Tarkkaa roolitusta, yhteisiä pelisääntöjä ja tiettyjä erikoisia vapauksia − päävalmentaja Mira Kuisma haluaa Tyttöleijonien rentoutuvan

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Mira Kuisma myönsi, että Tyttöleijonien pelissä on tahmeutta.
Tyttöleijonien päävalmentaja Mira Kuismalla riittää pohdittavaa siinä, miten nuoren joukkueen pelin tahmeus saataisiin kaikkoamaan ennen MM-turnauksen ratkaisuhetkiä. Suomalaisten riveissä on ollut myös onnistujia, ja heitä on pyritty etsimään lisää myös erikoisemmin keinoin.

Päävalmentaja Mira Kuisma oli helpottuneen oloinen, kun Tyttöleijonat oli juuri kaivanut vaikean ottelun päätteeksi 4−2-voiton Japanista MM-kisojen toisessa ottelussaan. Ratkaisevat osumat syntyivät vasta varsinaisen peliajan lopussa, eikä Suomi johtanut peliä kertaakaan ennen kolmatta osumaansa. Turnauksen ensimmäinen ottelu päättyi jatkoaikatappioon Ruotsia vastaan.

− On ollut vielä vähän tahmeutta, emmekä ole saaneet ihan kaikkea irti. Yritys on kova ja ehkä se on enemmän tuolta korvien välistä kiinni, että rentous pitää saada näkymään enemmän. Sitä on ollut hetkittäin eilisessä pelissä ja tänäänkin ensimmäinen erä oli ihan hyvä. Toinen taas oli vähän huonompi erä ja kolmanteen saimme rentouden taas kaivettua, Kuisma arvioi.

Kuisman MM-joukkueet ovat aina selvästi roolitettuja. Luotsi kertoi, että jokaiselle on selvää se, mitä heiltä odotetaan.

− Olemme käyneet asioita läpi ja totta kai aina saa ottaa lisärooliakin itselleen. Olemme kuitenkin pyrkineet pitämään selvänä sen, miksi kukin on joukkueessa ja mitä tekemässä.

Loppiaismaanantai on tyttöjen MM-jäillä pelitön päivä. Tyttöleijonilla on kuitenkin luvassa erinäistä muuta ohjelmaa.

− He, keillä on perheitä, saavat viettää heidän kanssa osittain aikaa. Tulemme kuitenkin käymään hallilla ja vedämme jonkun harjoituksen. Osa menee jäälle ja osa tekee jotain ihan muuta.

Suomen voittomaali Japanin verkkoon syntyi komean soolon päätteeksi. Kuisma paljasti toimittajien keskellä, että voittomaalin komealla yksilösuorituksella tehnyt Yenna Kolmonen olisi saanut palautetta tempustaan, mikäli osumaa ei olisi syntynyt.

− Se tilanne lähti siitä, kun hän ei rytmittänyt pakin kanssa samalla tavalla kuin olemme puhuneet. Nyt, kun hän pystyi veivaamaan siitä maalin, niin annettakoon se anteeksi, myhäili päävalmentaja.

Kysyttäessä turnauksen tähänastisia onnistujia, päävalmentaja nostaa esiin kaksi nimeä.

Vilma Nurmisto ja Minea Huovinen. Nurmisto on sekä jäällä että sen ulkopuolella joukkueen yksi sieluista. Hän tekee hyvin töitä ja oikeita ratkaisuja jäällä. Huovinen on taas toteuttanut juurikin omaa rooliaan erityisen hyvin.

Tyttöleijonien kisaurakka jatkuu tiistaina alkulohkojen päätöspäivänä kamppailulla Yhdysvaltoja vastaan kello 17. Tuolloin suomalaispelurien on oltava henkisesti valmiita hallitsevan mestarin heittämään haasteeseen.

− Sitä samaa rentoutta pitää saada silloin pelin alusta lähtien ja jänteen pitäisi kestää 60 minuuttia. Virheitä tulee varmasti jokaiselle ja se on asia, jota pitää nuorten pelaajien kanssa työstää − että niistä virheistä päästään yli, eikä niitä jäädä miettimään enää seuraavaan vaihtoon.

− Meillä on tiettyjä haasteita pelissä ja ne on huomisen aikana sitten jollain tavalla saatava jakeluun, että pystymme esimerkiksi lähtemään omista, ja sitä kautta maalipaikat on pystyttävä hyödyntämään paremmin. Pitää myös laukoa enemmän, Kuisma puntaroi.

Tikkurilan jäähallin uumenista, pukukoppikäytävältä on Suomen otteluiden aikanakin kuultu musiikkia ja tanssiin viittaavaa äänimaailmaa. Pääluotsi avasi, mistä on kyse.

− Minä en ole tanssinut sekuntiaan. Sanoin (pelaajille), että tehkää mitä täytyy (rentouden löytämiseksi). Tämä on siitä erikoinen ryhmä, että tässä on todella hyvä henki ja he uskaltavat heittäytyä, Kuisma kiitteli joukkojaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle