Latvia jatkoi isompiensa piinaamista - Yhdysvallat taivutti Valko-Venäjän maalikarkeloissa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Huippulupaava Matthews upotti kaksi osumaa Valko-Venäjän verkkoon.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
MM-kisojen avauspelissä Ruotsilta pisteen nipistänyt Latvia piti myös Tšekkiä tiukoilla ja antautui vasta voittomaalikisan jälkeen. Pietarin lohkossa taas Yhdysvallat jätti maali-iloittelussa Valko-Venäjän jalkoihinsa.

Tšekki aloitti Latviaa vastaan terävästi ja Tomas Plekanec iskikin kiekon läpiajosta lyöntilaukauksella helpohkosti Edgars Masalskisin selän taakse reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Sama mies oli asialla muutamaa minuuttia myöhemmin, kun hän napautti Roman Cervenkan passista maalinedustalta 2-0-osuman.

Maalien jälkeen Tšekin peliä sotkivat jäähyt, mutta Latvia ei erikoistilanteistakaan saanut kovin kaksisia tilanteita aikaan. Erän viime hetkillä Cervenkalla oli loistopaikka vielä lisätä Tsekin johtoa kolmeen maaliin, mutta veto painui ohi maalin.

Toisen erän hahmo oli 17 torjuntaa napannut Latvian vahti Masalskis. Hän piti Latvian pelissä mukana torjumalla muun muassa kaksi läpiajoa ja ottamalla loistavan jalkatorjunnan Michal Kempnýn avopaikasta.

Latvian paikat olivat erässä vähissä, mutta joukkue sai aikaan kuitenkin kavennuksen, kun Roberts Bukarts ampui Andris Dzerinsin tarjoilusta kiekon ylänurkkaan.

Heti maalin perään Latvian niskaan tarjoiltiin kuitenkin kylmää vettä, kun hyökkääjä Ronalds Kenins taklasi tšekkipuolustaja Tomas Kundratekia. Taklauksen seurauksena puolustajan naama aukesi ja Kundratek poistui kaukalosta kasvot veressä. Kenins ajettiin suihkun puolelle päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Tšekki pääsi pyörittämään erän lopun ylivoimaa, mutta Masalskis kesti ja erätauolle poistuttiin 2-1-numeroissa.

Latvian tiukka puolustustaistelu jatkui päätöserässäkin, eikä Tšekki onnistunut lisäämään johtoaan erän alun ylivoimillakaan. Joukkueen taistelu palkittiin erän puolivälissä, kun Zemgus Girgensons käänsi irtokiekosta 2-2-tasoitusosuman. 

Tšekin hyökkäyspelaaminen oli tehonta päätöserässäkin, mutta Latvia oli tehokas maalipaikoissaan ja oli lähellä yllätystä, kun Mikelis Redlihs iski joukkueen 3-2-johtoon ajassa 57.41. Tšekki kuitenkin onnistui vielä kampeamaan itsensä tasoihin Michal Repikin ohjaamalla osumalla minuuttia ennen loppua.

Maalittoman jatkoajan jälkeen voittomaalikisassa ottelun ratkaisijaksi nousi Tšekin Lukas Kaspar, joka onnistui ainoana pelaajana maalinteossa.

Maalijuhlaa ja kuumia tunteita Pietarissa

Yhdysvaltojen ja Valko-Venäjän välisen ottelun alku oli hyvin varovaista pelaamista, eikä kunnon tilanteita syntynyt kummallekaan maalille.

Yhdysvallat avasi ottelun maalihanat erän puolivälin tienoilla, kun Miles Wood ampui Frank Vatranon loistosyötöstä kiekon etukulmasta ohi Vitali Kovalin. Maalin myötä Yhdysvallat sai otetta pelistä ja Chris Wideman lisäsi komealla siniviivalaukauksella johdon kahteen maaliin ylivoimalla.

Toinen erä sai Valko-Venäjän kannalta huonoimman mahdollisen alun, kun puolustaja Ilja Šinkevitš ajettiin suihkun puolelle hänen puskettua maalinedusväännössä yhdysvaltalaispelaajaa.

Dylan Larkin lisäsikin välittömästi ylivoiman alkuun johdon 3-0:aan, mutta kokonaisuudessaan pitkä ylivoima oli heikkoa. Valko-Venäjä pääsi alivoiman jälkeen kokeilemaan ylivoimaansa ja Geoff Platt toikin joukkueen kahden maalin päähän.

Valko-Venäjän riemua kesti kuitenkin vain minuutin verran, kun Noah Hanifin pääsi laukomaan melko vapaasti 4-1-osuman. Erässä nähtiin vielä pari lisäosumaa, kun ensin Auston Matthews vei turnauksen avausosumallaan Yhdysvallat 5-1-johtoon ja erän lopulla Andrei Stas iski Valko-Venäjälle kavennusosuman.

Erä oli kokonaisuudessaan melko fyysinen ja pieniä paineja nähtiin usein vihellyksen jälkeen. Muun muassa Patrick Maroon ja Oleg Jevenko ottivat yhteen 2+2-minuuttisen arvoisesti.

Päätöserässä Yhdysvaltojen pelaaminen oli melko passiiivista ja Valko-Venäjällä oli hyvät mahdollisuudet tulla peliin mukaan.

Valko-Venäjä pääsi kokeilemaan kahden miehen ylivoimaa ja Dmitri Korobov toi joukkueen kahden maalin päähän komealla lyöntilaukauksella. Sitä lähemmäs Valko-Venäjä ei kuitenkaan päässyt, vaan Matthews iski illan toisella maalillaan taululle 6-3-loppunumerot.

» Lähetä palautetta toimitukselle