Jokereiden kausi on toistaiseksi ylittänyt kaikki odotukset. Sen sijaan välieräsarja Moskovan TsSKA:ta vastaan on kulkenut odotuksien mukaisesti. Erinomaisesti viisikkona puolustava moskovalaisryhmä on pitänyt Jokerit maalintekosektoreiden ulkopuolella.
TsSKA on KHL:n peruspelityylistä poikkeava joukkue. Isokokoinen joukkue hyökkää erittäin suoraviivaisesti kohti maalia, puolustuspäässä moskovalaiset pyrkivät tukkimaan oman maalin edustansa. Yksinkertainen resepti on toimiva: TsSKA on tällä hetkellä suurin suosikki Gagarin Cupin voittajaksi.
- Pakko myöntää, ei ole todellakaan helppoa päästä ytimeen eli TsSKA:n maalin eteen. Sieltä ne maalit tehdään, sinne pitää päästä, nyt pitää pohtia syitä, miksi ei päästä sinne. Tämä ei riitä millään seuraavassa pelissä, Petteri Wirtanen kommentoi tiistain ottelun jälkeen.
TsSKA:n valmennusjohto teki pieniä muutoksia joukkueensa pelityyliin ensimmäisen ottelun jälkeen. Erinomaisesti liikkunut Jokerit hallitsi ensimmäistä ottelua, ja olisi todennäköisesti voittanut ilman loppuhetkien tuomarivirhettä.
Tuon ottelun jälkeen moskovalaiset ovat nostaneet karvaustaan. Jokeripuolustajat saavat jo omalla alueellaan kovan paineen. Samalla muu venäläisviisikko pyrkii tukkimaan lähinnä keskialueen ja Jokereiden sentteripelaamiseen. Jokerit on jäänyt miltei aseettomaksi maanantain ottelua lukuun ottamatta.
- Heidän erinomainen puolustaminen alkaa jo meidän puolustusalueella, jossa meitä ahdistetaan laitojen vierustaan. He sulkevat oman maalin edustansa täysin, se on tiivistynyt entisestään rukosarjasta. Vastustaja tekee aivan mielettömän määrän nöyränä töitä, se on jopa hieman omalaatuista tässä sarjassa, Erkka Westerlund kertoi tiistaina.
- Vastustaja pelaa erittäin aggressiivisesti koko viisikkona kentän kaikilla alueilla. Vastustajan viisikko on sitä myöten välillä aika pitkä, sitä meidän on hyödynnettävä Moskovassa. Meidän on saatava kiekko liikkumaan nopeammin. Samalla meidän on liikuttava viisikkona paremmin, Westerlund analysoi.
Tiistain ottelun ratkaisi TsSKA:n erinomainen ylivoimapeli. Moskovalaisjoukkue teki kaikki maalinsa ylivoimalla. Moskovassa tuomarilinja todennäköisesti suosii kotijoukkuetta, joten Jokereiden on pelattava erittäin maltillisesti.
- Vastustajan ylivoimapeli on erittäin vaarallinen. Se ratkaisi tänäänkin [tiistaina] tuloksellisesti tämän pelin. Se on täysin varmaa, että jäähyaitiosta meidän täytyy pysyä pois seuraavassa pelissä, Wirtanen kertoi.
Jokerit kokeili tiistain ottelun kolmannessa erässä ketjumuutoksia. Moskovan ottelussa Jokerit palaa kuitenkin tuttuun formaattiin. Ainoa muutos nähdään, kun Oskari Korpikari siirtyy katsomon puolelle, ja Daine Todd palaa puolustukseen.
Jokereiden osalta tilanne on erittäin vaikea. Helsinkiläisten on voitettava kolme seuraavaa ottelua perättäin. Todennäköisesti vaikeinta voiton ottaminen on juuri torstaina Moskovassa. TsSKA haluaa katkaista sarjan mahdollisimman nopeasti, sillä Pietarin SKA varmisti jo finaalipaikkansa.
- Nyt voi heittää taktiikkataulut ja muut vastaavat roskikseen. Nyt on alettava pelata tätä peliä, kuten olemme pikkupojista saakka pelanneet. Nyt mennään peli kerrallaan, homma on kuitenkin vielä auki, Wirtanen uskoi.