Lauantaina niukan 1−2-jatkoaikatappion Ruotsille kokenut Suomi lähti Japani-kamppailuun ennakkosuosikkina, mutta viimeistään kahden erän jälkeen oli selvää, ettei tyttöleijonalauma pääsisi helpolla. Kovan väännön jälkeen Suomen värit loistivat kirkkaammin päätöslukemien 4−2 myötä.
Suomi vei ottelun avauserää hienokseltaan pelillisesti, mutta Japanillakin oli omat tilaisuutensa onnistumisille. Aasialaiset menivätkin yllätysjohtoon, kun Umeka Odaira sai kiekon odottamattomassa hetkessä ohi Kerttu Kuja-Halkolan. Vain hetkeä myöhemmin Reina Kakutan kaksiminuuttinen kuitenkin kostautui nousevan auringon maalle, kun Julia Kuhta täräytti ylivoimasommitelman päätteeksi tasoituksen.
Suomi ei saanut japanilaisia karistettua kannoiltaan toisessakaan erässä, vaan sitkeä vastustaja puolusti omaa maaliaan voimakkaasti ja oli tylyn tehokas omissa maalipaikoissaan. Nana Akimoto vei joukkueensa johtoon, kun kamppailu oli juuri ylittänyt puolen tunnin peliajan.
Tiukassa ottelussa maalivahtien torjuntamäärät eivät äityneet hurjiksi. Eva Lamberg onnistui tuomaan Suomen uudelleen rinnalle, mutta hurja vääntö jatkui eikä turnausemäntä saanut realisoitua painehetkiään tulokseksi kuin vasta varsinaisen peliajan viime hetkillä.
Yenna Kolmonen iski pikkumustan Japanin verkkoon, ja suomalaisten kamppailtua viimeiset minuutit sitkeästi sai Tyttöleijonat voittotilinsä auki kotikisoissaan. Vilma Nurnisto kolasi kiekon lopussa vielä tyhjään nuottaan.
Tyttöleijonat päättää alkulohkonsa otteluun Yhdysvaltoja vastaan tiistaina kello 17.00.