Sarjan heikoimmat puolustukset kohtaavat

MESTIS / Ennakko
Kumman joukkueen maalivahti onnistuu tukkimaan maalinsuunsa paremmin?
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Heinolan keskiviikkoillassa iskevät yhteen Peliitat ja LeKi. Peliitat yrittää oikaista kolmen ottelun mittaista kotiotteluiden tappioputkeaan ja kammeta itseään pois karsintaviivan läheisyydestä. Kisa puolestaan lähtee otteluun allaan riemukas kotivoitto KooKoosta. Kauden aiemmat kohtaamiset ovat isännille voitoin 3-1.

Kotijoukkue Peliittojen kausi on ollut masentava. Joukkue makaa sarjataulukossa sijalla 10 ja pudotuspeleihin on matkaa jo yhdeksän pistettä. Karsintaviiva on puolestaan vain kahden pisteen päässä, joten tilanne ei ole joukkueen kannalta helppo.

Vierasjoukkue LeKin kausi on ollut melkoista vuoristorataa. Joukkue kävi yhdessä vaiheessa jo sarjan kärjessäkin ja pahimmillaan se on ollut sijalla yhdeksän. Huipputasaisen sarjan ansiosta Kisalla on nyt matkaa pudotuspelien kotietuun vain neljä pistettä.

Keskiviikon pelistä voidaan odottaa runsasmaalista, sillä vastakkain on kaksi sarjassa eniten maaleja päästänyttä joukkuetta. LeKi on myös tehnyt eniten maaleja sarjassa, lähes 20 enemmän kuin Peliitat. Hyökkäyspäässä varsinkin Tappara-laina Arttu Ilomäki on pelannut vahvaa kautta ja johtaa Mestiksen pistepörssiä.

Ilveksen kanukkisentteri Daniel Corso hyökkää illan ottelussa LeKin paidassa.

Kummankin joukkueen maalivahdit löytyvät torjuntaprosenttitilaston häntäpäästä. Sekä LeKin Jarno Laitinen että Peliittojen Antti Rautiola ovat kärsineet joukkueidensa heikosta puolustuspelistä, mutta olisivat voineet myös suoriutua paremmin. Tänään peliittamaalilla torjuu Janne Juvonen.

Vierasjoukkue LeKi lähtee haastamaan heinolalaisia innokkaasti. Päävalmentaja Jarkko Gladilla on selkeä tavoite mielessään.

− Lähdemme Heinolaan hakemaan kauden parasta esitystä siellä. Tästä syystä meidän täytyy pelata todella hyvin, toteaa Glad.

Peliittojen riveissä debytoi puolustaja Nikas Tikkinen, joka saapui Heinolaan viikon mittaiselle lainalle.

LeKin riveissä nähdään Tapparalta lainamiehet Ilomäki ja Toni Kallela. Myös Ilvekseltä tulee yksi lainamies. Aki Juusela jatkaa sairastuvalla. Peliittojen sairastuvalla jatkavat Aki Nurminen ja Ville-Valtteri Leskinen.

Seuraa Heitä

Niklas Tikkinen #55 |

Puolustaja

Blues-puolustaja saapui Heinolaan viikon mittaiselle lainalle ja tekee ensiesiintymisensä keskiviikkona.

Toni Kallela #93 |

Laitahyökkääjä

Kallela liittyy lempääläläisten joukkoon hakemaan peliaikaa ja vastuuta. Saako mies tulosta aikaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle