Kierrosennakko: Sport lähtee hakemaan kauden avausvoittoaan Hokista
Kuntokäyrät
Sekä Kajaanin Hokki että Vaasan Sport valmistautuvat kolmen ottelun viikkoon. Viikko alkaa keskinäisellä kohtaamisella Kajaanissa. Edellisen kohtaamisen vei nimiinsä kotonaan Hokki voittaen ottelun 4-1.
Hokilla on pohjalla lauantain 4-0-kotivoitto TUTO Hockeysta, minkä Hokki-valmentaja Petri Mattila uskoo kantavan onnistumisiin myös keskiviikkona.
– Voitot ruokkivat uskallusta ja rohkeutta pelata taitojensa mukaan, mieluummin siellä äärirajoilla jopa. Aika tietysti näyttää mihin tuo voitto kantaa, mutta uskomme sen kantavan seuraavaan voittoon keskiviikkona, kertoo Mattila luottavaisin mielin.
Sarjakolmosena pitkään jo viihtynyt Sport on venyttänyt pisteputkeaan jo yhdeksän ottelun mittaiseksi. Tappion se on kärsinyt, yhdeksässä edellisessä, ainoastaan kahdesti jatkoajalla sekä kerran voittomaalikilpailussa. Vieraissa vaasalaiset ovat tällä kaudella hävinneet varsinaisella peliajalla neljästi.
Vaikka Sport on onnistunut joulutauon jälkeen haalimaan pisteitä kiitettävään tahtiin, ei joukkueen ykköskäskijä Pasi Räsänen ole ollut täysin tyytyväinen pelaajiensa esityksiin. Yhtenä syynä voi olla hyvinkin se, että Sport on päässyt pelaamaan tauon jälkeen ainoastaan kolme peliä.
– Joku pieni juoni on kateissa meidän kiekollisesta pelistä. Toivotaan, että se löytyy, kun saadaan taas pelejä alle. Parempaan pitää pystyä kevättä kohti mentäessä, toteaa Räsänen.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Molemmat kohtaamiset on onnistunut voittamaan Hokki. Joukkueiden avauskohtaamisen Vaasassa se voitti 3-2 ja myöhemmin marraskuussa kotonaan 4-1. Hokki onkin ainoa joukkue, jota vierailija Sport ei ole tällä kaudella pystynyt voittamaan.
– Olemme onnistuneet heitä vastaan tällä kaudella. Keskiviikkona meidän on oltava vahvoja kaksinkamppailuissa ja mentävä irtokiekkoihin nälkäisesti. Kokonaisuutena pelin on oltava paketissa, ja viisikoiden pelattava tiiviinä niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaankin, tietää Mattila.
Ratkaisun paikat
Kauden edellisissä kohtaamisissa parrasvaloihin on noussut Hokin maalivahti Aaro Peltonen. Sportissa vielä viime kaudella kiekkoillut Peltonen torjui molemmissa peleissä enemmän kiekkoja kuin vastapään virkaveljet ollen joukkueensa tärkein pelaaja. Viime pelissä TUTOa vastaan Peltonen piti nollapelin 23 torjunnallaan, joten mies on varmasti valmis jälleen kiusaamaan ex-seuraansa.
Sportin suurin vahvuus tällä kaudella on ollut tehokas hyökkäyspeli. Joukkue on kääntänyt usein heikommatkin esityksensä voitoiksi käyttämällä maalintekopaikat hyväkseen – varsinkin ylivoimalla. Ei olekaan yllätys, että pistepörssin kymmenen joukosta löytyy useampikin Sport-pelaaja, joista pisteahnein on ollut, koko sarjan pistepörssiä johtava, Mika Halava.
Hokki-luotsi Mattilalla on tiedossa, kuinka Sportin hyökkäys saadaan kuriin. Kaikki onkin enää toteutuksen varassa.
– Sport liikkuu paljon, ja pelaa kiekollisesti vahvaa peliä, jota meidän pitää pyrkiä rikkomaan omalla liikkeellä ja lavasta lapaan etenevillä pitkillä hyökkäyksillä, valottaa Mattila.
Hiljaisen pelitahdin takia Sport on käyttänyt aikansa harjoitteluun. Kova treenaaminen saattaa näkyä myös illan kamppailussa.
