Kierrosennakko: Hokki kurottaa viivan päälle
Kuntokäyrät
Sekä Hokki että K-Vantaa rimpuilevat tällä hetkellä pudotuspeliviivan tuntumassa. Omalla tavallaan perjantain ottelussa on jaossa erityisen arvokkaita pisteitä, sillä voitolla Hokki pääsisi pudotuspeliviivan paremmalle puolelle ohi TuTon, mutta toisaalta vantaalaisten voitto tietäisi lohipaitojen kannalta jo mukavanlaista kuuden pisteen marginaalia maagiseen kahdeksanteen sijaan.
Hokilla on alla 3-5-kotitappio Jukureille. Hokki oli käytännössä koko pelin vastaantulija, mutta pystyi kaunistelemaan lukemia päätöserän kahdella maalillaan.
K-Vantaa puolestaan isännöi keskiviikkona SaPKoa ja palasi taisteluilmeen kera jälleen voittojen tielle. Vantaalaisten liito on ollut marras-joulukuun ajan hyvää. Nähtäväksi jää kuinka suuri vaikutus Raimo Summasen poistumisella taustajoukoista on lopulta itse peliin.
Ratkaisun paikat
Hokin osalta pelaamista vaivaa tällä hetkellä linjattomuus. Keskiviikkona näytti siltä, että syöttölinjat olivat tukossa koko kuusikymmenminuuttisen. Pelin avaamista vaikeuttivat polvenkorkuiset syötöt. Hokilla ei ollut käytännössä laisinkaan aseita murtaa Jukureiden tiukkaa keskialueen sumppua.
– Kiekollista peliä pitää pystyä viemään nopeammin eteenpäin. Jäämme leipomaan kiekkoa poikittain, kun pelin suunta on löydettävä hyökkäysalueelle ja saatava painopiste sinne. Harjoituksissa kävimme läpi myös viisasta viivojen päällä pelaamista, laukaisuhanakkuutta ja maalin eteen menemistä, valmentaja Petri Mattila paljastaa.
K-Vantaa puolestaan kärsi keskiviikkona kokoonpanon muutoksista, kun vain yksi hyökkäysketju oli sama kuin joukkueen edellisessä ottelussa KooKoota vastaan. Lohipaitojen otteissa kuultaa kuitenkin tällä hetkellä läpi vahva usko omaan tekemiseen. Voitot ja hyvät otteet ovat ruokkineet itseluottamusta ja tiukkojen pelien kääntämiseen alkaa nuorelta joukkueelta löytymään tietynlaista rutiinia. Tuo rutiini joukkueelta vielä alkukaudella puuttui täysin.
Keskiviikon kotiottelussa vantaalaisvahti Mika Norja ei yltänyt parhaimpaansa, vaikka voiton joukkueelleen torjuikin. Mieheltä vaaditaankin Kajaanin vierailulla enemmän onnistumisia, jotta joukkue yltää täyteen pistesaaliiseen.
Laukaisuhanakkuutta on Hokin riveistä viime aikoina löytynyt lähinnä Arttu Niskakankaalta, joka jää kuitenkin tällä liian yksin.
Ei niin paljoa huonoa, ettei jotain hyvääkin. Try-outilla oleva Ville Rajala iski kaksi maalia ja esiintyi muutenkin tavalla, jota Hokki tarvitsee jatkossakin. Rajala oli erityisen vahva hyökkäyspään maalinedustalla, jonne Hokki ylipäätään pääsi harvakseltaan.
Kokoonpanot
Kärppälainat Mikko Niemelä ja Ville-Matti Koponen jatkavat linnapaitojen kokoonpanossa.
Vantaalaisten osalta kokoonpanon toivoisi säilyvän mahdollisimman pitkälti keskiviikon kuosissa, sillä keskiviikkona kokoonpanon suuri viahtuvuus näkyi harhasyöttöinä ja ajoitusvirheinä. Lohipaidoilla on nuori ja luisteleva joukkue, mutta pelin vauhti kuolee tehokkaasti, mikäli syöttöpeli ja ajoitukset eivät osu kohdalleen.
Muuta
Kierroksen muut ottelut
Peliitat – KooKoo
Heinolan perjantai-illassa kohtaavat sarjataulukon ääripäät – sarjajumbo Peliitat ja kärkipaikkaa hallussaan pitävä KooKoo. Joukkueiden kuntokäyrät osoittavat sijoitusten viitoittamiin suuntiin, sillä siinä missä heinolalaiset taapertavat viidet ottelun tappioputkessa, on KooKoo saanut tasaisuutta omiin otteisiinsa ja poiminut tililleen viiden pelin pituisen voittoputken.
