HC Keski-Uusimaa on ollut marraskuun aikana kovassa vireessä, sillä kahdeksasta ottelusta joukkue on hävinnyt vain kahdesti. Edellisen viikon kolmesta ottelusta joukkue saalisti seitsemän pistettä voitettuaan vieraskaukalossa Sportin ja Jokipojat. Ainoan tappionsa leijonapaidat kärsivät Kajaanin Hokille voittomaalikilpailussa maalein 2-1.
− Todella tyytyväisiä ollaan tähän rankkaan viikkoon. Erinomainen pistesaldo ja kova taistelu. Haluan nostaa hattua joukkueelle ja myös loistavan työn tehneelle huoltajallemme Niko Kuismalle, iloitsee HCK:n apuvalmentaja Joni Petrell seuran verkkosivuilla.
Edes loukkaantumiset eivät ole pilanneet kotijoukkueen huimaa virettä. Onnistumisia on nähty laajalla rintamalla ja maalivahtipeli on ollut loistavalla tasolla. Vierailijoiden tuleekin pysyä jäähyaitiosta poissa, sillä HCK:n ylivoima on ollut todella tehokasta kauden aikana.
− Jukurit on erittäin nimekäs ryhmä ja Pikkaraisen valmentamat joukkueet ovat aina työteliäitä. Heiltä löytyy rutkasti yksilötaitoa, joten kova ilta on varmasti tulossa meille, tietää Petrell.
Mestiksessä alkukauden vaihtelevin ottein pelannut vierasjoukkue Jukurit on pystynyt esittämään entistä parempia otteita kaukalossa viime aikoina. Kahdeksasta edellisestä ottelusta Jukurit on poistunut voittajana kuudesti. Jukureille nykyään hyvin tuttuun tapaan kahdeksasta ottelusta peräti kuusi on ratkaistu varsinaisen peliajan jälkeen.
Edellisen viikon kaksi ottelua päättyivät voitokkaasti, kun Jukurit haki keskiviikkona 2-1-jatkoaikavoiton KooKoosta ja perjantaina LeKi kaatui kotikaukalossa luvuin 6-1.
Jukureiden valmentaja Timo Turunen tietää, mihin on keskiviikkona iskettävä.
− Hyökkäyssuuntaan vastassa on HCK:n keskialueen sumppu, johon paras lääke on riittävä pelinopeus.
− Pelaajisto on hyvä ja heillä on paljon liigakokemusta, Turunen jatkaa.
Jukureiden parantuneille otteille löytyy selkeä selitys. Hyvän alkukauden pelannut Toni Jalo on alkanut saada apuja hyökkäyspäässä ykkösketjuun nostetulta Jesse Rohtlalta sekä Jesse Juntheikiltä. Lisäksi maalilla Tadeas Galansky on esittänyt hyviä otteita ja antanut joukkueelle mahdollisuuden voittoon.
Molemmilla joukkueilla loukkaantumishuolia
Loukkaantumisten takia poissa HCK:n kokoonpanosta ovat Tommi Laine ja Tero Konttinen. Lisäksi edellisellä viikolla loukkaantuneet Nikke Kettukangas ja Olli Korkeavuori jättävät ottelun väliin. Loukkaantumisesta toipunut Jesse Uronen ja flunssasta tervehtynyt Joel Lehtinen hakevat pelituntumaa BeWe Tuuskista eivätkä niin ikään pelaa keskiviikkona. Leijonapaitojen maalilla aloittaa Richard Ullberg.
Jukureilta varmuudella sivussa ovat loukkaantuneena olevat Joonas Kalliola sekä Toni Hyvärinen. Maalilla jatkaa hyviä otteita esittänyt Galansky.