Keskiviikkoiltana Jyväskylässä nähtiin revanssi, sillä JYP-Akatemia ja Hokki olivat kohdanneet edellisviikon keskiviikkona juurikin Jyväskylässä, jolloin kajaanilaisryhmä kävi nappaamassa vieraspisteet lukemin 2–5. Tänään tarjolla oli revanssi, jonka Akatemia pystyi nappaamaan.
Jyväskyläläisryhmän maalivahdin Sami Rajaniemen huippuilta ja tiiviit puolustusrivit pitivät Hokin vain yhdessä maalissa, mikä takasi Akatemialle ensimmäisen kolmen pisteen voiton sitten marraskuun lopun, jolloin TUTO kaatui kotihallissa lukemin 6–3.
Neljän ottelun voittoputkessa edennyt kajaanilaisryhmä ei esittänyt päävalmentaja Petri Mattilan mielestä parhaimpia otteita, vaan pelillinen taso romahti aiempiin otteluihin verrattuna.
– Asenne alussa ratkaisee lopputuloksen, ja niin kävi tänään. Kuvittelimme neljän voiton jälkeen, että tässä pääsee jotenkin vähemmällä ja voittaa helpommin emmekä olleet henkisesti läsnä urheilutapahtumassa. Kiekollinen pelimme oli surkeaa, ja se on raskasta jos ei pysty yhtään hyökkäämään. On harhasyöttöä tai kiekkoa ei saa muuten vaan haltuun seisoville jaloilleen, Mattila ruoski.
Keskiviikon ottelu ratkesi pitkälti jyväskyläläisten vahvaan toisen erän alkuun, jolloin lukemat tulostaululla muuttuivat vierasjohdosta kotijoukkueen johtoasemaan. Mattila jäikin harmittelemaan toisen erän alun virheitä.
– Siinä tuli pari kovaa virhettä, ja JYP pääsi 2-1–hyökkäyksistä tekemään maalinsa. Kolmannessa erässä yritimme pientä takaa-ajoa ja oli pari hyvää paikkaakin, mutta työmäärä ei tänään ollut voittamisen vaatimalla tasolla emmekä ansainneet onneamme lopun ratkaisuihin.
Tarkastuksen kautta johtoon
Jyväskylässä maalien makuun päästiin ensimmäisen erän puolessa välissä, kun Ville Rajalan osuma hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen. Syöttöpisteet osumaan nappasivat Jesse Häkkinen ja Veli-Valtteri Leinonen.
Avauserää takaiskusta huolimatta hallinnut JYP-Akatemia tuli tasatilanteeseen toisen erän puolessa välissä, kun Juuso Forrström sai avattua maalihanansa JYP-Akatemian paidassa. Hokin heikompi hetki sai jatkoa tällä kertaa ylivoimalla, sillä JYP-Akatemian Janne Kumpulainen pääsi iskemään voittomaaliksi jääneen osuman Miika Roineen ja Antti Jaatisen syötöistä.
Kolmannessa erässä Hokki sai aikaan hyvän takaa-ajon, mutta loppuhetkien kuudella neljää vastaan tilanteesta huolimatta maalit jäivät puuttumaan ja täten jyväskyläläiset nappasivat arvokkaat täydet pisteet hankalempien aikojen päätteeksi.
Tappion kokenut Hokki pelaa perjantaina Heinolassa Peliittoja vastaan ja lauantaina Kiekko-Vantaata vastaan. keskiviikon kokoonpanosta puuttuivat ykkösketjun hyökkääjät Riku
Toivo ja Teemu Virtala. Lisäksi loppuviikon otteluista tipahti keskiviikkona jo toisen vaihtonsa jälkeen hyökkääjä Miska Humaloja.
– Humaloja kärsii aivotärähdyksestä, Toivo oli opiskelemassa ja Virtalalla oli jalkakramppi. Kentälliset tässä ovat menneet uusiksi, mutta ei sillä mitään selitellä, niihin on sopeuduttava.
– Toivo on tulossa perjantaiksi takaisin, Virtalan tilanne on auki. Mutta miestä on reissussa mukana sen vuoksi, että aukot saadaan täytettyä, ja perjantaina katsotaan Heinolassa uudestaan. Tästä otamme opiksemme, Mattila lupasi tammikuun toisen tappio-ottelun jäljiltä.