Tyttöleijonien kapteeni Abigail Byskata peräänkuulutti joukkueensa pelillisen jänteen kestävyyttä tuoreeltaan Japani-ottelun päätyttyä.
− Molemmat pelit ovat olleet nousujohteisia ja kovia pelejä. Olisimme voineet olla esimerkiksi eilen paremmin alusta asti hereillä ja tänäänkin tasomme tipahti toisessa erässä. Pitäisi pystyä pelaamaan kokonainen peli.
Byskatalla on myös iso pelillinen rooli Suomen joukkueessa kapteeniuden lisäksi. Henkilökohtainen tehottomuus on vaivannut vikkeläkinttuista hyökkääjää hieman.
− On oma pelaamiseni ollut ihan ok, mutta minulla on omat tavoitteeni ja odotukseni. Olisi kiva päästä itsekin pistepörssissä korkeammalle, mutta joukkueen menestys on tietysti tärkeämpää.
Rinnassa komeileva C-kirjain tietää sitä, että Byskatan täytyy avata suunsa aina silloin, kun joukkue tarvitsee herätystä.
− Täytyy pystyä ottamaan vastuuta ja uskaltaa esimerkiksi kopissa saada joukkueen fiilistä nostettua.
Loppiaismaanantai on tyttöjen MM-turnauksessa välipäivä. Byskatan omat suunnitelmat ovat vielä sunnuntai-iltapäivänä hieman hämyiset.
− En ole vielä varma, mitä itse teen. Olemme puhuneet, että osa pääsee tapaamaan ainakin perheitään. Otamme vähän happea, kapteeni päätti.