KalPa kohtasi viikonlopun toista ja kauden neljättä sekä viimeistä kertaa Tapparan lauantai-illan Liiga-kierroksella. Nokia-areenalla yli 7 000 katsojan edessä 90-luvun teemalla pelatussa ottelussa juhlivat kuopiolaisvieraat lukemin 4–2. Kuopiolaisten puolustaja Jesper Mattila oli tyytyväinen omiensa esitykseen illan ottelussa.
– Ensinnäkin tärkeät pisteet. Tämä on ollut vaikea paikka meille, varsinkin Tapparaa vastaan. Varsinkin joukkueemme kolmanteen erään olen todella tyytyväinen, sillä emme saaneet ensimmäisessä tai toisessa erässä parastamme irti. Siitä huolimatta saimme tärkeät pisteet ja se on hyvän joukkueen merkki.
Mattila oli runkosarjan jokaisessa kohtaamisessa KalPan ykkösparissa puolustamassa Filip Westerlundin kanssa. Mattilan mielestä kohtaamiset ovat olleet hyviä ja hän suitsuttaa Tapparaa.
– Alkukaudesta olimme jäljessä selvästi, kun hävisimme kaksi ensimmäistä ottelua. Nyt pystyimme voittamaan, joten suunta on meillä oikea. Tappara on laadukas vastustaja ja jokainen ottelu oli kovatempoinen.
KalPa-kapteeni on kerännyt kauden 31 ottelussa tehot 2+2. Hän odottaa itseltään parempaa peliä.
– Alkukausi on ollut itseltäni ihan ok-tasoa, mutta kaikilla osa-alueilla odotan itseltäni enemmän.
Jesperillä oli jälleen vastassaan Julius-veli, joka kiekkoilee ensimmäistä kauttaan Lukko-vuosien jälkeen Tapparassa. Jesperin melestä ottelut Juliusta vastaan eivät ole tavallisia pelejä.
– Otteluissa on vähän ekstralatausta. Tämä on nyt viides vuosi, kun pelaamme vastakkain, niin kaikkeen tottuu.
Juliuksen ja Jesperin Hannu-isä aateloitiin perjantain kierroksella Ilves Hockey Legends -kunniagalleriaan. Jesper ei ole ajatellut saavansa itse KalPan puolelta samaista kunniaa. Jesper on isänsä puolesta todella onnellinen.
– Isä on auttanut minua valtavasti kiekkouralla. Joka pelin jälkeen soittelemme tai jos menee myöhäiseksi niin vaihtelemme viestejä. Saan häneltä erinomaista sparrausta ja tukea vaikeina hetkinä sekä kehuja onnistumisista. Hän on ollut todella tärkeä henkilö tällä uralla.