– Voi olla vähän nihkeyttä poikien jaloissa, kun olemme harjoitelleet sen verran kovaa. Kevättä kohti uskon, että se poikii tulosta, kertoo Räsänen.
Kokoonpanot
Sportin tilanne loukkaantumisten osalta on positiivinen. Ainoastaan puolustaja Kai Lehtinen on varmuudella poissa illan kamppailusta nilkkavamman vuoksi. Valmentaja Räsänen aikookin jakaa vastuuta useammalle pelaajalle viikon kolmessa ottelussa.
– Ensin käydään Kajaanissa, sitten tullaan pelaamaan kotipeli ja lauantaina lähdetään vielä kauas Joensuuhun. Kyllä siinä on pakko kierrättää pelaajia, jotta saadaan kuormitusta tasattua, kertoo Räsänen suunnitelmistaan.
Kotijoukkue Hokki lähtee illan kamppailuun hyvin samoilla sävelillä kuin vastustajansa. Kun pelaajat ovat terveitä ja halukkaita pelaamaan, on kilpailu pelipaikoista kovaa. Tiivis pelitahti avaa Hokin leirissäkin useammalle pelaajalle näytön paikan tällä viikolla.
Muuta
Kierroksen muut ottelut
Jukurit – Kiekko-Vantaa
Jukurien ja Kiekko-Vantaan väliset kohtaamiset ovat olleet perinteisesti tasaisia, mutta mikkeliläisten rutiini on riittänyt voittoon joka kerta kuluvalla kaudella. Pistekin vantaalaisia vastaan nostaisi Jukurit KooKoon ohi sarjan piikkipaikalle. Kiekko-Vantaa puolestaan taistelee kynsin ja hampain pysymisestä pudotuspeliviivan paremmalla puolella.
Jukurit lähtee otteluun allaan onnistunut yhdeksän pisteen viikko. Edellisen voiton joukkue otti sunnuntaina JYP-Akatemiaa vastaan maalein 6–0. Joukkueen pisteputki on jo 11 ottelun pituinen, ja otteet ovat olleet sen mukaisia.
K-Vantaalla on alla yhden pisteen tuottanut kotitappio Jokipoikia vastaan. Vuoden kahdesta ensimmäisestä ottelusta vantaalaiset ovatkin napanneet kelvolliset neljä pistettä. Lohipaidat latoivat kummassakin ottelussa kuusi maalia, joten alkukaudella vaivannut tehottomuus vaikuttaisi olevan enää pelkkä muisto.
Jukureilta sairastuvan puolella ovat vain pitkäaikaistoipilaat Sami Lähteenmäki ja Antti Ojanen, joiden kausi on taputeltu. Nuorten MM-kisoissa esiintynyt Roope Hämäläinen ei ole tiettävästi vielä palannut Jukurien mukaan. Maalissa aloittaa Tommi Nikkilä.
Kiekko-Vantaan miehistöstä ovat varmuudella poissa hyökkääjät Antti Hämeenheimo sekä Toni Pulkkinen. Jokipojat-otteluun sairastuvalta palannut hyökkääjä Mikael Paunio sai ottelussa tärskyn, joten hänen pelaamisensa keskiviikkona on epävarmaa.
Jokipojat – LeKi
Keskiviikkoiltana Joensuun Mehtimäen jäähallissa iskee yhteen kaksi Mestiksen pudotuspelien kotiedusta taistelevaa joukkuetta. Isäntäjoukkue Jokipojat on sarjassa neljäntenä ja illan vierasjoukkue LeKi hengittää niskaan viiden pisteen päässä. Keskiviikon kamppailusta voidaankin puhua kuuden pisteen otteluna.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kolmesti, ja Jokipojat on napannut noista otteluista täydet yhdeksän pistettä. LeKillä onkin nyt oivallinen revanssinpaikka, koska Jokipoikien kovin pelivire on hiipumaan päin. Jokipoikien kaksi kuukautta kestänyt kotipelien voittoputki katkesi aneemisen esityksen jälkeen viime perjantaina TuTon hakiessa pisteet Mehtimäeltä numeroin 1-3.
