34 kertaa. Roman Cechmanek torjui vain ensimmäisen erän Kingsin maalilla, torjuen 6 laukauksesta vain 4. Cechmanek oli kolme ottelua sivussa kipeän lonkan takia ja tuli vaihtoon, ilmeisesti lonkka ei ollut vielä kyllin terve.
Tilalle vaihdettu Cristobal Huet torjui 13 laukauksesta 12.
Teemu Selänne pelasi vajaa 17 minuuttia ilman tehomerkintöjä ja otti jatkoajan viimeisellä minuutilla jäähyn, antaen näin Losille voittomahdollisuuden.
Kovaltsukin ja Atlanta taas maalin makuun
Penguins- Thrashers 4-7
Thrashers on jäänyt viime aikoina usein nollille, edellisen nollapelin jälkeen Pasi Nurminen julisti uskovansa hanojen vielä aukeavan. Niinhän siinä sitten kävikin, ainakin liigan jumboa vastaan. Edellinen Thrashersin voitto oli muuten reilun viikon takaa Pittsburghista lukemin 6-3.
Läpimurtonsa tehnyt minihyökkääjä Marc Savard sai kokoon 1+4 pistettä, pitkään maalitta ollut Ilja Kovaltsuk teki hänkin 2+3 ja veteraani Slava Kozlov tyytyi tehoihin 2+2. Kaiken tämän lisäksi kolmen pelin nollaputki loppui kahdeksassa sekunnissa, sillä tuon ajan otti Ronald Petrovicky ennen kuin teki ottelun avausmaalin.
Illan tehomies Marc Savard jutteli, että erityisesti Kovaltsukin maalit olivat positiivinen asia, sillä kun Ilja tekee maaaleja, hän on iloinen. Kapteeni McEachern antoi kehuja valmentaja Bob Hartleylle uskon valamisesta, kun taas Hartley luovutti kehut Savardin offensiiviselle taidolle.
Pittsburghin tehomies oli Martin Strbak, joka teki 1+1 ja jäi jostain kumman syystä kolme maalia plussalle. Myös Ryan Malone ja Milan Kraft tekivät 1+1. Atlantan maalilla pelasi Pasi Nurminen, Pittsburgh aloitti Sebastien Caronilla, mutta Jean-Sebastien Aubin tuli maaliin kolmannessa erässä.
Detroit vastaantulija Nashvillea vastaan
Predators- Red Wings 1-0
Saalistajat leikittelivät jälleen Detroitilla. Jo kolmannen kerran tällä kaudella pisteet otti Nashville. Tulokaspakki Dan Hamhuis teki voittomaalin suoraan jäähypenkiltä päässeenä kolmannen erän ensimmäisen puoliskon lopulla. Nashville-vahti Tomas Vokoun taas tarvitsi vain 21 torjuntaa pitääkseen maalinsa puhtaana. Detroitin kannattanee paneutua videoiden saloihin joululomalla, sillä pelejä Nashvillea vastaan riittää.
Eilen Montrealia vastaan Nashville päästi viidestä tilanteesta neljä av-maalia, nyt Detroitin tähtisikermä pidettiin kurissa kuusi kertaa. Dan Hamhuisin jäähyä tennesseeläiset eivät sulattaneet ottelun jälkeenkään. Valmentaja Barry Trotzin mukaan oikeus toteutui kun Hamhuis ja David Legwand pääsivät jäähyn jälkeen 2-1-hyökkäykseen. Maalissa ollut Curtis Joseph otti maalin omaan piikkinsä, sillä selkä oli suorana hiukan liian kauan CuJon luultua tilannetta paitsioksi.
Detroitin parhaat tilanteet osuivat Boyd Deverauxille ja Mathieu Schneiderille, jonka vedon Kimmo Timonen blokkasi.
Ruutu veivasi Conklinin solmuun
Oilers- Canucks 0-3
Heikossa kunnossa oleva Oilers osoitti elonmerkkejä ensierässä, mutta maalivahti Dan Cloutier torjui niin Raffi Torresin onetimerin kuin Ethan Moreaun läpajonkin. Ja niin heti toisen erän alkajaisiksi Markus Näslund laukoi voittomaalin, ja lopputuloksen kaunistelivat Mike Keane ja kauden toisen maalin tehnyt Jarkko Ruutu.