Peliitat ja KooKoo kohtaavat viikon sisään toistamiseen, joten ottelusta voi odottaa jokseenkin kuumaa näytöstä. Kotijoukkueen osalta ylilyöntimahdollisuudet kasvavat sitä mukaa, mitä kovemmiksi paineet kasvavat.
Mikäli kouvolalaiset onnistuvat pitämään peräpäänsä tiiviinä ja vastavuoroisesti iskemään muutaman kiekon Peliittojen reppuun pelin alkuvaiheissa, voi isäntien tuska maalinteon vaikeuden pakkovoiton ottamisen suhteen kasvaa liian suureksi. Tällöin Peliittojen pelaaminen menee aivan varmasti väkinäiseksi virheiden välttelemiseksi, jonka KooKoo rutinoituneena vastustajana varmasti käyttää hyödykseen.
Sarjajumbona majaileva Peliitat tarvitsee kipeästi onnistumisia tililleen, jotta laihanlainen pistepussi karttuisi vielä ennen joulutaukoa. Sen myötä joukkueen usko omaan tekemiseen saattaisi myös parantua ja se taas tietäisi hyvää kevätkautta silmällä pitäen.
KooKoo puolestaan on vihdoin ja viimein saanut oman pelinsä kuosiin. Vahvana, rutkasti ratkaisuvoimaa omaavana, joukkueena kouvolalaiset ovat alkaneet noudattaa päävalmentaja Ismo Lehkosen vaalimaa pelitapaa sekä siinä samalla odottaneet kärsivällisesti vastustajan virheitä – joista rankaisut ovat tuottaneet maukkaita loppuhetkien voittoja.
KooKoo ei enää nojaa pelkästään huippuveskari Mikko Rämön suorituksiin, joten Peliitoilla on tiedossa hikinen iltapuhde, mikäli heinolalaiset meinaavat poistua kaukalosta voittajina.
Peliittojen kokoonpano ei koe mitään merkittäviä muutoksia sitten keskiviikkoisen Sport-koitoksen. KooKoon sairastupa säilyttänee niin ikään saman muotonsa, sillä pois ovat Jiri Veistola, Niklas Sirén ja Patrik Forsbacka. Sami Kauton ja Eemeli Koskelaisen mahtuminen pelaavaan kokoonpanoon on sen sijaan epävarmaa.
LeKi – Jokipojat
LeKin otteet ovat heilahdelleet harvinaiseen tyyliin viime aikoina. Vieraista on tihkunut koviakin voittoja, mutta kotona on hävitty viimeiset kolme ottelua putkeen. Samaan aikaan LeKi on hävinnyt viimeisen 12 päivän sisään kolme ottelua varsinaisen peliajan jälkeen, joten joukkueen tahtotila on arvoitus.
Pelillisesti LeKin sapluuna on pysynyt kasassa kelvollisesti. Joukkueen puolustuspelaaminen on yksilöinä maalivahdista saakka kunnossa ja viisikot puolustavat yhtenäisesti. Toisaalta joukkueen hyökkäyspeli on huonoimmillaan aivan karmeaa syöttöharhojen puuroa.
Jokipojat puolestaan menee eteenpäin myötäisissä tuulissa. Joukkueen kuntopuntari hehkuu vihreän sävyissä. Viimeksi joensuulaisten iskukyvyn sai tuta JYP-Akatemia, joka hävisi Mehtimäellä lauantaina lukemin 4-1. Jokipoikien peli on jokaisella osa-alueella vähintäänkin kohtuullisessa kuosissa. Fysiikkavalmennukseen panostaminen on kantanut hedelmää, sillä ärjypaidat eivät ole missään vaiheessa osoittaneet väsymisen merkkejä. Joukkue luo tilanteita riittävästi, mutta viimeistelyssä on vielä parannettavaa.
Jokipojat on aina ollut LeKille hankala vastustaja. Joensuulaisten isokokoiset hyökkääjät osaavat aiheuttaa harmeja LeKin puolustuksen avainpelaamiselle.
Kisan kokoonpano ei keskiviikkoisesta JYP-Akatemia -tappiosta suuremmin muutu. Maalille saattaa palata Mikko Pätsi. Jokipoikien kokoonpanosta puuttuvat Villet Silvast, Halonen ja Väänänen sekä Niko Snellman. Lännen kiertueelle mukaan lähtee myös A-nuorissa kunnostautunut Jesse Jormanainen, mutta hänen pelaamisensa ratkeaa vasta ottelupäivänä. Jere Sallinen palaa Espooseen pitkältä lainalta.