Kahdeksantena majailevalla lohiparvella on alaspäin JYP-Akatemiaan seitsemän pisteen kaula, joten pienikin luisuminen voi vielä maksaa pudotuspelipaikan. Vantaalaisjoukkue on käynyt pitkin talvea Jukureiden kanssa tiukkaa taistelua seitsemännestä sijasta, ja tällä hetkellä ero mikkeliläisiin on yhden pisteen mittainen.
Vantaalaisten otteet ovat olleet kovin ailahtelevia ja vuoristoratamaisia. Voittoja ja tappioita on tullut vuoron perään. Lauantaisen Jokipojat-vierasvoiton jälkeen se kävi auttamassa Peliitat pois jumbosijalta hävittyään maalein 2-1.
− Nämä olivat Peliitoille tärkeämmät pisteet kuin meille. Mekin tietysti tarvitsemme niitä saavuttaaksemme seitsemännen paikan, myönsi jopa K-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi.
Illan vastustaja Jokipojat taivaltaa jo viiden ottelun tappioputkessa. Kotietusijoitukset alkavat olla jo kaukainen haave, sillä joensuulaiset kävivät ottamassa käkättimeen kuuden pisteen kamppailussa Kajaanissa keskiviikkona: matkaa neljänneksi on jo kymmenen sarjapinnaa.
Mikäli tappio tulee Vantaaltakin, olisi Kiekko-Vantaa jo pisteen päässä joensuulaisista. Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski uskoo, että voitoista taisteleminen on pienestä kiinni.
− Tarvitaan vielä pientä hienosäätöä kiekollisiin ratkaisuihin. Silloin ollaan taas valmiina taistelemaan pisteistä, kertoo Haapakoski verkkolehti Mehtimäkeläisessä.
Vantaalaisten kokoonpano koki menetyksen, kun sarjakärkeen hamuava TUTO nappasi lohipaidoista Jani-Petteri Heleniuksen.
Jokipoikien kokoonpanosta puuttuu yhä hyökkääjäkaksikko Jesse Paukku – Oula Uski. Sentteri Joona Mannisen kausi on puolestaan paketissa.