Kulbakov-show ei riittänyt Slovakian kaatamiseen

MAAJOUKKUE / Uutinen
Valko-Venäjä taisteli loppuun asti, mutta ei saanut palkintoa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ivan Kulbakov teki kaiken mahdollisen ja lopussa myös mahdottoman joukkueensa eteen. Vauhdikas ja tasainen ottelu sai arvoisensa päätöksen, kun Valko-Venäjä puolusti lopussa tyhjää maalia seitsemällä pelaajalla.

Slovakia lähti selvästi terävämmin otteluun, kun se kohtasi Suomea vastaan kontanneen Valko-Venäjän.

Valko-Venäjä sortui Slovakian painostuksen alla jäähyilyyn, ja joukkue voi tasaisesta ottelun alusta kiittää maalivahtiaan Ivan Kulbakovia. Kulbakov oli varmalla pelipäällä ja venyi lähes haamupelastuksiin läpi ottelun.

Slovakia meni siirretyn rangaistuksen aikana johtoon Patrik Kochin siniviivavedolla. Maalin eteen oli parkkeerannut niin paljon pelaajia molemmista joukkueista, ettei Kulbakovilla ollut mahdollisuutta saada kiekkoa pysäytettyä.

Slovakian maalivahti Adam Huskalla oli torjuntatöitä vähemmän kuin kollegallaan, mutta vaarallisimmat yritykset tulivat aivan maalin edestä.

Ottelun kaksi seuraavaa maalia teki Valko-Venäjä. Ensimmäisen joukkue teki ensimmäisen erän puolivälissä, kun Vadim Malinovski luisteli maalin kulmalle ja sai rauhassa laittaa kiekon maaliin.

Seuraavassa maalissa Slovakia jätti jälleen vastustajan vapaaksi maalin edessä. Ruslan Vasilchuk sai yrittää kaksi kertaa ja jälkimmäinen yritys vei kiekon maaliin asti. Patrik Maier katseli slovakkipuolustajista maalia lähimpänä.

Filip Lestan tasoitti ottelun toisen erän puolivälissä saadessaan poikittaissyötön lapaan aivan maalin edessä. Valko-Venäjälle tuli lisää lunta tupaan heti kolmannen erän alussa, kun Lukas Hrusik löi Slovakian johtoon heti hyökkäyspään aloituksen jälkeen.

Yegor Sharangovich taklasi Slovakian Lestanilta ilmat pihalle laidan vieressä. Samalla pelikatkolla Kulbakov vaihdettiin maalilta pois ja tilalle luisteli Vladislav Verbitski. Kulbakov luisteli kuitenkin takaisin työpaikalleen muutaman vaihdon jälkeen.

Tasoitusta haettiin ottelun lopussa ilman maalivahtia ja myös hieman kyseenalaisinkin keinoin.

Valko-Venäjän pelatessa kuudella hyökkääjällä Slovakia pääsi karkaamaan maalintekoon. Samalla Kulbakov hyppäsi kentälle pysäyttämään hyökkäystä. Tilanteesta Slovakia ei saanut kiekkoa maaliin, mutta numerot kuitenkin vaihtuivat. Juraj Siska sai maalimerkinnän tililleen, kun tilanteesta tuomittiin rikkeen takia maali.

Kaiken lisäksi Kulbakov loukkaantui tilanteessa, joten Valko-Venäjällä on jännitettävää ennen seuraavaa peliä. Slovakian joukkueen Kristian Pospisil oli selvästi näkyvin pelaaja vastustajan pelialueella läpi ottelun.

» Lähetä palautetta toimitukselle