Ruusupuskia ja jääkiekkoa

MESTIS / Ennakko
Peliitat ja Sport kohtaavat tällä kertaa Heinolassa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Perjantai-iltana Peliitat saa vieraakseen sarjakärki Sportin. Ottelun alussa nähdään maailmanmestarin palkitseminen, kun Peliittojen päävalmentajalle Petri Karjalaiselle laitetaan ruusupuska ja plakaati kouraan.

Peliittojen ja Sportin kohtaminen ei kenties ole spektaakkeli, jota suuri kansa odottaa. Se on kuitenkin kolmen pisteen ottelu, eikä kummallakaan joukkueella ole varaa niitä menettää ensimmäistäkään. Peliitat taistelee sarjataulukon perällä varmistaakseen paikan Mestiksessä myös ensi kaudella, kun taas Sportin tähtäimessä on runkosarjan voitto.

Lähtokohdista huolimatta peli tuskin tulee olemaan täysin yksipuolista. Viime viikolla Sport hävisi SaPKolle vierasottelussa, vaikkakin hallitsi ottelua ja heti perään lauantaina Jokipojille maalein 4-1.

Viime viikolla puolestaan Peliitat onnistui kaatamaan Jukurit vieraissa, mutta keskiviikkona heinolalaisten oli tyytyminen pisteettömään reissuun Keravalle.

Heinolalaisten parhaat avut löytyvät hyökkäyspäästä. Muun muassa senioriosaston Jani Keinänen on ollut liekeissä keräämällä viimeiseen kolmeen otteluun vakuuttavat tehot 4+1. Puolustuksessa puolestaan Peliitoilla olisi parantamisen varaa.

Tasaisen vahvaa kautta pelanneen Sportin kone on soittanut hienoisia hyytymisen merkkejä, mutta lähes viikon mittainen tauko antanee vaasalaisille energiassa etulyöntiaseman tässä ottelussa matkustelusta huolimatta. Vaasalaisten tehomiehiltä, Samuli Kivimäeltä ja Lassi Kokkalalta, voi odottaa pisteitä myös Heinolassa, koska koko joukkue on varmasti oppinut viimeisimmästä reissusta Itä-Suomeen.

Maalivahdeissa kummallakaan joukkueella ei ole ollut suurempaa valittamisen varaa. Peliittojen maalilla Anssi Pesonen on ollut erittäin hyvä, vaikka lopputulokset ja tilastot eivät ehkä niin antaisi ymmärtää. Sportin maalia lähes poikkeuksetta vartioinut Joonas Kuusela poimii tasaisesti kiekkoja, joskin harvemmin on äärimmäisissä liekeissä. Tähän osastoon kummankaan joukkueen peli ei kuitenkaan kaadu illan koitoksessa.

Sportin kokoopanosta on pois ainakin Markus Piispanen. Muita poissaoloja ei todenäköisesti ole.

Peliittojen aloittava maalivahti on puolestaan vielä auki. Mikäli Antti Rautiola ei palaa Pelicansista, niin maalilla seisonee Pesonen. Puolustaja Aki Nurminen saattaa pelata ja hyökkääjä Ville-Valtteri Leskinen huilaa vielä tämän viikon. Puolustaja Roland Hofer ei pelanne Sportia vastaan.

Seuraa Heitä

Jani Keinänen #8 |

Keskushyökkääjä

Oivalliseen vireeseen äitynyt konkari saattaa säväyttää myös Sportia vastaan.

Samuli Kivimäki #28 |

Oikea laitahyökkääjä

Kahdessa edellisessä ottelussa melko vaisu. Joko taas näemme perinteistä Kivimäkeä?

» Lähetä palautetta toimitukselle