KooKoo ja KalPa ovat Mestis-historian aikana tahkonneet tasaisia pelejä, joissa ei ole juurikaan maaleilla mässäilty. Vierasvoitot ovat olleet harvassa. Viime kaudella Kouvolan peleissä pisteet ensin tasatattin (2-2) ja sitten KooKoo voitti (4-1). Kuopiossa KalPa voitti molemmat ottelut (2-1 ja 3-0). Myös tällä kaudella KalPa klaarasi kotiottelunsa, ja voitti vahvan avauseränsä ansiosta lukemin 4-1. Aki Korhonen, Sami Salonen ja Teemu Somppi keräsivät ottelusta tehot 1+1. KooKoon ainokaisen iski Reino Soijärvi.
Sarjan suurimpiin voittajasuosikkeihin lukeutuva KalPa on pysytellyt koko kauden kärkisijoilla, yhdessä Jukureiden kanssa muutaman pisteen haastajiaan edellä. Varsinkin alkukaudesta joukkue oli hurjassa vedossa. Kymmenestä ensimmäisestä pelistään se saalisti 16 pistettä. Viimeisistä viidestä pelistään se on kuitenkin voittanut vain kaksi: FPS:n vieraissa ja Salamat kotonaan. KalPan 24 pisteestä vieraissa on tullut yhdeksän.
Lähes puolet KalPaa pienemmällä budjetilla operoiva KooKoo on pysytellyt hajuetäisyydellä kärjestä läpi kauden. Lokakuun alkupuolella se valahti kolmen peräkkäisen tappion johdosta keskiviivan alle. Viidestä viime pelistään KooKoo on kuitenkin voittanut neljä ja majailee täten sijalla kolme. Pisteitä sillä on kasassa kaksikymmentä ja kotonaan joukkue on tällä kaudella hävinnyt vain Jukureille. Vähitellen KooKoo on luopunut jalkapalloasenteestaan, ja otteluiden maalimääräkin on normalisoitunut.
Maaottelutauolta kumpikin kumppani palasi kunniakkaasti. Voitot tulivat, vaikkakaan kovin vakuuttaviksi ei esityksiä voine kutsua. KalPa kaatoi Salamat 4-2 tiistaina ja KooKoo Haukat vieraissa keskiviikkona niukasti 3-4.
Kapellimestariton KalPa
KalPaa rasittaa muutama loukkaantuminen. Näistä eniten pelissä tulee näkymään ykköshyökkääjä Sami Salosen poissaolo. Kauden tehokkaasti aloittaneen Salosen merkitys joukkueelleen tahtipuikon heiluttajana on ollut vähintään yhtä suuri kuin esimerkiksi sukunimikaimansa Esa-Pekan johtamalleen pumpulle Los Angelesissa.
Kaikken selvimmin KalPan kärsimä menetys on näkynyt ylivoimatehossa. Salosen orkestroidessa KalPa rankaisi keskimäärin joka viidennestä erikoistilanteestaan. Forssassa joukkue mätti paikallisen Palloseuran taakse neljäs yv-maalia, mutta Jukureita ja Salamoita vastaan ideat olivatkin vähissä.
Salosen lisäksi sivussa ovat puolustaja Juha Alastalo sekä aivotärähdyksen jäljiltä lepäävä kovaotteinen laitahyökkääjä Jarno Niinimäki. Loukkaantumisten johdosta Mika Pieniniemi on joutunut sotkemaan kentällisiä, ja lisää muutoksia lienee luvassa myös torstaiksi. Kakkosvitja Somppi-Hämäläinen-Ahosilta saanee jatkaa tutussa muodossa, mutta muihin viisikoihin kuopiolaisvalmentaja kaipailee uutta ilmettä.
Vaikka kakkoskentällinen onkin maalinteossa kiitettävästi onnistunut, ei senkään pelureiden tahti ole pysynyt alkukauden veroisena. Maalintekijän roolia havitteleva Teemu Somppi ei ole osunut yli kuukauteen, eli seitsemään peliin tolppien väliin. Syöttöjä sentään on tullut neljä. Myöskään vitjan toinen laituri, erinomainen maalinsylkijä Marko Ahosilta ei ole aivan omalla tehotasollaan: kymmenessä viime pelissä neljä maalia.
Ketjun ja koko KalPan tehokkaimpia ovatkin olleet keskushyökkääjä Ville Hämäläinen sekä puolustaja Samuli Suhonen. Hämäläinen on kuudessa viime pelissä on juhlinut maalin merkiksi kuudesti. Tehopakki Suhonen jäi pisteittä salamoita vastaan tiistaina, mutta oli sitä ennen saalistanut vähintään yhden syöttöpisteen viidessä peräkkäisessä ottelussa.
