Kierrosennakko: Jukurit vierailulle Vaasaan kärkikamppailun merkeissä
Kuntokäyrät
Edellisessä ottelussaan Jukurit kärsi yllätystappion, kun Mikkelissä vieraillut sarjajumbo Peliitat onnistui saalistamaan voiton voittomaalikilpailun jälkeen. Ottelussa Jukurien otteet olivat melko nihkeitä, ja viimeinen puristus tuntui puuttuvan varsinkin maalinteosta. Tappiosta huolimatta mikkeliläiset ovat hyvässä vireessä, pisteitä on tullut tilille peräti 13 edellisessä ottelussa.
Kovaan lentoon ovat päässeet myös kotkapaidat. Edellisessä ottelussa lauantaina Jokipojat kaatui 2-1, ja tätä ennen K-Vantaa sai kyytiä lukemin 6-1. Jukureita huonommaksi Sport ei jää, sillä myös vaasalaisten pisteellisten otteluiden putki on jo 13 ottelun mittainen. Jukurien tapaan edellinen pisteetön ottelu on marraskuulta.
Ratkaisun paikat
Yksi Sportin menestyksen takeita on ollut sen vahva pelitapa, johon se luottaa kuin kiveen. Systeemiä jauhetaan ottelussa niin kauan, että se myös tuottaa tulosta. Pienen otteluruuhkan jälkeen vaasalaiset ovat nyt saaneet leputtaa jalkojaan lauantaista lähtien, joten myös vireystilan pitäisi olla hyvä. Maalilla Joni Puurula tarjoaa joukkueelleen mahdollisuuden voittoon illasta toiseen.
Jukurien kunto keskiviikon otteluun on hieman arvoitus, sillä edellisestä ottelusta on alla tappio sarjajumbolle. Vaikka isossa kuvassa peli on toiminut hyvin, välillä otteet ailahtelevat, ja tämä oli nähtävissä juuri Peliitat-kamppailussa. Lauantain ongelmat on korjattava, ja terävyyden löydyttävä, mikäli Jukurit mielii haastaa kovakuntoisen vaasalaisryhmän.
Viime kevään finaalin uusinnassa on ainekest tiukkaan otteluun, kuten näille joukkueille on tyypillistä. Kuluvan kauden kohtaamiset ovat Jukureille 2-1, ja kaikki ottelut ovat ratkenneet yhden maalin erolla. Mikäli ottelu ratkeaa varsinaisella peliajalla, häviäjäjoukkueen 13 ottelun pisteputki katkeaa.
Kokoonpanot
Sportin maalilla jatkaa Puurula. Muita muutoksia kokoonpanoon ei ole tiedossa.
Jukureilta poissa ovat ainakin pitkäaikaispotilaat Sami Lähteenmäki, Antti Ojanen ja Riku Dufva. Mielenkiintoisesta kolmen maalivahdin tilanteesta johtuen illan maalivahtivalintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.
Muuta
Kierroksen muut ottelut
SaPKo – Jokipojat
Keskiviikkona Savonlinnan Talvisalossa iskee yhteen perinteiset kilpakumppanit SaPKo ja Jokipojat. Talvisalon jäähalli on viime kausina ollut Jokipojille Vaasan jälkeen pahin vieraspelipaikka, sillä Jokipojat on onnistunut kaatamaan SaPKon vieraskentällä viimeksi joulukuussa 2008.
Helppo urakka ei Jokipojilla tule olemaan edessä myöskään tulevassa kohtaamisessa. Joukkueen peli on yskähdellyt koko alkuvuoden ajan. Ennen joulua loistanut ylivoimapelikin on ollut sangen tehotonta.
SaPKo sen sijaan on mukavassa nousukiidossa, ja jos joukkueen otteet jatkuvat samanlaisina, tulee pudotuspelipaikka olemaan selviö. Viimeisistä kahdeksasta ottelustaan SaPKo on napannut pisteitä kuusi kertaa, ja savonlinnalaisten voittoon noista otteluista on päättynyt viisi.
Kotonaan SaPKo on hävinnyt viimeksi yli kuukausi sitten, ja vieraina ovat tänä aikana käyneet Hokki, Sport ja KooKoo. Ajoittaisia "nukahduksia" lukuun ottamatta SaPKo on puolustanut koko viisikkona niin hyvin, että sen jatkuessa ei yksikään joukkue ota savonlinnalaisilta helppoja pisteitä.
Keskiviikon kotijoukkueen kokoonpano on mielenkiintoinen, sillä Jukureista lainatun Teemu Seppäsen lisäksi kokoonpanoon liittyy loppukauden kattavan sopimuksen tehnyt, jo viime kaudella pässipaidassa vakuuttanut puolustaja Matti Hana. Hana luutii Jokipojat-kamppailussa Markus Tuomaalan pakkiparina. Poissa on ainakin pitkäaikaispotilas Henri Tissari.
Jokipoikien kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia viime viikon tappiollisten LeKi ja Sport -kotiotteluiden jälkeen. Joensuulaisjoukkue lainasi ykkösmaalivahtinsa Antti Oren Espoon Bluesiin tämän viikon ajaksi, ja vastaavasti Bluesista Joensuuhun siirtyivät maalivahti Lars Volden ja hyökkääjä Roope Ranta
Ranta on tämän kauden aiempien Joensuun vierailuidensa aikana ollut kovassa pelivireessä iskien seitsemässä pelaamassaan mestisottelussa tehot 8+6. Jokipojilta puuttuu kokoonpanostaan kaksi hyökkääjää, pelikieltoaan kärsivä Ilmari Pitkänen ja loukkaantunut Niko Snellman. Keskiviikkona maalilla aloittanee Eemeli Sivonen.
