YLE: KooKoo jatkaa kiemurteluaan nousubonuskiistassa

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Kiistaan juuret johtavat kauden 2013-2014 mestaruuteen.
Kuva © Jukka Rasimus / Kuvakori.fi
Tapauksen viimeisimmässä käänteessä KooKoo vetoaa siihen, että KooKoo Hockey Oy ei ole vastuussa edeltäjänsä sopimuksista.

Kiista sai alkunsa, kun KooKoo voitti Mestiksen mestaruuden keväällä 2014, mutta päätös Liigaan nostamisesta tehtiin vasta seuraavana syksynä. Seura on vedonnut siihen, että koska nousu ei tapahtunut karsintojen kautta, ei bonuksia tarvitse maksaa.

Kiistassa ei ole päästy neuvottelemalla sovintoon, joten sitä joudutaan ratkomaan oikeudellisin toimin. Tuoreessa vastineessaan Kymenlaakson käräjäoikeudelle seura toteaa, että KooKoo Hockey Oy on jutussa väärä vastaaja, koska sopimukset oli solmittu Kouvolan Edustuskiekko -yhdistyksen kanssa.

Kahdeksan entistä pelaajaa ja yksi valmentaja vaatii yhteensä 62000 euroa maksamatta jääneitä bonuksia.

Lähde: YLE

» Lähetä palautetta toimitukselle