Soijärven ruuti kuivana
KooKooltakin puuttuu pelintekijä, mutta toisin kuin KalPalta ei kyseessä ole uusi tilanne. Lopulta Sportiin matkannut Antti Karhula ei nimittäin pystynyt missään vaiheessa nousemaan odotetulle tasolleen ja korvaamaan Timo Nurmbergia tai Mikko Kinnusta. Niinpä KooKoon ykkösvitjaa onkin viime pelien ajan johtanut laiturin tontilla aiemmin viihtynyt Tatu Kattelus.
Katteluksen johdolla ykköskentän peli onkin piristynyt huimasti. Varsinkin alkukauden unten mailla vaellellut toinen laituri Reino Soijärvi on kuuma kuin kiukaan kivi. Soijärven pisteputki venyi keskiviikkona jo kuuden pelin mittaiseksi. Tehot tältä ajalta ovat 4+7. Troikan kolmantena lenkkinä häärii kesällä NHL-varauksella yllätetty nuori Ossi Louhivaara.
Seura etsii aktiivisesti uusia vahvistuksia, ja etenkin ylivoiman pyörittäjälle olisi käyttöä. KooKoo on tehnyt viidessätoista pelissään vasta kahdeksan ylivoimamaalia. Paikkoja on kyllä ollut, jopa enemmän kuin muilla joukkueilla. Sarjasijoitukseen heikko ylivoima ei ole kuitenkaan ratkaisevasti vaikuttanut, sillä vastaavasti alivoima ei olisi paljon varmemmin voinut kulkea. Päästettyjä maaleja on nimittäin kertynyt vasta neljä.
KooKoon pelissä saattaa vielä torstaina näkyä edellisillan tiukka vääntö Haukkoja vastaan. Joukkueen sairastuvalla on vähintään vuoden loppuun asti sivussa oleva luottopuolustaja Jussi Onnela sekä todennäköisesti myös juniorihyökkääjät Eemeli Koskelainen ja Jani Heikari. Mansikan mukaan joukkue jatkaa torstaina samalla kokoonpanolla millä Haukat kaatui keskiviikkona.
Maalivahdit ja puolustuspeli pääosassa
Maalijuhlia Kouvolassa tuskin torstaina nähdään, vaikka kummastakin joukkueesta hyökkäysvoimaa löytyykin. Kummankin joukkueen puolustuspeli on kuosissa ja maalivahdit erinomaisia. KalPan maalilla pelaa torstaina Pasi Kuivalainen, sarjan ehdottomasti kokenein pelaaja. KooKoon maalia puolestaan vartioinee torjuntatilaston kärkikolmikossa koko kauden viihtynyt Jaakko Suomalainen.
Tapparan mestarijoukkueesta kasvattiseuraansa palanneen Kuivalaisen torjuntaprosenttin on kymmenen Mestis-pelin jälkeen 91,29%. Kaksi kertaa maalinsa koskemattoman pitänyt Suomalainen on pelannut kolmessatoista ottelussa lukemin 93,24%.
Puolustus oli osa-alue, jonka kykyjä vielä ennen kauden alkua epäiltiin kummankin joukkueen osalta. Jo tässä vaiheessa kautta voi sanoa tuon olleen turhaa, sillä sekä KooKoon että KalPan päästettyjen maalien määrä on sarjan parhaimmistoa. Alkukauden aikana varsinkin KooKoon pelityyliä on moitittu aiempaa puolustusvoittoisemmaksi. Maalimäärissä mitattuna se on sitä ollutkin, mutta ainakin kotihallissaan joukkue on pyrkinyt vahvasti avoimeen hyökkäyspeliin - mikä sitten onkin usein näkynyt helppoina oman pään virheinä. Ylivoimaan laajahkosta kotijoukkueesta ei ole löytynyt vielä osaavia miehiä.
Molemmat joukkueet pystyvät fyysiseen, mutta puhtaaseen peliin. KooKoo on ainoana joukkueena selvinnyt tällä kaudella alle kymmenen minuutin jäähykeskiarvolla peliä kohti. Tiukoissa peleissä tunteet voivat joskus kuitenkin kuumentua, ja ovat parivaljakon kohtaamisissa toisinaan kuumenneetkin. Kouvolalaisyleisö odottelee takuulla innolla Teemu Sompin paluuta viime kauden kotihalliinsa. Sompin taidot muistetaan, mutta valitettavasti lappeenrantalainen ehti näyttää puolen kauden pestinsä aikana myös nurjempaa puoltaan.
Allekirjoittanut veikkaa torstain tarjoavan hyvää ja vauhdikasta kiekkoa, lopputuloksen 3-1 tai 1-3, ja vähintään yhden käytöskympin.