K-Vantaa – Peliitat
K-Vantaa palaa keskiviikkona kotikaukaloon haastettuaan kahdessa edellisessä matsissa sarjan kovakuntoisimpiin kuuluvat Jukurit ja Sportin. Kummankin ottelun selvin lukemin hävinnyt vantaalaismiehistö pyrkii kuitenkin kotikaukalossaan palaamaan voittojen tielle, sillä sarjataulukossa jo pudotuspeliviivan alapuolelle valahtaneella joukkueella on edessään viisi äärimmäisen tärkeää ottelua sellaisten joukkueiden kanssa, jotka ovat sarjataulukossa hyvin lähellä vantaalaisia.
Taistelu pudotuspelipaikasta siis tiivistyy. Peliitat on sarjajumbo ja varmasti joukkue, joka vantaalaisleirissä nähdään eräänlaisena pakkovoittona, mikäli joukkue mielii säilyttää saumansa pudotuspelipaikkaan.
Vantaalaisten pistetahti ei viimeisten kahdeksan ottelun osalta ole erityisen kehuttava, sillä tilille on joulukuun puolenvälin jälkeen kirjattu yksi kolmen pisteen voitto, yksi kahden pisteen voitto, yksi yhden pisteen tappio sekä viisi nollan pisteen ottelua.
Pudotuspelipaikan saavuttaakseen on joukkueen löydettävä parempi taso tekemiseensä, ja osittain sitä varmasti auttaa hiljalleen uomiinsa asettuva kokoonpano. Alkuviikosta julkaistiin Henrik Juntusen loppukauden kattava jatkosopimus. Kokenut Toni Mäkiaho sen sijaan jättää vantaalaisjoukkueen.
Loukkaantumisrintamalla vantaalaisille tuli huonoja uutisia, kun sekä maalivahti Jani Kauton että hyökkääjä Mikael Paunion osalta kausi tuli loukkaantumisten myötä päätökseen. Toni Pulkkisen ja Eetu Kosken kausi on paketoitu loukkaantumisten vuoksi jo aiemmin. Hyökkääjä Joel Lehtisen pelaaminen on lievän loukkaantumisen vuoksi epävarmaa. Hyvä uutinen on sen sijaan Antti Hämeenheimon toipuminen harjoittelukuntoon.
Peliitoille ottelu K-Vantaata vastaan on ehdoton pakkovoitto. Vantaan ohittaminen on Peliitoille vielä täysin mahdollista, sillä voittamalla varsinaisella peliajalla eroa vantaalaisiin olisi enää kolme pistettä. Joukkueet tulevat kohtaamaan toisensa vielä myöhemmin Heinolassa, joten keskinäisillä kapinoilla tulee olemaan valtava merkitys. Lisämotivaatiota vieraille antaa syksyn revanssiviikonlopun pelit K-Vantaata vastaan. Molemmissa peleissä heinolalaisjohto kääntyi lopulta tappioksi.
Peliitat on pelannut järjestäen tasaisia tiukkoja pelejä, jotka ovat useimmiten päättyneet tappioon. Viime viikolla heinolalaiset hävisivät kaksi tärkeää kotipeliä SaPKolle ja JYP-Akatemialle. Sen sijaan lauantaina Peliitat haki yllätysvoiton Mikkelistä, jossa sarjajohtaja kaatui voittolaukauskilpailun jälkeen.
Voitolla oli kuitenkin hintansa, sillä joukkueen kapteeni ja peräpään liideri Aki Nurminen sai ottelussa tällin polveensa. Vamman vakavuus ei ole vielä selvillä, mutta pahimmillaan Nurmisen loppukausi on vaarassa. Heinolalaisten maalia vartioi Vantaalla jompikumpi kaksikosta Tuukka Huumonen–Antti Rautiola.
JYP-Akatemia – Hokki
Jyväskylässä nähdään keskiviikkona toisinto, sillä edelliset ottelut juuri vastakkain pelanneet JYP-Akatemia ja Hokki kohtaavat jälleen Jyväskylässä. Lauantaina käydyssä ottelussa Hokki kävi korjaamassa vieraspisteet lukemin 2-5.
– Nuori joukkueemme vielä opettelee sarjan niksejä, kokeillaan ensi keskiviikkona uudestaan, kommentoi lauantaina JYP-Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi.
Tällä hetkellä neljän ottelun voittoputkessa etenevä Hokki on saanut oman pelinsä rullaamaan, mutta päävalmentaja Petri Mattila varoittelee turhasta henkselien paukuttelusta.
– Menneestä ei ole hyötyä kuin henkisellä puolella. Jokainen suoritus on aina tehtävä alusta, ja silloin kun sitä vaaditaan.
JYP-Akatemialla viime aikojen vire on ollut heikko, sillä joukkue on voittanut vain yhden edellisistä kuudesta ottelusta. Myös pelaajaliikenne Akatemia ja liigajoukkue JYP:n välillä tuo lisähaasteita arkeen. Hokki puolestaan lähtee lähes täysin iskukykyisellä joukkueella keskiviikon otteluun.
– Mika Mäkiaho kärsii aivotäräyksen jälkioireista, ja on sivussa. Kuumeessa olleet puolustajat Veli-Valtteri Leinonen ja Jonne Hattunen olivat tiistaina jääharjoituksissa. Melko terveestä joukkueesta pääsee kokoonpanon valitsemaan, ja varmuuden vuoksi lähdemme vähän isommalla joukkueella liikkeelle kuin kokoonpanoon kerrallaan mahtuu, toteaa Hokin Mattila keskiviikon kokoonpanosta.