NHL-kierroksella ei juhlittu maaleilla

NHL / Uutinen
Maanantain vastaisena yönä käytiin kolmen vähämaalisen NHL-ottelun kierros. Chicagossa vastakkain oli kaksi tehotonta joukkuetta, eikä kumpikaan osunut tänäänkään kuin kertaalleen.

Blackhawks - Stars 1-1

Pitkäaikaispotilas Jocelyn Thibaultia Chicagon maalilla paikkaava Michael Leighton jätti yhdessä virkaveli Marty Turcon kanssa maalit vähiin kun viime peleissä rypenyt Stars vieraili Chicagossa. Edellisessä ottelussa Blackhawksin 1-0 voittanut Dallas joutui tällä kertaa nöyrtymään tasapeliin.

Vähämaalisuus on Dallasin pelaajille tuttu ongelma. Tähtipaidat ovat viimeksi onnistuneet ohittamaan vastustajan maalivahdin kahdesti 28. marraskuuta, kun New Jersey taipui maalein 2-0. Sitä seuranneissa seitsemässä ottelussa Stars on tehnyt vain viisi maalia. Myös Chicagolla on ollut vaikeuksia koko kauden ajan, sillä joukkueen maalikeskiarvo on liigan heikoin, vajaat 1.9 maalia ottelua kohden.

Chicagon johtomaali syntyi ensimmäisessä erässä Steve Sullivanin lavasta. Hienon ottelun pelannut 31 torjunnan Leighton sai syöttöpisteen joukkueensa ainokaiseen. Dallasin tasoituksen teki toisen erän puolivälissä alivoimalla Sergei Zubov.

Blackhawks-puolustuksessa Burke Henry paikkasi edelleen nivusvammaa potevaa Bryan Berardia. Aivotärähdyksen ja loukkaantuneen käden vuoksi marraskuun 28. päivästä asti kaukaloista sivussa ollut Ryan Vandenbussche palasi Blackhawks-kokoonpanoon yön ottelussa.

Jäällä nähtiin myös koko joukko suomalaisia, jotka eivät kuitenkaan tehopisteille päässeet. Jere Lehtinen sai Dallasin joukkueessa peliaikaa mukavat 23 minuuttia. Niko Kapanen pelasi 16 minuuttia tuloksena yksi jäähy. Tuomo Ruutu pelasi Kapasen tapaan 16 minuutin ottelun. Ville Niemisen jääaika jäi vajaan 13 minuutin saldoon.

Tuomo Ruutu pelasi tuttuun tapaan varsin fyysisen ottelun. Avauserässä Ruutu ajoi mm. avojäällä puun takaa Dallasin puolustajan Don Sweeneyn puhtaalla pommilla.

Anaheimissa yön runsasmaalisin peli

Mighty Ducks - Oilers 2-3

Anaheimin kamppailun viisi osumaa riittivät yön ilotulituspelin titteliin. Ottelun sankari oli Oilersin Raffi Torres, joka viimeisteli voitto-osuman vain viisi ja puoli minuuttia ennen jatkoajalle siirtymistä.

Ducks oli päätöserässä selvästi vahvempi osapuoli ja pommitti Edmontonin maalilla torjunutta Ty Conklinia peräti kuudellatoista laukauksella. Conklin kuitenkin pysäytti kaikki lukuunottamatta Petr Sykoran erän avausminuutilla tekemää 2-2-tasoitusmaalia. Maali oli Sykoralle kauden kymmenes.

Torresin osuma ja Conklinin oiva maalivahtipeli johdattelivat Edmontonin vasta toiseen voittoon sitten marraskuun 20. päivän. Yhdentoista ottelun putkessa Oilers on kuitenkin onnistunut ottamaan pisteitä kolmella tasapelillä.

Näslund ratkaisi jatkoajalla

Canucks - Hurricanes 2-1 ja.

Vancouverin ruotsalaistähti Markus Näslund ratkaisi Canucksin neljännen perättäisen jatkoajalle venyneen ottelun ohittamalla Jamie Storrin vasta yliajan viimeisellä minuutilla. Storr vaihdettiin Hurricanesin maalille vasta kolmannessa erässä, kun Kevin Weekes joutui jättämään kaukalon lihaskramppien takia.

Canucksin maalilla Alex Auld paikkasi hyvin nivusvaivaista Dan Cloutieria ja torjui Carolinan 31 laukauksesta 30. Vain Eric Staal onnistui maalinteossa toisen erän puolivälin jälkeen.

Sami Salo pelasi lähes 20 minuuttia ilman erityisiä tilastomerkintöjä. Jarkko Ruutu pääsi jäälle lähes 12 minuutiksi ja istui yhden kaksiminuuttisen.

» Lähetä palautetta toimitukselle