Ruutu katkaisi Jason Chimeran syötön ja pääsi nokikkain Ty Conklinin kanssa. Näppärä veivi jäi ottelun viimeiseksi maaliksi. Toinen erä oli ottelun vauhdikkain ja siinä lauottiin 26 kertaa, kun muissa erissä yhteensä vetoja tuli 29.
Edmonton säästyi sentään takaiskulta alivoimalla, ja näin seuran kasvava ennätys katkesi. Oilers oli kokenut takaiskun miesvajaalla 14 pelissä peräkkäin. Edmontonin hyökkääjistä vain yksi ketju jäi miinuksitta ottelussa.
Vandermeer ratkaisi, Milbury avautui
Flyers- Islanders 3-1
Flyers katkaisi kotitappioiden sarjan. Kolme edellistä peliä päättyi häviöön, mutta Islanders ei kyennyt vastaamaan puolustaja Jim Vandermeerin teho-iltaan. Joni Pitkänen oli toisen kerran peräkkäin pois kokoonpanosta. Tällä kertaa syyksi ilmoitettiin sairastaminen. Eilen sanottiin Jonin opiskelevan puolustamista katsomosta käsin. Joka tapauksessa Vandermeer käytti avautuneen tilanteen hyödykseen.
Puolustaja teki 1-1 ja 2-1-maalit. Varmistavan maalin iski Simon Gagne. Maalinteon ottelussa avasi Alexei Jashin, joka on tehnyt kahdeksassa pelissä kuusi maalia. Voittomaali oli pitkälti Jeremy Roenickin käsialaa. JR järjesti tilanteen, jossa Vandermeer pääsi laittamaan kiekon kaukaa maalille. Kiekko ohitti Garth Snow'n.
Ottelun jälkeen Islandersin managerilla Mike Milburyllä oli asiaa. Kahden perättäisen heikon ottelun jälkeen mies ihmetteli sitä, miksi joukkue taistelee välillä, mutta joskus ei onnistu. Varsinkin vieraissa Islanders pelaa heikosti, vierasvoitosta on jo kuusi peliä aikaa.
Bostonilla harvinainen kotitaika
Boston- Carolina 1-2
Carolinan päävalmentajaksi viikolla ryhtynyt Peter Laviolette on johtanut joukkonsa kahteen voittoon. Lauantai-iltapäivänä Amerikan aikaa kaatui Boston, joka kotonaan laukoi 38 kertaa saaden kiekon kuitenkin vain kerran Kevin Weekesin selän taakse. Hyvän kauden pelannut Weekes olikin ottelun suuria sankareita. Carolinan maalintekijöinä kunnostautuivat Radim Vrbata ja Eric Staal. Laviolette valmensi viime kaudella Islandersia, mutta on Bostonin valmentajakoulun tuote. Hänestä uskottiin aikoinaan tulevan seuran päävalmentaja, mutta niin ei jostain syystä käynyt.
Vrbatan maali syntyi toisen erän aluksi rannelaukaksella, Staal taas nosti Hurricanesin 2-0-johtoon rystyvipillä maalin edestä kolmannessa erässä. Bostonin kavennusmaalin teki Glenn Murray. Martin Lapointen värkkäämä maali hylättiin loppuhetkillä, kun tuomari oli jo viheltänyt pelin poikki. Boston on voitoitta seitsemässä kotiottelussa. Kolmannessa erässä Boston painoi päälle, se voitti laukaukset 16-4.
Chara vei Barnaby vikisi, ottelu kulki samaa rataa
Senators- Rangers 3-1
Zdeno Chara ja Matthew Barnaby tappelivat kahdesti Amerikan iltapäivän pelissä. Kummallakin kerralla Chara vei minikokoista ärsyttäjää. Itse pelissäkään Rangers ei pystynyt voittoon. Epätasaisesti pelaava Rangers kaatui Ottawan maalivahti Patrick Lalimeen, joka pitkästä aikaa pelasi erinomaisen otttelun. Taaskin Darius Kasparaitiksen maali meni helpohkosti, mutta muuten Lalime oli veskari paikallaan.
Senatorsin tasoitusmaalin teki rannavedolla Curtis Leschyshyn. Voittomaalin teki Peter Schaefer, ja 3-1 kurotti Jason Spezza, joka oli hallin ainoita silmäpareja joka ensiksi näki maalin syntyneen. Rangersin parhaat paikat siunaantuivat Bobby Holikille, Eric Lindrosille ja Alexei Kovaleville, mutta Lalime oli parempi.