Juha Falin Hokkiin kolmen ottelun ajaksi

MESTIS / Uutinen
Loukkaantumisista kärsivä Kajaanin Hokin puolustus saa vahvistusta, kun 22-vuotias Juha Falin liittyy joukkueen takalinjoille kolmen ottelun ajaksi. Falin on kajaanilaisyleisölle tuttu jo aikaisemmilta kausilta. Viimeksi Falin nähtiin linnapaidassa kaudella 2001-2002, jolloin mies kiekkoili pudotuspelit mukaan lukien 31 ottelun ajan.

Falinin siirrosta Hokki-paitaan uutisoi uudenvuoden aattona Raahe-Kiekon viralliset nettisivut. Oikealta ampuva Falin on tällä kaudella kiekkoillut Raahe-Kiekon paidassa Suomi-sarjan pohjoislohkossa 17 ottelun verran. Tehopisteitä on kertynyt niinikään 17, kuusi maalia ja 11 syöttöpistettä. Rangaistusaitiossa mies on istunut kahdeksan minuutin verran.

Falin nähdään Hokin paidassa tulevan viikon vierasotteluissa Forssassa ja Turussa sekä loppiaisen kotiottelussa Vaasan Sportia vastaan. Hokin puolustajapulan vuoksi kajaanilaisjoukkueeseen lainattu Falin puuttuu siirron vuoksi raahelaisten kahdesta ensimmäisestä kevätkierroksen ottelusta.

Viimeiset kaudet Falin on kiekkoillut Suomi-sarjaa. Kaudella 2000-2001 Falin pelasi Hokki-paidassa 33 ottelua tehoilla 3+10. Seuraavalla kaudella mies pelasi yhdeksän ottelua Iisalmelaisen IPK:n Suomi-sarjajoukkueessa, jonka jälkeen palasi takaisin Kajaaniin. Runkosarjan 21 ottelua sujuivat tehoilla 4+11, kymmenessä playoff-ottelussa tehoja syntyi 4+1. Viime kauden Falin kiekkoili Raahe-Kiekon paidassa. 24 ottelussa syntyivät tehot 4+13.

lähde: www.raahe-kiekko.com

» Lähetä palautetta toimitukselle