Jukurit katkaisemaan HCK:n kotitaikaa

MESTIS / Ennakko
Juhliiko HCK kotonaan myös Jukureita vastaan?
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Kolmen ottelun tappioputkessa liitävä Mikkelin Jukurit matkaa perjantai-iltana HC Keski-Uusimaan vieraaksi, joka viime kierroksella onnistui nousemaan sarjassa jo toiseksi.

HCK ja Jukurit ovat kohdanneet kuluvan kauden aikana kahdesti. Ensimmäisen ottelun voittajana poistui kotikaukalossaan pelannut HCK luvuin 3-1, mutta edellinen ottelu päättyi Jukureille niukasti 5-4.

Kovasti tähän kauteen satsannut HCK on aloittanut vuotensa kahdella voitolla kolmesta ottelusta. Vieraskiertueella joukkue taipui ensiksi Hokille 6-3, mutta voitti seuraavana päivänä JYP-Akatemian jatkoajan jälkeen numeroin 3-4.

Lisäksi keskiviikona keravalaiset nappasivat kolme pistettä Peliitoilta luvuin 5-3. Kahdesta voitosta huolimatta leijonapaitojen pelinopeus on ollut kateissa, eikä valmennus ole ollut täysin tyytyväinen suoritukseen.

− Oltiin viimeksi Jukureita vastaan selvästi huonompia ja täällä kotonakin oltiin purjeissa, vaikka voitimme. Perjantaina pelimme pitää olla vähintään sillä tasolla, jolla se oli keskiviikkona kolmannessa erässä, kommentoi valmentaja Joni Petrell HCK:n verkkosivuilla.

HCK on ollut erityisen vahva koko kauden kotikentällään, sillä kolme pistettä on lähtenyt vierasjoukkueen matkaan vain kolme kertaa, viimeksi joulun alla, kun vastassa oli Jokipojat.

Kotijoukkueen vahvuudesta ovat perjantaina poissa loukkaantumisten takia hyökkääjät Jesse Uronen, Matias Perkkiö, Juuso Forsström, Miiko Hintz ja Tommi Laine. Lisäksi päävalmentaja Mikael Kotkaniemi kärsii toimintakieltoaan vielä tämän ottelun, joten päävastuun ottaa valmentaja Joni Petrell.

Pelikieltonsa kärsinyt kolossipuolustaja Jani Honkanen sen sijaan palannee keravalaisten takalinjoille.

Voidaan puhua, että kolmen ottelun tappioputkessa oleva Jukurit on sarjataulukossa vasta viidentenä. Päävalmentaja Antti Pennasen saapumisen jälkeen Jukurit voitti kaksi ottelua, mutta seuraavissa kolmessa ottelussa on tullut kuokkaan KooKoolle, Peliitoille ja JYP-Akatemialle.

Keskiviikon vierasottelu Jyväskylässä päättyi JYP-Akatemian voittoon ansaitusti. Etenkin kaksi ensimmäistä erää oli mikkeliläisiltä hyvin huonoa peliä ja nuori JYP-Akatemian joukkue piti Jukureita pilkkanaan hyvän pelitavan ja luistelunopeuden vuoksi. Pennasella ja koko joukkueella on paljon töitä tehtävänä kevättä varten.

− HCK:n joukkueessa moni osa-alue on kunnossa ja se vaatii meiltä hyvää onnistumista. Pelkkä onnistunut puolustuspelaaminen ei riitä, hyviä onnistumisia kaivataan myös hyökkäyssuuntaan, Jukurien päävalmentaja Antti Pennanen tuumii seuran verkkosivuilla.

Jukureilta on todennäköisesti loukkaantumisten takia poissa hyökkääjät Toni Hyvärinen ja Joonas Kalliola. Lopullinen kokoonpano ratkeaa kuitenkin vasta pelipäivänä, mutta maalilla aloittaa Tadeas Galansky.

Seuraa Heitä

Jesse Juntheikki #80 | Rapaces de Gap

Laitahyökkääjä

Juntheikin alkukausi oli hyvin vaikea, mutta näppärä hyökkääjä on saanut itseluottamusta onnistumisiensa myötä. Vahvuudet löytyvät hyökkäyspäästä.

Tuomas Muhonen # |

Laitahyökkääjä

27-vuotias Muhonen palasi Mestikseen HCK:n joukkueeseen. Taitavat kädet ja kohtuu hyvän laukauksen omaava Muhonen voi olla hyvinkin vaikea pideltävä Jukureiden puolustukselle.

» Lähetä palautetta toimitukselle