Jokipojat palasi nopeasti voittokantaan jo lauantaina kaataen K- Vantaan vieraskentällä voittolaukauskilpailun jälkeen 6-7, mutta etenkin päästettyjen maalien määrä oli tuolloin liian suuri. LeKillä on allaan kaksi tappiota. Pirkanmaalaisjoukkue taipui viime viikolla sekä Sportille että Jukureille lukemin 3-2.
Jokipoikien erikoistilannepelaaminen on tällä kaudella ollut huippuluokkaa, ja LeKin on syytä pysyä poissa jäähyaitiosta, koska etenkin ylivoimalla joensuulaiset ovat olleet erittäin tehokkaita. LeKin erikoistilannepelaamisessa olisi sen sijaan parantamisen varaa.
Jokipojilta on sivussa kolmen ottelun pelikiellon takia hyökkääjä Ilmari Pitkänen. Loukkaantumisten takia sivussa ovat puolustaja Ville Hyvärinen, maalivahti Timo Niemi ja hyökkääjä Niko Snellman. Jokipoikien maalilla aloittanee Antti Ore.
Peliitat – SaPKo
Keskiviikkona Mestiksen jumbokamppailussa kohtaavat viimeisellä ja toiseksi viimeisellä Peliitat sekä SaPKo. Peliitoille ottelu on elämän ja kuoleman peli. Varaa häviöön ei ole sarjasijoituksen ja kärsimättömäksi käyvän kotiyleisön vuoksi.
Joukkueiden aiempi kohtaaminen Heinolassa kuvastaa mainiosti Peliittojen koko kautta: Peliitat vei SaPKoa kuin pässiä narussa, mutta maalinteko ei vain onnistunut ja tuloksena niukka tappio. Peliitat on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan, toisen niistä sarjakärki KooKoolle, jonka savonlinnalaiset onnistuivat vain päivää myöhemmin kaatamaan.
– Tiukka peli varmasti. Molemmille erittäin tärkeä peli. SaPKo on hyvä kiekollinen joukkue. Meidän pitää olla aktiivisia hyökkäyspäässä ja etenkin maalin edessä. Kiekollinen tila on saatava vastustajalta pois, kommentoi Peliittojen päävalmentaja Janne Sinkkonen tulevaa kamppailua.
HPK:n hyökkääjä Jaakko Turtiainen vahvistaa Peliittoja keskiviikkona. Turtiaisen on tarkoitus olla lainalla koko viikon, ellei HPK kutsu miestä takaisin jo aiemmin. Pelicansista lainalla jatkavat maalivahti Joonas Kuusela, sekä puolustajat Juha-Pekka Pietilä ja Joonas Hurri.
Loukkaantuneina ovat Anton Kokkonen, jota vaivaa kipeä polvi, puolustaja Ville-Veikko Väkeväisellä on puolestaan lievä ajaraajavamma ja miestä odotetaan takaisin pelaavaan kokoonpanoon perjantaiksi. Sisäisen pistepörssin kakkosmies Joni Häppölä puolestaan on pudotettu pelikuntoisena pois kokoonpanosta.
– Häppölä ei mahdu kokoonpanoon. Hänen tämänhetkinen työmääränsä ei riitä, Sinkkonen kertoo.
Pekka Tirkkosen luotsaama SaPKo on ollut Peliitoille aiempaa SaPKoa hankalampi vastus, ja Tirkkonen ehättääkin alle 20-vuotiaiden MM-kisoista Kanadasta sopivasti paikalle Peliitat-kamppailuun.
Vierasjoukkue SaPKo lähtee otteluun mukavassa myötätuulessa. Esitykset ovat jo pidemmän aikaa olleet positiivisia, ja hurmiossa pelanneet pässipaidat nappasivatkin lauantaina tyylipuhtaan 2-0-kotivoiton sarjakärki KooKoosta. Voitto oli savonlinnalaisille ensimmäinen täysi kolmen pisteen voitto kahdeksaan otteluun, mutta oli vain ajan kysymys, milloin positiivinen trendi alkaisi näkyä myös pistesarakkeessa.
Maalille SaPKolla on lyödä huikeaan vireeseen päässyt ja lauantaina sarjakärjen nollannut Juuso Oinonen. Poissa on edelleen pitkäaikaispotilas Henri Tissari.