Peliitoilla koitti paluu arkeen joulutauon ja sitä edeltäneen kahden voiton jälkeen. Jukurit venytti voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi, kun heinolalaisten kaatamiseen riitti hieman heikompi esitys.
– Puolustettiin järkevästi, sillä vastustaja sai tasakentällisin vain 3-4 vaarallista maalipaikkaa, summasi Jukurien valmentaja Jarno Pikkarainen.
Peliitat koki ennen ottelua takaiskun, sillä Jani Keinänen joutui jäämään Heinolaan kuumeen vuoksi.
– Ei mennyt niin kuin suunniteltiin. Meidän maalinedusmiehet eivät olleet aivan hereillä, sillä keskityttiin vääriin asioihin ja hävittiin kiekkoja keskialueella. Avauserä oli aivan kaameaa. Hävittiin paremmalle, myönsi Peliittojen valmentaja Janne Sinkkonen.
Peliittojen onnenkantamoinen ei riittänyt
Jukurit otti alusta alkaen vahvan otteen itselleen, mutta Peliitat onnistui yllättämään isännät vastahyökkäyksellään. Vain reilun neljän minuutin pelin jälkeen Joni Isomäki pääsi tuulettamaan ottelun avausmaalia.
Mikkeliläiset eivät kuitenkaan lannistuneet vieraiden osumasta, vaan Iiro Memosen ampuma kiekko lirui pian ohi Tuukka Huumosen.
Heinolalaiset siirtyivät ottelussa toisen kerran johtoon ensimmäisen erän puolessa välissä. Kiekko lirui jukurivahti Teemu Seppäsen lapaan, josta tämä erehtyi syöttämään vastaan tulleelle Martin Ekströmille.
Jukurien osumat roikkuivat ilmassa koko erän, mutta vain Riku Dufva ja Juuso Akkanen onnistuivat Memosen lisäksi maalinteossa. Dufvalle osuma oli kauden ensimmäinen.
– Ensimmäinen erä oli meiltä pirteää pelaamista. Luotiin iso määrä paikkoja, joten numerot olisivat voineet olla reilummatkin, vahvisti Pikkarainen.
Toinen erä oli maaliton. Peliittojen onneksi Jukurien hyökkäyspelaamisesta puuttui viimeinen rutistus. Heinolalaisten maalille vaihdettu Heikki Tuomisto joutui kovaan tulitukseen, mutta esimerkiksi Mikko Hakkaraisen ja Tobias Salmelaisen yritykset jäivät torsoiksi.
– Toinen erä puolustettiin hyvin, mutta kaveria oli tarkoitus painostaa enemmän yhden maalin tappioasemassa, kertoi Sinkkonen.
Jukurit sai päätöserään salama-alun, sillä Tobias Salmelaisen maali syntyi vain 28 sekunnin pelin jälkeen. Salmelainen nousi vasemmalta laidalta maalille tehden kauan kaivatun lisäosuman.
– Ensimmäisessä vaihdossa kaksi pahaa virhettä ja kaula kasvoi yhä, harmitteli Sinkkonen.
– Tämä maali vapautti pelaamista ja tuli psykologisesti tärkeään paikkaan, totesi puolestaan Pikkarainen.
Viimeisen niitin vieraiden arkkuun iski Jesse Rohtla, joka iski paluukiekon sisään kymmenen minuuttia ennen päätössummeria.
Peliitat ei kyennyt luomaan kovin vaarallisia tilanteita edes päästyään jauhamaan kahden miehen ylivoimaa loppuminuuteilla.
– Meillä oli hyvä alivoima vastassa, tyytyi Sinkkonen toteamaan.